Ota huomioon kun muutat kerrostaloon !

Ei kannata maksaa lasitetusta parvekkeesta tai ylipäätään parvekkeellisesta asunnosta isompaa vuokraa, kuin parvekkeettomasta. Siellä ei pysty olemaan, jos talossa saa parvekkeilla tupakoida. Savuttomat talot ovat asia erikseen. Niitä on jo ilahduttavan paljon. Oma parvekkeeni on aina savua täynnä ja haiseekin vanhalle pinttyneelle baarille. Ei mitään käyttistä sille. Toinen on mölisevät alkoholisoituneet naapurit. Mölisevat kaiket päivät. Yöksi mölinä loppuu, ja siis näin ollen he eivät periaatteessa aiheuta häiriötä. Normaali ihminen ei kuitenkaan jaksa joka päivä kuunnella karjahduksia, humalaisen naisen räkättävää naurua ( no onneksi ei itkua kuitenkaan ) tavaroiden heittelyä ja koiran haukuntaa seassa. Pitkät oksennussessiot aamuisin, niin että pitää pohtia soitanko ambulanssin. Onneksi en ole ostanut tätä omaksi asunnoksi. Täältä pääsee helposti pois, kun lopullisesti kyllästyy tähän menoon.
289
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Sinulla on nyt kyllä aika yksipuoleinen käsitys parvekkeista. Meillä lasitetulla partsilla poltetaan, samoin alakerrassamme. Me pidämme aina kaksi lasia auki, joten savu tuulettuu saman tien pois - siis pois, ei meille eikä naapuriasuntoihin. Vaikka partsille joskus jostain pölähtäisikin tupakansavun hajua, emme pidä sitä maailman suurimpana asiana. Parvekekukkia voi kyllä kasvattaa varmaan ihan jokaisella partsilla ja niillähän onkin tosi iso merkitys talon yleisen ulkoisen olemuksen ja niin ollen myös viihtyvyyden suhteen.

Ehkä saisit oman parvekkeesi raikkaammaksi, jos yksinkertaisesti pesisit sen kokonaan ja tuulettaisit urakalla - silläkin uhalla, että sinne saattaa satunnaisesti jostakin kantautua vieno tupakantuoksu. Onkohan siellä aikaisemmin poltettu lasit kiinni? Ehkä kannattaisi ottaa yhteyttä vuokranantajaan ja pyytää häntä maalaamaan partsi uusiksi, tupakanhaju kun ei välttis lähde pesemällä. Viitteellistä tietysti on se, että tunnistat niin erehtymättömästi vanhan pinttyneen baarin hajun.

Naapureiden suhteen olet tietysti oikeassa - mutta kukaan ei voi asuntoa ostaessaan tai vuokratessaan tietää, millaisia naapureita vaikkapa jo ensi kuussa seinän takana asuu.

Minusta tuntuu aika hassulta, että sinä katsot olevasi kompetentti määrittelemään, mistä ihmisten kannattaa maksaa. Eiköhän sen kuitenkin jokainen pysty ihan itse arvioimaan.

Äänestä

Olen pessyt parvekkeen ja laseja ei ole lainkaan, joten pitäisi kyllä tuulettua kunnolla. Ymmärtäisin pinttyneen hajun, jos olisi lasit ja edellinen olisi polttanut siellä paljon lasit kiinni. Kyllä minä baarin hajun tunnistan. En kiellä lainkaan että olen käynyt viihteellä pubeissa ja baareissa ym. missä sai aikanaan sisällä polttaa. Vaatteet ja hiukset haisivat pahalle aina ravintola illan jälkeen. En minä sano olevani kompetentti määrittelemään mitään. Minulle oli pettymys, että en voi käyttää parvekettani juurikaan. Tuntuu että on ihan sama, onko sitä vai ei. Kukkia on ja ne kyllä kaunistaa sitä. Näyttää kivalta. Ajattelin vain purkaa pahaa mieltä ja vinkata toisille jotka ei pidä "vienosta" tupakan hajusta. Vieno on muuten kauniisti sanottu ja tekee jotenkin hienompaa kamalasta sätkän kärystä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ohohihohohoho kirjoitti:

Ei kannata maksaa lasitetusta parvekkeesta tai ylipäätään parvekkeellisesta asunnosta isompaa vuokraa, kuin parvekkeettomasta. Siellä ei pysty olemaan, jos talossa saa parvekkeilla tupakoida. Savuttomat talot ovat asia erikseen. Niitä on jo ilahduttavan paljon. Oma parvekkeeni on aina savua täynnä ja haiseekin vanhalle pinttyneelle baarille. Ei mitään käyttistä sille. Toinen on mölisevät alkoholisoituneet naapurit. Mölisevat kaiket päivät. Yöksi mölinä loppuu, ja siis näin ollen he eivät periaatteessa aiheuta häiriötä. Normaali ihminen ei kuitenkaan jaksa joka päivä kuunnella karjahduksia, humalaisen naisen räkättävää naurua ( no onneksi ei itkua kuitenkaan ) tavaroiden heittelyä ja koiran haukuntaa seassa. Pitkät oksennussessiot aamuisin, niin että pitää pohtia soitanko ambulanssin. Onneksi en ole ostanut tätä omaksi asunnoksi. Täältä pääsee helposti pois, kun lopullisesti kyllästyy tähän menoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu