Taistelevia puluja ruusunmarjapensaan juurella!

Krevokki

Seurasin pulujen toimia. Ei tainnut olla kyse pelkästä naaraan vuoksi tehdystä soidinmenosta. Koska niin urokset kuin naarakset ottivat turpaan toisiltaan ruusunmarjapehkon juurella. Johtuuko se siitä että asuvat Tampereella vaan jostakin muusta? Ne mukiloivat siivillään toisiaan lähes tunnin. Ja minä kun luulin vain muutamia vuosia kadulla näkemieni pulujen takia, että puluilla ei ole niin sotaisia riittejä. Siivet puluilla pitää meteliä jotenkin automaattisesti, vaikka suustaan tuleva ääni on pienempi kuin esimerkiksi variksella. Mutta ei ne olleet moksiskaan, tulivat kohta tervehtimään mua, kun oli tupakilla pihakuistillani. Enkä nähnyt oliko keneltäkään silti sulkakaan irronnut?

6

185

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • JC---

      Kiintoisa havainto. Niin todellakin, mikä saa tavallisesti niin rauhalliset linnut tappelemaan keskenään?

      En olisi muuten tähän avaukseen vastannut mutta todistin itse toissapäivän iltana hieman vastaavaa tapausta: kaksi siiliä tappeli suorastaan raivoisasti keskenään oman kotitieni varrella. En tiedä kuinka kauan ne olivat jatkaneet ennen kuin ne huomasin, mutta minkäänlaista aietta niillä ei ollut lopettaa. Seurasin tapahtumaa varmaan lähes kymmenen minuutin ajan kunnes jätin tappelupukarit kun kyllästyin niitä seuraamaan. Siilit yrittivät purra toisiaan jaloista ja kumpikin oli niin rasittunut että ne hengittivät raskaasti. Vuosikymmeniä kestäneen luontoharrastukseni aikana en ole moista nähnyt.

      Kirjoitan tähän vielä muistuman menneeltä uudenvuodenpäivältä, sellaisen josta en ole kenellekään maininnut. Juuri ennen vuoden vaihtumista, ihmisten juhliessa ja rakettien lentäessä koin vahvan tunteen, sanoisin jopa: eräänlaisen näyn. Minut valtasi melkein puistattava tunne siitä että tämä on viimeinen tällainen hetki, jokin tulee suuresti muuttumaan. En tiedä vieläkään tarkoittiko näkyni henkilökohtaista muutosta vaiko jotain yleisempää, se jää nähtäväksi.

      Kehotan kaikkia seuraamaan tarkoin tapahtumia ympärillään.

      • Keskity Krevokki vain tervehenkiseen luonnon tarkkailuun ja jätä tuon JC-skitson harhaiset höpinät omaan arvottomuuteensa.

        JC ei tunnetusti tiedä luonnosta mitään, joten ketään tuskin yllättää, ettei JC esim. tiedä sitä miten siileillä on yleisesti tapana tapella ja tuhista toisilleen, jota hörhöpelle on kuvitellut "raskaaksi hengitykseksi". Nimimerkillä noita touhuja ihan vierestä lukemattomat kerrat seurannut.


      • Mökillä meillä on tapana ruokkia siilejä kissan kuivaruoalla (hyvä ravintokoostumus, paljon proteiineja, lisäksi vettä tarjolla). Siilejä on tänäkin kesänä ollut jopa viisi yhtä aikaa ruokakupeilla. Vin kertoa, että on melkoista taistelua ja tuhinaa ruokakupilla kun viisi siiltä ruokailee yhtäaikaa. Minulla ei ainakaan ole tullut mieleen mitään puistattavaa muutosta maailmanjärjestyksessä, ainoastaan normaalia (evoluutioon kuuluvaa) taistelua ruuasta.


      • yksi-ainoa-ihminen kirjoitti:

        Mökillä meillä on tapana ruokkia siilejä kissan kuivaruoalla (hyvä ravintokoostumus, paljon proteiineja, lisäksi vettä tarjolla). Siilejä on tänäkin kesänä ollut jopa viisi yhtä aikaa ruokakupeilla. Vin kertoa, että on melkoista taistelua ja tuhinaa ruokakupilla kun viisi siiltä ruokailee yhtäaikaa. Minulla ei ainakaan ole tullut mieleen mitään puistattavaa muutosta maailmanjärjestyksessä, ainoastaan normaalia (evoluutioon kuuluvaa) taistelua ruuasta.

        "meillä on tapana ruokkia siilejä kissan kuivaruoalla"

        Oletko liottanut ruuan ennen tarjoilua?

        "Hyönteissyöjänä siilin hampaat eivät sovellu jyrsimiseen, joten kovia pellettejä on suositeltavaa liottaa vedessä ennen siilille tarjoamista, lisäksi pellettimuotoinen lemmikkiruoka turpoaa siilin vatsassa syönnin jälkeen, joten siili saattaa kärsiä tämän johdosta ähkystä"

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Siili

        Noillahan on tapana ahmia minkä maha sallii, joten on helppo uskoa, että sinne ei kauheasti turpoamistilaa jätetä.


      • utti kirjoitti:

        "meillä on tapana ruokkia siilejä kissan kuivaruoalla"

        Oletko liottanut ruuan ennen tarjoilua?

        "Hyönteissyöjänä siilin hampaat eivät sovellu jyrsimiseen, joten kovia pellettejä on suositeltavaa liottaa vedessä ennen siilille tarjoamista, lisäksi pellettimuotoinen lemmikkiruoka turpoaa siilin vatsassa syönnin jälkeen, joten siili saattaa kärsiä tämän johdosta ähkystä"

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Siili

        Noillahan on tapana ahmia minkä maha sallii, joten on helppo uskoa, että sinne ei kauheasti turpoamistilaa jätetä.

        "Oletko liottanut ruuan ennen tarjoilua?"

        Kyllä, juuri näin. Kuivaruokapelletit on liotettu kunnolla runsaassa vedessä. Pyrimme saamaan ruoan mahdollisimman vesipitoiseksi mössöksi, koska siilillä veden saanti on rajoitettua, kuivan ruoan turpoaminen mahassa on haitallista ja normaalin hyönteisravinnon vesipitoisuus on korkea.


      • yksi-ainoa-ihminen kirjoitti:

        "Oletko liottanut ruuan ennen tarjoilua?"

        Kyllä, juuri näin. Kuivaruokapelletit on liotettu kunnolla runsaassa vedessä. Pyrimme saamaan ruoan mahdollisimman vesipitoiseksi mössöksi, koska siilillä veden saanti on rajoitettua, kuivan ruoan turpoaminen mahassa on haitallista ja normaalin hyönteisravinnon vesipitoisuus on korkea.

        Vaimo jopa todisti tapausta, jossa siili varasti meidän kissan pyydystämän hiiren. Niin nälkäinen ja ahne siili on. Vuosikymmeniä kestäneen luontoharrastukseni aikana en ole moista nähnyt. Minut valtasi melkein puistattava tunne siitä että tämä on viimeinen tällainen hetki, jokin tulee suuresti muuttumaan. Tuleekohan Jeesus kohta takaisin maan päälle ja tapahtuu ylöstempaus?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Asiakkaalle ei myyty energiajuomaa - tuomio tuli syrjinnästä

      Vaikka oli ilmeisesti täysi-ikäinen. Tosin ei lapsiakaan saisi syrjiä, koska oppivat helposti itsekin syrjimään, jos koh
      Maailman menoa
      65
      3835
    2. Miksi aina pitää kilpailla parhaudesta?

      Mua ärsyttää se, että kaikki kilpailut ja visailut keskittyvöt aina siihen, kuka on paras missäkin. Tänäkin aamuna tuli
      Sinkut
      80
      3134
    3. Pakkoruotsista luopumalla kymmenien miljoonien säästöt

      Pakkoruotsin opiskelun kustannuksista ei ole juurikaan tehty kustannusselvityksiä, mutta joidenkin arvioiden mukaan siit
      Maailman menoa
      80
      2925
    4. Mitä muutoksia tekisit

      kaivatullesi? Miten on? Muista olla REHELLINEN 📸
      Ikävä
      96
      2737
    5. Luterilaisen kirkon koko kastekaava on väärä

      Uudessa testamentissa on kaksi täysin ristiriidassa olevaa kastekäskyä Matt 28:19 ja Ap. t. 2:38. Matteuksen evankeluimi
      Kaste
      41
      2484
    6. Seksuaalinen ahdistelu, naisten vähättely ja törkeä käytös naisia kohtaan kukkii rakennustyömailla

      Tällainen lienee ihan tavallisista kaikilla "äijävaltaisilla" työpaikoilla. Kaikki miesvaltaiset alat eivät ole toksise
      Maailman menoa
      155
      2180
    7. Miten Yxäri iskettiin?

      Voisin tässä unta odotellessani kertoa, miten mieheni lähestyi minua. Tunsimme entuudestaan. Hän kyseli minulta aina j
      Sinkut
      208
      2180
    8. Kerro minulle

      Miksi teit niinkuin teit? Miksi kielsit tunteesi minua kohtaan. Miksi et halunnut että tiedän oikeasti mitä tunnet. Etkö
      Ikävä
      66
      2115
    9. Rakkaalle J miehelle.

      Hitto mulla on sua ikävä. Haluisin heti nyt tulla sun syliin ja suudella sua.ja, ja ja... Hirveä ikävä.
      Ikävä
      90
      2060
    10. Kristinuskossa Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimessä

      Jeesuksen kehoitus kastamiseksi Isän ja Pojan ja PH:n nimeen. Matt 28:19: "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun
      Kaste
      391
      2004
    Aihe