Suomalaistutkijat kehittivät mullistavan ihmeruoan

ei enää tänne tarvitsekaan tuoda, he tulevat hyvin toimeen omissa maissaan, kun käyttävät tätä:

------
Suomalaistutkijat kehittivät mullistavan "ihmeruoan": Jopa 50 prosenttia proteiinia – "kaikki raaka-aineet saadaan käytännössä ilmasta"

LIFESTYLE > MAKUJA JULKAISTU 19.07.2017 08:59
Sähköstä ruokaa VTT
"Ravinnerikas seos sisältää yli 50 prosenttia proteiinia, neljänneksen hiilihydraatteja ja loput rasva-aineita ja nukleiinihappoja"
VTT
Suomessa on kehitetty uudenlainen ihmisravinnoksi soveltuva proteiini, jonka avulla voidaan lievittää muun muassa maailman nälänhätää.

Lappeenrannan teknillisen yliopiston (Lappeenranta University of Technology, LUT) ja Teknologian tutkimuskeskus VTT:n yhteisessä tutkimuksessa on tuotettu ensimmäinen erä yksisoluproteiinia sähkön ja hiilidioksidin avulla. Näin valmistettua proteiinia voidaan kehittää eläin- ja ihmisravintoon soveltuvaksi.

Menetelmä irrottaa ravinnon valmistuksen ympäristön rajoitteista. Proteiinia voidaan tuottaa missä tahansa, missä uusiutuvaa energiaa saadaan esimerkiksi auringosta.

– Kaikki raaka-aineet saadaan käytännössä ilmasta. Siksi teknologia voidaan tulevaisuudessa viedä esimerkiksi aavikoille tai muille alueille, missä on suuri nälänhätä. Yksi vaihtoehto voi olla myös kotireaktori eli eräänlainen kodinkone, jolla kuluttaja itse voi valmistaa tarvitsemansa proteiinin, kertoo johtava tutkija Juha-Pekka Pitkänen VTT:ltä.

Tutkijat kehittävät proteiinia ruoan lisäksi myös eläinten ravinnoksi rehun muodossa. Sähköstä tuotetulla proteiinilla voidaan korvata eläinten rehua ja näin vapauttaa maapinta-alaa muuhun tarkoitukseen, esimerkiksi metsän kasvattamiseen. Ruokaa voidaan tuottaa paikallisesti siellä, missä sitä tarvitaan.

– Perinteiseen maatalouteen verrattuna nyt kehitettävä tuotanto ei vaadi ympäristöltä maatalouden kasvuolosuhteita kuten lämpötilaa, kosteutta tai tiettyä maaperän laatua. Voimme siis tuottaa tarvittavan eläinravinnon täysin automaattisella prosessilla, esimerkiksi maatilan yhteydessä olevalla konttilaitoksella, kuvailee professori Jero Ahola LUT:stä ja jatkaa:
https://www.mtv.fi/lifestyle/makuja/artikkeli/suomalaistutkijat-kehittivat-mullistavan-ihmeruoan-jopa-50-prosenttia-proteiinia-kaikki-raaka-aineet-saadaan-kaytannossa-ilmasta/6507760#gs.p_M1daY

xxx
1194
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Mikrobit ilmeisesti valmistavat protetiinin tuossakin?


sähkö hiilidioksidi -> proteiini ???
Ensiksi kait pitäisi tuottaa aminohappoja joista proteiinit koostuvat?

https://fi.wikipedia.org/wiki/Proteiini
Proteiini eli valkuaisaine on aminohappoketjusta koostuva orgaaninen yhdiste tai usein monen toisiinsa liittyneen aminohappoketjun muodostama kompleksi.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Aminohapot
Valmistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Soluissa aminohapot valmistetaan entsyymien ohjaamana. Eläimet saavat osan aminohapoista kasviravinnosta. Ihminen osaa tuottaa osan tarvitsemistaan aminohapoista kehossaan, mutta kahdeksaa aminohappoa ihmisen on saatava valmiina ravinnosta. Bakteerit, hiiva ja kasvit kykenevät tuottamaan kaikki tarvitsemansa aminohapot itse. Kemiallisesti aminohappoja voidaan valmistaa halogeenihapoista substituutioreaktiolla ammoniakin kanssa, jolloin halogeeniryhmä korvautuu aminoryhmällä. Reaktio tapahtuu noin 50 asteessa ja tarvitsee ammoniakkia ja suolahappoa. Aminohappoja syntyy myös aldehydeistä ammoniakin ja syaanivedyn avulla.

joku muu menetelmä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lisää_köyhiä_Afrikasta kirjoitti:

ei enää tänne tarvitsekaan tuoda, he tulevat hyvin toimeen omissa maissaan, kun käyttävät tätä:

------
Suomalaistutkijat kehittivät mullistavan "ihmeruoan": Jopa 50 prosenttia proteiinia – "kaikki raaka-aineet saadaan käytännössä ilmasta"

LIFESTYLE > MAKUJA JULKAISTU 19.07.2017 08:59
Sähköstä ruokaa VTT
"Ravinnerikas seos sisältää yli 50 prosenttia proteiinia, neljänneksen hiilihydraatteja ja loput rasva-aineita ja nukleiinihappoja"
VTT
Suomessa on kehitetty uudenlainen ihmisravinnoksi soveltuva proteiini, jonka avulla voidaan lievittää muun muassa maailman nälänhätää.

Lappeenrannan teknillisen yliopiston (Lappeenranta University of Technology, LUT) ja Teknologian tutkimuskeskus VTT:n yhteisessä tutkimuksessa on tuotettu ensimmäinen erä yksisoluproteiinia sähkön ja hiilidioksidin avulla. Näin valmistettua proteiinia voidaan kehittää eläin- ja ihmisravintoon soveltuvaksi.

Menetelmä irrottaa ravinnon valmistuksen ympäristön rajoitteista. Proteiinia voidaan tuottaa missä tahansa, missä uusiutuvaa energiaa saadaan esimerkiksi auringosta.

– Kaikki raaka-aineet saadaan käytännössä ilmasta. Siksi teknologia voidaan tulevaisuudessa viedä esimerkiksi aavikoille tai muille alueille, missä on suuri nälänhätä. Yksi vaihtoehto voi olla myös kotireaktori eli eräänlainen kodinkone, jolla kuluttaja itse voi valmistaa tarvitsemansa proteiinin, kertoo johtava tutkija Juha-Pekka Pitkänen VTT:ltä.

Tutkijat kehittävät proteiinia ruoan lisäksi myös eläinten ravinnoksi rehun muodossa. Sähköstä tuotetulla proteiinilla voidaan korvata eläinten rehua ja näin vapauttaa maapinta-alaa muuhun tarkoitukseen, esimerkiksi metsän kasvattamiseen. Ruokaa voidaan tuottaa paikallisesti siellä, missä sitä tarvitaan.

– Perinteiseen maatalouteen verrattuna nyt kehitettävä tuotanto ei vaadi ympäristöltä maatalouden kasvuolosuhteita kuten lämpötilaa, kosteutta tai tiettyä maaperän laatua. Voimme siis tuottaa tarvittavan eläinravinnon täysin automaattisella prosessilla, esimerkiksi maatilan yhteydessä olevalla konttilaitoksella, kuvailee professori Jero Ahola LUT:stä ja jatkaa:
https://www.mtv.fi/lifestyle/makuja/artikkeli/suomalaistutkijat-kehittivat-mullistavan-ihmeruoan-jopa-50-prosenttia-proteiinia-kaikki-raaka-aineet-saadaan-kaytannossa-ilmasta/6507760#gs.p_M1daY

xxx

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu