EVOLUUTIOTA EI TAPAHDU!

FAKTAA-KEHIIN

"Evoluutiota ei tapahdu"

Noin valehteli tai aivopiereskeli ROT. Tuon kaltaisen valheen esittämisessä ei ole mitään uutta. Mutta hellarimme suuruunhulluudessaan mahtaili seuraavanlaisesti: "Minun on helppo todistaa, ettei evoluutiota tapahdu. Kaikki muuntelu perustuu olemassaolevan informaation epigeneettiseen säätelyyn tai sen häviämiseen"

Ja nyt sitten vai ROT esittämään meille tuo lupaamasi todistus. Koskapa emme ole hengellisen lammaslaumasi herkkäuskoisia hölmöjä niin vaadimme sinulta objektiiviset ja tieteelliset todisteet. Nolot aivopierusi ja vääristelyt eivät todista mistään muusta kuin typeryyttäsi.

No todellisuudessa me tiedämme että esittämäsi väite oli puhdasta helluntailais-kreationistista paskanjauhantaa.

10

175

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • HävettääJaPierettää

      "Minun on helppo todistaa, ettei evoluutiota tapahdu."

      Heppuli ilmoittautui kommentillaan syyntakeettomien synkkään joukkoon. Edes rajoittuneesti syyntakeinen, eli arkikielellä varttihullu, ei enää riitä, vaan kyseessä on ihan aito sekopää.

      • rotanmyrkkyä

        Rotta ei voi antaa milliäkään periksi koska uskoo että menolippu kuviteltuun taivaaseen peruutetaan samantien.


      • JumalanPelkoOrjuudenAlku
        rotanmyrkkyä kirjoitti:

        Rotta ei voi antaa milliäkään periksi koska uskoo että menolippu kuviteltuun taivaaseen peruutetaan samantien.

        Iankaikkinen helvetin tuli on hyvä motivaattori aivojen narikaan ripustamiselle.

        Jo aikoja sitten edesmennyt äitini kertoi jo myös edesmenneestä isoveljestäni. Velipoika oli kuunnellut virttä "Totuuden henki". Virressä on kohta, jossa sanotaan "meitä älä heitä". Velipoika silloin ehkä 5 v oli kysynyt äidiltä: "Mil se heittää, vai kivel" Äitini kertoi tätä aika usein.
        Tällaisessa ilmapiirissä -50 luvun lapset kasvoivat. Ensin pelättiin Jumalan heittävän kivellä ja sitten parina seuraavana vuosikymmenenä ydinsotaa. Silti useimmista meistä tuli tervepäisiä. Mistä nykyään noita ROTtia sikiää?


      • mkewkmcvjs
        JumalanPelkoOrjuudenAlku kirjoitti:

        Iankaikkinen helvetin tuli on hyvä motivaattori aivojen narikaan ripustamiselle.

        Jo aikoja sitten edesmennyt äitini kertoi jo myös edesmenneestä isoveljestäni. Velipoika oli kuunnellut virttä "Totuuden henki". Virressä on kohta, jossa sanotaan "meitä älä heitä". Velipoika silloin ehkä 5 v oli kysynyt äidiltä: "Mil se heittää, vai kivel" Äitini kertoi tätä aika usein.
        Tällaisessa ilmapiirissä -50 luvun lapset kasvoivat. Ensin pelättiin Jumalan heittävän kivellä ja sitten parina seuraavana vuosikymmenenä ydinsotaa. Silti useimmista meistä tuli tervepäisiä. Mistä nykyään noita ROTtia sikiää?

        En tiedä mikä on juurisyy mutta nykyaikana on ilmiö jossa ihmiset eivät usko totuutta vaikka heille sen näyttäisi. Donald Trumpin uskolliset kannattajat seuraavat ja uskovat sokeasti häntä ja suoraan sanoen ovat pihalla kuin lumiukot. Tämä ei liity pelkästään uskontoihin ja jumalaan. Ehkä jonkinlaista suurta muutosta käydään kun tieteellinen maailmankatsomus tulee uskonnollisten tilalle ja nämä ovat oireita siitä.


    • Kyllänaurattaa

      No missä Tomin tieteellinen todistus viipyy?

      Taisi olla vain sittenkin pelkkää sitä perinteistä kreationistin pseudotieteellistä paskanjauhantaa. Mikä yllätys.

    • Epäjumalienkieltäjä

      RoT on uskonkiihkoinen pelle, josta mainiosti näkee, miten tärkein ja korkein opinkappale kreationistille on oma erehtymättömyys. Sivistymättömänä ja tietämättömänä RoT ei ollut kuullutkaan kromosomifuusiosta ja siksipä, kun hän pongasi joltain kretu-sivustolta jutun kromosomimääräien pienenemisestä (todellisuudessa kromosomifuusioiden myötä) hän alkoi hehkuttaa sitä kreationismin ja rappeutumisen"todisteena".

      Kun RoT:lle ystävällisesti rautalangasta väännettiin, että kromosomilukumäärä pienenee kromosomifuusioiden takia eikä siinä DNA:n määrä vähene, niin hän siitä huolimatta jatkaa huutelua korvakoirien ja punaketun kromosomimääristä todisteena rappeutumisesta. Hän ei pysty kykenemään myöntämään, että hänen alkuperäinen "argumenttinsa" perustui tietämättömyyteen.

      Tietenkään RoT ei ota kantaa kromosomifissioiden aiheuttamaan kromosomimäärän lisääntymiseen, koska se nyt ei vaan sovi hänen agendalleen - Eikä RoT tietenkään tiennyt kromosomimääristä ensimmäisen aloituksen tehdessään, että on olemassa kromosomifissioita, kun ei hän tiennyt että on kromosomifuusioitakaan.

      Hän tiesi vain sen, että hän itse on oikeassa.

      • jalisääpukkaa

        "Hän tiesi vain sen, että hän itse on oikeassa."
        Siinäpä se RoTin missio kiteytettynä.


      • "tärkein ja korkein opinkappale kreationistille on oma erehtymättömyys"

        Tuohon se näyttää yleisemmin noilla muillakin tiivistyvän. Loppujen lopuksihan se erehtymätön jumalakin elää vain kretun korvien välissä, joten siihen vedotessaankin kretu vetoaa lopulta itseensä ja omaan erehtymättömyyteensä.

        "Hän ei pysty kykenemään myöntämään, että hänen alkuperäinen "argumenttinsa" perustui tietämättömyyteen."

        Siltähän tuo tosiaan vaikuttaa.


    • tottaseon

      Tuo on ihan totta. Evoluutiota ei tapahdu sillä ihmiset yhä paasaavat maailmanlopuista ja jumalista ja raamatusta totuutena. Evoluution olisi pitänyt kehittää ihmiset jo korkeammalle tasolle ettei tämmösiä satuja uskota.

      • "Evoluution olisi pitänyt kehittää ihmiset jo korkeammalle tasolle ettei tämmösiä satuja uskota."

        Tarkoitatko, että kun sinä olet herkkäuskoinen hölmö, niin se todistaa, ettei evoluutiota ole?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Eduskunnan setämiehet eivät häiritse

      Porvariston sedät kertoivat kuorossa, että eivät tiedä häirinnästä mitään.
      Maailman menoa
      287
      7406
    2. Jaguar i pace sähköauto hajosi. Jopa 100 tonnia akun vaihto. Edullisia kilometrejä

      https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/fcaa5ae4-c04d-414d-ac54-dab991758b2e Tuo että sähköautossa ei lämmitys toimi on
      Hybridi- ja sähköautot
      48
      3886
    3. PropsApp Koodi

      Haluatko ansaita ja kilpailla fiksusti samalla kun seuraat urheilua? Props tekee sen mahdolliseksi. Sovelluksessa pääset
      2
      3428
    4. Persut yrittävät epätoivon vimmalla

      kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a
      Maailman menoa
      71
      3148
    5. Muistakaa demarit, että TE petitte, ei vihreät tai vas.liitto

      Te veitte eduskunnasta turvallisen tilan, veditte sen viemäristä alas. Te demarit, itsensä ylentäneet moraalinvartijat,
      Maailman menoa
      114
      2827
    6. "Skandaali muhii SDP:ssä" - "pelon ilmapiiri vallitsee"

      Puolueen johto on vähintään vastuussa ilmapiiristä, jossa häirinnän uhrit eivät ole saaneet ääntään kuuluviin. Vyyhdin
      Maailman menoa
      38
      2624
    7. IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n

      eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-
      Maailman menoa
      49
      2488
    8. Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen

      Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.
      Maailman menoa
      53
      2243
    9. Oletko ollut

      Oletko omasta mielestäsi ollut sokea asioille?
      Ikävä
      68
      2023
    10. Pitäiskö meidän tehdä jotain

      Mennä vaikka kihloihin?
      Ikävä
      99
      1901
    Aihe