Hämeen kesäyliopistosta kokemuksia?

hämemieli

Onko kellään kokemuksia Hämeen kesäyliopiston järjestämistä oikeustieteen opinnoista? https://hameenkesayliopisto.fi/opiskelijan-opas/oikeustieteen-opinnot-htk/

Mahdollisuus 60 opintopisteen suorittamiseen yhdessä vuodessa työn ohessa houkuttelisi, mutta toisaalta mietityttää, muodostuuko tuosta silti liian haastavaa ajallisesti? Olen aikaisemmin opiskellut yhden yliopistotutkinnon, joten opiskelu sinänsä on tuttua, mutta kaipaisin kuitenkin kokemuksia ko. kurssit käynneiltä.

12

2371

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Oik.t.yo

      Kävin puolet noista kursseista kevään aikana ja pääsinkin sisään oikiseen. Todennäköisesti niiden ansiosta. Luento-opetuksesta en osaa sanoa mitään, koska en niille osallistunut, eli opiskelin kirjat ja tein tentit. Sisältö, vaativuustaso ja työmäärä on luonnollisesti sama kuin tutkinto-opiskelijoillakin, koska Itä-suomen yliopisto järjestää opetuksen ja tentit. Mielestäni erittäin hyviä kursseja, koska niistä saa hyväksiluvut (ainakin Joensuuhun) jos päädyt tutkinto-opiskelijaksi. Myös etätenttijärjestelyt onnistuivat hyvin. 60 op/vuosi kokopäivätyön oheessa vaatii paljon työtä, mutta lienee ihan tehtävissä.

      • ihmetyypit

        "60 op/vuosi kokopäivätyön oheessa vaatii paljon työtä, mutta lienee ihan tehtävissä."

        Joku väittelee tohtoriksi n. 20-vuotiaana. Useimmilta ei onnistu.

        Kyllä 60 op lukuvuoden aikana kokopäivätyön ohessa on tavan tallaajalle paljon, varsinkin jos tavoitteena on kunnolliset arvosanat. Vai onko opinnot nykyään todella jotain kevytopintoja?


      • ihmetyyppikö

        "Tavan tallaajan" kannattaa suosiolla unohtaa oikeustiede. Kasvatustiede voisi olla sopivampi, missä opinnot todella ovat kevytopintoja. Siellähän arvoidaan tentitkin mittaamalla tekstin pituus, sisällöllä ei ole niin väliä.


      • sdfghjklöp

        "Siellähän arvoidaan tentitkin mittaamalla tekstin pituus, sisällöllä ei ole niin väliä."

        No höpöhöpö. Kasvatus- tai muutakaan tiedettä et selvästi ole lukenut edes yhden nopan vertaa. Sinuakin vielä elämä ja ne syvästi halveksimasi kasvatustieteilijät opettavat.

        Oikeustiede ei ole ylitsepääsemätöntä saati ylivertaista muihin tieteisiin nähden. "Tavis tallaaja" kyllä opinnot selvittää, jos motivaatiota ja ahkeruutta riittää. 60 op vuodessa työn ohella silti on aika pläjäys. On mahdoton sanoa tarkempia taustatietoja tuntematta, onko tuo mahdollista vai ei. Perhetilanne, opiskelutekniikka, organisointikyky ym. muuttujat vaikuttavat siihen, miten hyvin opintoihin pystyy syventymään. Jos kokoaikatyö on ainoa velvoite, uskoisin, että aiemmalla yliopistotaustalla ihan mahdollista. Muuhun ei sitten kyllä liikene aikaa.


    • toinenoik.yo

      Suoritin runsaat 40 op syksystä valintakoekirjojen ilmestymiseen. Todella hyvä ja edullinen paketti valmistautua pääsykokeisiin. Opettajat pääosin samoja kuin samoilla kursseilla Joensuussa. Tentit voi tehdä missä haluaa. Pakettiin kuuluu tuutoreiden ohjausta, josta minulle oli vastaustekniikan kehittämisessä kovasti hyötyä. Lähdin vähän epäillen. Yllätyin positiivisesti.

      • jotjoku

        Mutta olitko samanaikaisesti ansiotöissä? 60 op lukuvuodessa on normaali, jos ei ole töissä.


    • 94Ti

      Ei voi sanoa toisen puolesta montako op työn oheessa on sopiva. Suosittelisin että otat yhden "irrallisen" kurssin ensin jolloin näet suunnilleen paljonko työtä se vaatii. Nuo samat "yleiset oikeusjärjestysopinnot" voi käydä yksitellenkin, tosin hinta on jonkun verran suurempi. Eli itse en maksaisi 1000(?)€ heti kerralla vaan, kokeilisin ensin yhden 5 op (100€) kurssin ensin.

      • Eivoiedespuhua

        Yleensä 20-40 op per lukuvuosi on mahdollista työn ohessa, kun on kyse oikeustieteellisestä. Joku ääriahkera supernero pystyy tuon ylittämään.

        Sekä kasvatustiedettä että oikeustiedettä opiskelleena voin sanoa, että työmäärä oikisopinnoissa on ainakin 2x, vaikeustaso 10x. Kasvatustieteen opinnot olivat psyykkisesti niin rennot, että löhöily olisi ollut kuormittavampaa, kun taas oikisopinnoissa sai usein purra hammasta ja uusia tenttejä. Kasvatustieteen keskiarvoni perusopinnoista 5.0 ilman ainoatakaan uusintaa. Oikeustieteen vajaat 70 op alle kolmosen keskiarvolla, vaikka taistelin niska limassa kaksi vuotta välillä pätkätöitä tehden. Nyt olen ammattikorkeassa.


      • Eivoiedespuhua

        Yllättävän moni täyspäiväinenkin oikislainen opiskelee vain 40-50 op per lukuvuosi heikoilla arvosanoilla. Ja tuo tieto on oikislaiselta kaveriltani. Moni toivoo pääsevänsä ekalla kierroksella tentistä läpi ykkösellä jotta ehtisivät valmistumaan 6-7 vuodessa.


    • kaikkimahdollistaxxx

      Opiskeluvalmiudet vaihtelevat huimasti. Oikeustieteellisissä on monentasoista porukkaa: joka vuosi on muutama jotka tekevät yli 100 op lukuvuodessa hyvin arvosanoin. Jos sinulla on jo yksi tutkinto tehtynä, tehokaskin opiskelu voi olla mahdollista. Oikeustieteellisessä pitää tentteihin kuitenkin lukea oikeasti (yleensä), pelkillä luentomuistiinpanoilla ei pärjää toisin kuin vaikkapa kauppatieteissä tai kasvatustieteissä. Yksi kaverini valmistui kasvatustieteistä luentoprujuilla yhtään kirjaa lukematta.

      Mutta kannattaa varmaan suorittaa pari ensimmäistä kurssia (valtiosääntöoikeus ja yleishallinto-oikeus sekä rikos- ja prosessioikeus), niiden pohjalta pystyt arvioimaan sovellutko alalle.

    • Anonyymi

      Miten luennot? Onnistuuko etänä luentojen kuunteleminen vai pitääkö olla paikan päällä?

      • Anonyymi

        Jossain Joensuussa varmaan kaikki onnistuu etänä. Tutkinnon maine sen mukainen.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      385
      8458
    2. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      173
      2810
    3. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      13
      1152
    4. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      76
      998
    5. Sylikkäin.

      Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta
      Ikävä
      61
      903
    6. Postilaatikoista

      Tuntuu kaikki tietävän tekijän/tekijät, mutta miksi nimiä ei julkaista???
      Kihniö
      25
      896
    7. Nainen arvaa kuka

      En ikävä kyllä elä enää pitkään
      Ikävä
      55
      863
    8. Sano nyt kiertääkö

      Huhut meistä tai jostain muusta?
      Ikävä
      64
      832
    9. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      46
      806
    10. Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!

      "Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss
      Maailman menoa
      72
      792
    Aihe