Tiesikö Jumala ennalta ketkä joutuu helvettiin?

Eitsiisus

Kenestä tulee lastenraiskaaja, kenestä tulee paloittelumurhaaja? Tiesikö se kaiken ennalta? Hurjia sanoja, mutta se on todellisuutta. Evoluutio vai Jumala? Kumpi teki?

10

152

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eitsiisus

      Mark5? Anything?

    • Jobinpostia

      Job.22:30. Hän pelastaa senkin, joka ei ole vijaton; sinun kättesi puhtauden tähden hän pelastuu.

    • ollakohyvisvaikopahis

      Kaikkivaltias antoi ihmisille vapaan tahdon joten jos sinun tuleva elämäsi olisi käsikirjoitettu etukäteen niin se ei enää olisi mitään vapaan tahdon käyttämistä.

      Saat siis ihan itse päättää sen että mikä on tulevaisuutesi ja että missä vietät ikuisuutesi.

      Tässä vähän apua valintoihisi.
      samoin kuin Sodoma ja Gomorra ja niiden ympärillä olevat kaupungit, jotka samalla tavalla kuin nekin harjoittivat haureutta ja eksyivät luonnottomiin lihanhimoihin, ovat varoittavana esimerkkinä, kärsiessään iankaikkisen tulen rangaistusta.
      8 Yhtäkaikki nämä uneksijat samoin saastuttavat lihan; he halveksivat herrautta, herjaavat kirkkauden henkiolentoja.
      9 Mutta ei ylienkeli Miikaelkaan, kun riiteli ja väitteli perkeleen kanssa Mooseksen ruumiista, rohjennut lausua herjaavaa tuomiota, vaan sanoi: "Rangaiskoon sinua Herra!"
      10 Nämä sitävastoin herjaavat sitä, mitä eivät tunne; mutta minkä he järjettömäin eläinten tavoin luonnostaan ymmärtävät, sillä he turmelevat itsensä.
      11 Voi heitä, sillä he kulkevat Kainin tietä ja heittäytyvät palkan tähden Bileamin eksytykseen ja hukkuvat niskoitteluunsa niinkuin Koora!
      12 He likapilkkuina teidän rakkausaterioillanne julkeasti kemuilevat ja itseään kestitsevät. He ovat vedettömiä, tuulten ajeltavia pilviä, paljaita, syksyisiä puita, hedelmättömiä, kahdesti kuolleita, juurineen maasta reväistyjä,
      13 rajuja meren aaltoja, jotka vaahtoavat omia häpeitään, harhailevia tähtiä, joille pimeyden synkeys ikuisiksi ajoiksi on varattu.
      14 Heistäkin Eenok, Aadamista seitsemäs, on ennustanut, sanoen: "Katso, Herra tulee tuhannen tuhansine pyhinensä
      15 tuomitsemaan kaikkia ja rankaisemaan kaikkia jumalattomia kaikista heidän jumalattomista teoistansa, joita he jumalattomuudessaan ovat tehneet, ja kaikesta julkeasta, mitä nuo jumalattomat syntiset ovat häntä vastaan puhuneet".
      16 He ovat napisijoita, kohtalonsa nurkujia ja vaeltavat himojensa mukaan; heidän suunsa puhuu pöyhkeitä, ja he mielistelevät ihmisiä oman etunsa tähden.
      17 Mutta te, rakkaani, muistakaa nämä sanat, mitkä meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen apostolit ovat edeltäpäin puhuneet,
      18 sanoen teille: "Viimeisenä aikana tulee pilkkaajia, jotka vaeltavat jumalattomuutensa himojen mukaan".

      • Missä vietät ikuisuutesi: Välillä tuntuu että kassajonossa.
        Kyllä teillä on pikkumainen ja narsistinen jumala joka hoitaa kaikkivaltiaan tointa sadistisesti. Ei jatkoon.


      • >> Kaikkivaltias antoi ihmisille vapaan tahdon joten jos sinun tuleva elämäsi olisi käsikirjoitettu etukäteen niin se ei enää olisi mitään vapaan tahdon käyttämistä. <<

        Tuo on ristiriidassa sen kanssa, että raamatussa on ennustuksia, jotka eivät toteutuisi, jos ihmiset olisivat päättäneet ja jatkossakin päättäisivät oman mielensä mukaan.

        Tuossa on sama ongelma kuin evoluution ja teismin risteyttämisessä.


      • tieteenharrastaja
        qwertyilija kirjoitti:

        >> Kaikkivaltias antoi ihmisille vapaan tahdon joten jos sinun tuleva elämäsi olisi käsikirjoitettu etukäteen niin se ei enää olisi mitään vapaan tahdon käyttämistä. <<

        Tuo on ristiriidassa sen kanssa, että raamatussa on ennustuksia, jotka eivät toteutuisi, jos ihmiset olisivat päättäneet ja jatkossakin päättäisivät oman mielensä mukaan.

        Tuossa on sama ongelma kuin evoluution ja teismin risteyttämisessä.

        Miten niin:

        "Tuo on ristiriidassa sen kanssa, että raamatussa on ennustuksia, jotka eivät toteutuisi, jos ihmiset olisivat päättäneet ja jatkossakin päättäisivät oman mielensä mukaan. "

        Miksei tulevia voi muka ennustaa, vaikka ei tiedäkään niitä ennakolta? Ovatko Raamatun ennustukset niin yksityiskohtaisia, että niiden toteutuminen olisi edes osoitettavissa?


      • tieteenharrastaja kirjoitti:

        Miten niin:

        "Tuo on ristiriidassa sen kanssa, että raamatussa on ennustuksia, jotka eivät toteutuisi, jos ihmiset olisivat päättäneet ja jatkossakin päättäisivät oman mielensä mukaan. "

        Miksei tulevia voi muka ennustaa, vaikka ei tiedäkään niitä ennakolta? Ovatko Raamatun ennustukset niin yksityiskohtaisia, että niiden toteutuminen olisi edes osoitettavissa?

        Ok, jos lähdetään siitä, ettei Raamatussa ennusteta esim. ristinnaulitsemista tai vaikkapa maailmanloppua, niin sitten juuri tuota ongelmaa ei ole.


    • God_only_knows

      Raamatun mukaanhan Jumala on kaikkitietävä. Hän siis tietää etukäteen ihmisen jokaisen askeleen, teon ja henkäyksenkin. Tässä voisi nyt heittää teologeille kysymyksen, että mitä on se taru ihmisen vapaasta valinnasta? Jumalan kaikenkattava tieto ihmisen tulevasta elämästä kun ei anna tälle mitään sijaa. Vai voiko Jumalan kriminaaliksi tietämä pahis-ihminen muka huijata kaikentietävää ja alkaakin vastoin Jumalan tahtoa hyvis-ihmiseksi tai päinvastoin?

    • Helvetti on varattu vain uskovaisille, osin jo maan päällä. Meille muille sellaiselle ei ole tarvetta eikä tilaa mielikuvituksessamme.

    • Tarkkaväännös

      1Kor.5:5. Biblia (1776). Antetaan saatanan haltuun lihan kadotukseksi että henki autuaaksi tulis Herra Jesuksen päivänä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaksi vuotta

      Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek
      Ikävä
      20
      6246
    2. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      25
      3737
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      168
      2868
    4. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      29
      2810
    5. Onko hän elämäsi rakkaus?

      Itse olen sitä mieltä että kyllä se näin taitaa nyt olla
      Ikävä
      82
      1724
    6. Tekisin mitä vaan että

      Pääsisin eroon susta.
      Ikävä
      147
      1602
    7. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      9
      1563
    8. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      148
      1561
    9. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      12
      1288
    10. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      21
      1202
    Aihe