Miksi vammainen muka olisi 'työnantaja'?

gfhfdrtes

Ennen oli kunnalliset kodinhoitajat, jotka kävivät apua tarvitsevien kuntalaisten kotona ja auttoivat monella tavalla. Nyt on jo ties kuinka kauan ollut tämä outo systeemi, jossa avustettavat kyllä edelleen etsitään kunnan kautta, mutta vammainen sitten onkin olevinaan se 'työnantaja', ja kunta vain 'avustaa rahallisesti'.

Missä mielessä vammainen olisi työnantaja ja miksi tällainen systeemi on luotu? Vammainen avustettava ei laadi työpaikkailmoitusta, ei ota vastaan hakemuksia, eikä usein edes näe saapuneita hakemuksia eikä hakijoiden ansioluetteloita. Häntä ei katsota päteväksi edes tarkistamaan, millaisia ihmisiä hänen tulee kotiinsa päästää. Hänelle sallitaan vain summittainen ensivaikutelma muutaman minuutin tapaamisen perusteella, ja koska hakijoita ei yleensä kovin paljon tällaisiin hommiin ole (ymmärrettävästi), hän hyväksyy hakijan, jos hakija suurin piirtein pysyy tolpillaan ja saa sanan suustaan eikä haise kuin kapakkarotta. Avustajan palkka ei tule hänen (avustettavan) taskustaan, palkanlaskennan suorittaa kunta, tai sen ollessa kyvytön siihenkin, sen tekee ostopalveluna tilitoimisto. Vammainen ei päätä avustustuntien maksimimääristä, mutta voi lähettää avustajan kotiin ennen aikojaan, jolloin avustajan matkakulujen osuus päivän palkkakillingeistä nousee älyttömiin prosentteihin.

Miten vammaista voidaan kutsua 'työnantajaksi'? Onko se siksi, että kunnan tai tilitoimiston vastuu palkanmaksusta ja muista työhön liittyvistä asioista saataisiin siirrettyä muualle? Halutaanko saada näyttämään, että nämä henkilökohtaiset avustajat eivät oikeasti olekaan kunnan palkkalistoilla, vaikka heidän palkkansa tuleekin veronmaksajilta? Millä nimikkeellä nuo palkkakulut lienevät kunnan kirjanpidossa?

20

1354

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • SuoSielläVetelä

      Riippuen jo vammaisen luonteesta nuo henkilökohtaisen avustajan paikat voivat olla työtä etsivälle ihmiselle melkoinen riski. Jos taas autettava on valoisa ihminen ja jaksaa ottaa huomioon muitakin kuin itsensä, avustustyö voi olla antoisaa molemmille. Olen auttanut vanhuksia, joille kaikki, mitä teki, tuntui kuin olisi suorittanut jonkun erityisen arvostettavan ystävänteon, ja heitä auttoi mielellään. Miten jotkut jaksavatkin ihastua ja kiitellä vaikkapa siitä, että onnistui välttämään jonkun jalkakäytävän töyssyn, tai pyyhki pölyt jotenkin erityisen hienosti, tai muuta niin pientä, ettei sitä itse edes huomaisi.

      Sitten on kuitenkin sellaisia ihmisiä, joille mikään ei tunnu kelpaavan. No, se on tavallaan osa toimenkuvaa. Kukapa meistä olisi parhaimmillamme sairaana tai vammaisena! Eli sen epäystävällisyyden kyllä kestää, kun muistaa, ettei se johdu sinusta vaan on hänen ongelmansa ja tekee hänen oman elämänsä vielä epämiellyttävämmäksi. Oikeastaan ilkeää ihmistä voi jopa sääliä. Siinä oppii myötätunnon jaloa taitoa.

      Minusta pahempi kuin ilkeyden ja kärttyilyn sietäminen on se, että avustajan jo ennestään kriittisessä tilassa oleva talous voi järkkyä, jos autettava asiakas heittäytyy hankalaksi ja valehtelee kunnalle (sille oikealle työnantajalle) avustajasta. Valhe välittyy TE-toimistoon (koska monet avustajat saavat osittaista työttömyystukea) ja saattaa aiheuttaa työntekijäparalle yli tonnin 'sakot', kun TE-toimisto rankaisee karenssilla, eli tuomitsee syylliseksi ennen kuin on edes kuullut molempia osapuolia. Jos vaikka teet työsopimuksen tietystä määrästä tunteja kuussa, mutta käytännössä tunnit jäävät autettavan vaatimuksesta paljon sovitun alle, ja jos vaadit sovittuja tunteja, joku hölmö autettava voi pistää valituksen, että et suostu tekemään työtä hänen määräämällään tavalla. Sama voi tapahtua, jos kieltäydyt tekemästä työtä, joka ei avustajan tehtäviin kuulu, esimerkiksi olemaan halpa piika koko suvulle. TE-toimisto rankaisee ensin ja siinä sitten alat henkesi kaupalla rustata selvityksiä. Suomessa ei enää ole voimassa se vanha periaaste, että syytetty on syytön, kunnes toisin todistetaan. Ainakin TE-toimiston asiakas on syyllinen, ellei toisin todista, ja mahdollisesti vielä sittenkin. Eli rahan takiahan avustajaksi ryhdytään. Useimmat avustajat ovat todella pienillä tuloilla ja siksi joutuvat hakemaan tällaistakin työtä. Ja juuri se raha on vaarassa, jos autettava sille päälle sattuu. Ehkä parempi olisi pysytellä kaukana avustajantyöstä, jos ei ole riittävää varakkuutta elämään noiden mielivaltaisten karenssien yli. Mutta miksi silloin kukaan tällaista työtä edes ottaisi?

    • mistänäitälöytyy

      Oletpa vastenmielinen ihminen.

      • avustajakin

        totuuden torvi ei kiitosta saa! Kumpaa muuten tarkoitat?

        Vammainen t. vanhus on "työnantaja" siitä(kin) syystä, että työnantajan voi pyytää häntä tekemään kaikennäköistä, mitä ei laitoksissa teetetä epäpätevällä. Avustaja tyhjää/vaihtaa katetrin pussia ja laittaa lääkkeitä dosettiin yms. mikä laitoksissa on ammattilaisten asia. Ja taitaa laitoksissa silmätipatkin tipauttaa lähihoitaja. Ja lähihoitaja saa antaa lääkkeitä dosetista eikä purkista! Jos kunta olisi suoraan työnantaja, sille tulisi tästä seurauksia. Nyt avustettava saa pyytää mitä vaan ilman seurauksia. Ja on parempi avustajallekin, jos joutuu tekemään jotain, mihin ei paperilla pätevyyttä ole. Periaatteessa vastuuta ei ole. Tosin pitää olla harjoittamatta lääkärin ammattia, siitä voidaan nostaa syyte. Rajanveto ei aina ole helppoa.


      • HelppoNähdäEro

        Kun vertaa sinun kommenttisi perusteluita aloituksen perusteluihin, näkee, että on kyseessä kaksi hyvin erilaista ihmistä. Toinen on totuuden puolella, toinen vääryyden.


    • eienääsitä

      Eräät tosi hyvät kysynykset ohitetaan vammaisesti pulmatilanteissa on koettu.

    • gfhfdrtes

      Kun haet töitä, vaikka jotain toista avustajan paikkaa entisen harvatuntisen työn lisäksi, mainitsetko aikaisemmat työnantajat ansioluettelossasi? Ja jos mainitset, niin kenet sinä tulkitset siinä työnantajaksi? Onko se avustettava asiakas, kunta, vai joku niistä yksityisistä firmoista, jotka siinä välissä sähläävät? Eli kuka oikeasti on työnantaja? Ansioluetteloon yleensä listataan työnantajat.

      Sitä mietin myös, että kenen taskuun ne henkilökohtaista avustajaa varten kunnalta myönnetyt rahat jäävät, jos avustettava lyhentää kuukauden tunteja vaikkapa kolmanneksella? Kaunistavatko ne avustettavan pankkitiliä, vai jäävätkö korvamerkittyinä kunnan tilille? Jos ne jäävät kuntaan, mihin ne menevät, kun ne on kerran yhteen tarkoitukseen myönnetty, mutta niitä ei ole käytetty? Onko se harmaata rahaa, jolle joku keksii oman käyttönsä? Vai palautuuko se muihin kunnan menoihin käytettäväksi? Siis en usko, että tässäkään asiassa avustettava on työnantaja. Työnantajahan on taho, joka maksaa palkan.

      Jos avustaja kertoo kunnalle tai jollekin niistä yksityisistä firmoista, että avustettava ei sano tarvitsevansa sovittuja avustustunteja, se saattaa hiukan suojella häntä valheellisilta syytöksiltä siinä tapauksessa, että avustettava alkaa valittaa, ettei hän 'tee, mitä hän käskee'. Mutta avustettavalle itselleen siitä taas saattaa seurata tuntien vähentäminen siihen, mitä hän oikeasti tarvitsee. Ja onko avustettava sitten siihenkään tyytyväinen? Autettava tuskin on, jos hänen pienistä tuloistaan nipistetään sekin satanen tai pari.

      Jos olen kunnan virkailijoiden tai joidenkin yksityisten hoivafirmojen omistajien tai työntekijöiden mielestä epämiellyttävä (oletko sinä, 'mistänäitälöytyy', yksi heistä?), koska setvin heidän systeemiensä naurettavuuksia. Ei haittaa minua. Aion edelleenkin niistä kirjoittaa. Tuntuupahan, että se saa tähän epäkiitolliseen työhön edes jotain merkitystä. Jospa minusta olisi edes siinä jotain apua. Autettavilleni en usko olevani epämiellyttävä. Minulla on hyvin erilaisia autettavia. On älykästä ja keskinkertaista, on itsekästä ja toiset huomioon ottavaa, on seurallista ja vetäytyvää, huumorintajuista ja tosikkoa. Yritän parhaani mukaan sopeutua jokaiseen ja toivoa, että he sopeutuvat minuun. Ei tämä systeemi vammaisten vika ole, vaan avustettavat ja avustajat ovat tässäkin kuviossa samalla puolella. Yhdessä voimme enemmän.

      • mikääntyönantaja

        Vammaisen listaaminen cv'hen taitaisi rikkoa hänen yksityisyydensuojaansa. Ja miten joku vaikkapa vaikeasti puhevammainen voisi edes olla hyödyllinen listalla, ellei hänelle voi soittaa ja kysyä, millainen avustaja olit. Eivät kaikki osaa käyttää sähköpostiakaan, ja kirjeitä nyt kukaan ala lähetellä. Eli parempi listata se oikea työnantaja, eli kunta tai se hoivafirma.


    • hgtyrujh

      Aloin listata asioita, joiden perusteella termi 'työnantaja' määritellään. Kiinnostaisi kuulla, miten te määrittelisitte työnantajan. Mikä tekee jostakusta työnantajan? Tällaisia tuli mieleeni:

      Päättää, että tarvitsee työntekijän.
      Järjestää palkkauksen.
      Laatii työpaikkailmoituksen.
      Haastattelee valitsemansa hakijat.
      Valitsee haastatelluista työntekijän.
      Laatii työsopimuksen.
      Pitää huolta palkanmaksusta ajallaan ja työehtosopimusten mukaisesti.
      Maksaa ennakkoverot.
      Pitää huolta vakuutuksista ja eläkemaksuista.
      Laatii työnkuvauksen.
      Ohjaa työtä.
      Tarvittaessa erottaa työntekijän.
      Antaa suosituksia ja laatii työtodistuksia.

      Voisi myös miettiä miten työnantaja hyötyy, jos onnistuu siirtämään työnantajuuden vastuun näennäisesti jollekin toiselle taholle, ja varsinkin heikolle taholle, jolla ei ole osaamista puolustaa itseään, kun vastuu sälytetään hänelle. Kolmas lista työnantajuuden nimikkeen hyödyistä avustettavalle. Nämä hyödyt saattavat olla todellisia (itsemääräämisoikeus, oppiminen, voimaantuminen, itseluottamus) tai kuviteltuja. Ja kun nyt listoja aloin väsätä, mietin vielä sitäkin, miten työntekijä mahdollisesti hyötyy tai häviää siitä, että hänen avustettavansa olisi keinotekoisesti ja näennäisesti hänen työnantajansa, vaikka ei oikeasti olekaan.

    • ex_avustaja

      Itse ihmetellyt monesti, miten henkilöä, joka lapsen tasolla, ei puhu tai päätä mitään, voidaan kutsua työnantajaksi. Henkkarina olen aiemmin tehnyt sellaisia töitä ilman koulutusta, mihin laitoksissa vaaditaan vähint. lh:n koulutusta erillisine lääkelupineen ja perehtymisineen. Olen mm. antanut sellaisia lääkkeitä, mitä laitoksessa seurataan tarkasti kortilla. Uskomaton systeemi! Kai se sitten tulee halvemmaksi teettää työtä pienellä avustajan palkalla tuntityönä, kuin maksaa lh:n kuukausi palkkaa. Välillä tuntuu, että kukaan ei aja avustajien asioita.

      • hgjtyuytrui

        Niin. Ja riippuu avustettavasta, millaista työ on. Jos on kyse vammaisesta taviksesta, työ saattaa olla kuin käskytettävällä koiralla: 'Tee tuo, mene tuonne, hae sitä, kävele nopeammin, Ei!' Sellainen avustettava pärjäisi ihan hyvin lievästi kehitysvammaisen avustajan avulla. On turhauttavaa olla ei-arvostettu pyörätuolin jatke, kun pystyisi auttamaan niin paljon enemmän, jos avustettava sen sallisi. Lievästi kehitysvammainen riski nuori ihminen taas saattaisi olla onnellinen tällaisestakin työstä ja tehdä se tunnollisesti. Avustettava saisi tuntea olevansa jotenkin pomo ja kehitysvammaisella olisi oma työ. Vaikka arvostan näitä pennosia, mitkä avustettava minulle sallii (murto-osa siitä, mitä työsopimuksessa oli luvattu), luovuttaisin työni oitis hyväluontoiselle kehitysvammaiselle, joka riemusta hihkuen tarttuisi rullatuolin kahvoihin.

        Avustajat, meidän tosiaan tulisi yhdistyä. Meitä potkitaan päähän joka taholta. Eikä unohdeta niitä, joilla ei ole edes tällaista työtä. Niin he kuin mekin ja muutkin Suomen köyhät olemme vaikeassa tilanteessa. Kukaan muu ei meitä auta, ellemme itse. Niistä avustettavistakin suuri osa on yhtä lailla väärinkohdeltuja. On väärin sälyttää niskaan jotain työnantajan vastuuta, jos toinen kykenee juuri ja juuri sinnittelemään vammansa kanssa ja haluaa vain apua arjesta selviytymiseensä, ei mitään 'työnantajan' roolia vastuineen.


    • Apuwa123

      Tärkeän asian olette eri puolilta nostaneet esiin. Aloittelen avustajan työtä pitkän tauon jälkeen ja moni asia on muuttunut, myös parempaan. Yksi työnantajuuteen liittyvä epäkohta näyttää olevan myös työnantajan velvoite työterveyshuollon (ei sairaanhoitoa) järjestämiseen. Tämä tulee avustettavalle, kuten muillekin pientyönanatajille kalliiksi, koska useimmiten omavastuumaksu pitää maksaa ennen kuin Kela kerran vuodessa kuluja vastaan korvaa maksun. Näinollen on sitten valitettavan ymmärrettävää, vaikka vastoin lakia, että kaikki eivät työterveyshuoltoa järjestä tai järjestävät esim. vain joillekin avustajille, jos on useampia. Sama koskee kaikkia pientyönanatajia eikä tilanteeseen ole saatu muutosta.

      Kuuluuko työnantajasi Hetaan? Kannattaa lukea niitä sivuja. Siitäkin valitettavasti jotkut sanovat, että vain avustaja hyötyy liittymisestä, mutta samallahan toki työnantajakin. Kunnissa on erilaisia käytäntöjä, valitettavasti esim. palkanmaksu ei suinkaan suju kuin viiveellä, vaikka kyseessä on/olisi työnantajan ja työntekijän välinen sopimus ja velvoite esim. kahdesti kuussa maksaa palkka. Näin järjestelmässä todellakin on monta kohtaa, jotka käytännössä osoittavat työnantajuuden toteutumisen vain soveltuvin osin.. Toisaalta se merkitsee nimenomaan myös taloudellista vastuuta, jota on vaikea ottaa, jos rata on muutoinkin tiukalla. Huomiot työtehtävien laadusta vs. kodin ulkopuolinen työympäristö ovat myös mielenkiintoisia. Äsken osui silmiini myös vanha työehtosopimus, jossa korostettiin ettei kyseessä ole hoiva tai hoitotyö...Mutta mutta...Jatketaan juttua ja peukkuja kaikille meille avustajille!

    • VaikkaKuntaMaksaa

      Kuka teillä näkyy pankkitilillä palkanmaksajana? Minulla on yhdessä paikassa tilitoimisto, toisessa sanotaan vain, että tilisiirto avustettavalta, vaikka molemmissa töissä raha itse asiassa tulee kuntalaisilta. Mitähän hämäystä tuokin nyt on?

      • dxvhfgj

        Palkan tulee papereissakin näkyä tulevan työnantajalta. Onko tilitoimisto työnantajasi?

        Näkyykö teillä kenelläkään palkanmaksajana kunta? Eli työskenteleekö teistä kukaan rehellisessä kunnassa?


    • avustavainen

      Minusta vammainen, jolle järjestetään avustaja, on kunnan hoidokki. Jos hän itse palkkaa avustajan, maksaa palkan, laatii tuntilistat ja kaikin tavoin täyttää velvollisuudet, hän on työnantaja siinä missä muutkin yksityiset.

      Miten teillä muut osapuolet suhtautuvat tuohon 'työnantajuuteen'? Jos vaikkapa terveyskeskuksen hoitajilla on jotain sanomista siellä viruvasta avustettavasta, avustajasta tai tuosta työstä yleensä, puhuvatko he siitä vammaiselle 'työnantajalle'? Avustajalle, vammaisen 'edustajana'? Vammaisen sukulaisille? Vai ottaako hän yhteyden kunnan sosiaalitoimistoon? Jos pirauttavat sosiaalitoimistoon, minne sieltä puolestaan soitetaan? Vammaiselleko? Avustajalleko?

      Minulla ja avustettavallani kävi sellainen moka, että hänen siirtyessään sairaalasta terveyskeskukseen 'toipumaan' (maksamaan huonosta ruoasta, kiireisestä hoidosta, tylsistymään televisiota tuijottaen viikko toisensa jälkeen) kumpikaan ei tullut ajatelleeksi, ettei sinnekään voinut pyytää henkilökohtaista avustajaa, kuten ei sairaalaankaan. Siellä sitten vietin monta tuntia päivässä seuraneitinä ja tupakkarenkinä. Itse asiassa läsnäoloni aiheutti hoitajille lisätyötä, koska heitä joutui tulemaan kaksin kappalein nostamaan vammaisen sängystä ja asettelemaan hänet pyörätuoliin, ja takaisin sänkyyn, kun hän halusi käydä ulkona tupakalla. Ja sitä tapahtui useita kertoja päivässä. Lopulta hoitajat oivalsivat, että tilanne oli outo. Eivät he suinkaan ottaneet asiaa puheeksi avustettavan kanssa, eikä minunkaan, vaan sosiaalijohtajalle siitä tuohtuneena soitettiin, ja hän puolestaan - ei, ei vammaiselle, vaan minulle.

      Tuo oli meiltä vilpitön erehdys, muuten. Ja kun sille puuhalle tuli loppu, kävin edelleen katsomassa vammaista, kun minulla sattui sinnepäin olemaan asiaa. Joskus istuin neljä, kuusi tuntiakin siellä vapaaehtoistyössä, koska tiesin, miten raivostuttavan tylsää sairaalassa voi olla. Valitettavasti silloinkin aiheutettiin hoitajille lisätyötä, koska tupakan orjan oli toteltava isäntäänsä.

      Tuo 'työnantajuus' on kyllä melko omituinen järjestely. Kaikki kuitenkin tajuavat, ettei kyseessä ole työnantaja, vaan hoidokki. Ihme peliä.

    • kenfjfj

      ja sähän se tiedät kaiken??mun kaveri on vammanen ja se ite haastattelee ja muuta...älykääpiö olet kun sekopäissäs tänne itket

      • fdhgretryu

        Oliko kaverisi (tai sinä) kehitysvammainen, alkoholisti vai aivovammainen? Joku fyysisesti vammautunut tietysti pystyy 'haastattelemaan ja muuta', mutta hänkään ei ole työnantaja siinä mielessä, että maksaisi palkan. Avustajan palkka tulee veronmaksajilta. Jos minä 'tietäisin kaiken', olisin varmaan töissä jossain - tosin on tuhansittain todella koulutettuja ihmisiä työnhakijoina. Näihin muutaman tunnin avustushommiin on valitettavasti saatavilla lähinnä kokemattomia, osaamattomia ja haluttomia, koska harvoin nämä mitään unelmatöitä ovat. Harmi, miten asetelma on vääristetty tällaiseksi. Ennen vanhaan joku kodinhoitajan työ oli ihan arvostettua ja siitä sai kunnon palkkaa etuineen. Nämä avustustustyötkin pitäisi järjestää kuntien kautta.


    • dfgdfgf

      Avustajaa hakiessaan vammaiset yrittävät esittää itsensä myönteisessä valossa, jotta saisivat herätettyä kiinnostusta ja edes joku hakisi töihin. Rivien välistä pystyy joku kyyninen lukemaan enemmän kuin sinne oli tarkoitettu.

      "Olen joustava, olethan sinäkin" ehkä tarkoittaa: "joustan tuntejasi suuntaan ja toiseen, miten milloinkin tarvitsen apua; olethan aina valmis tulemaan vaikka tunniksi, ja tekemään vaikka ylitöitä, jos pyydän, ja autathan minua ruokatauoillasikin, taitarvitsetko oikeastaan ruokataukoja".

      "Olethan oma-aloitteinen" voi tarkoittaa sitä, että vammainen ei osaa laatia tuntilistoja eikä selostaa avustustehtäviä, vaan kaipaa 'äitiä', joka laittaisi hänen elämänsä kuntoon kaikin puolin hänen esittäessään prinsessaa. Se voi tarkoittaa myös sitä, että vammainen toivoo saavansa henkilökohtaisen avustajan sijaan siivoojan, kokin, tietokoneosaajan, eläintenhoitajan, kuskin, ja tietysti myös seuraneidin, jos aikaa jää. Voisiko joku selittää vammaisille hoidokeille, että henkilökohtaista avustajaa ei myönnetä siivoojaksi tai muuhun työhön, johon pitää palkata eri ihmiset. Se se vasta olisi, jos 'henkilökohtainen avustaja' laitettaisiin pyörittämään vammaisen firmaa. Taloudellisesti erittäin tuottavaa vammaiselle, mutta kuka ryhtyisi tuollaiseen kympin tuntipalkalla, ja mikä kunta suostuisi tuollaiseen. En sano, etteikö vammainen voisi pyörittää jotain firmaa, mutta sen työnantajiksi ei saa laittaa yhteiskunnan maksamia henkilökohtaisia avustajia.

    • i3hdeih3idhihuibh

      sulla ei taida olla oikeaa näkemystä.
      kyllä ne vammaset ite haastattelee avustajansa!

      sulla on jo paskat housussa ja kohta kuset

      • fgfcghgfjh

        Juuri tuollaisen 'kommentin' saattaisi entinen juoppo narsisti kiljukaula hoidokkini kirjoittaa. Ehkä oletkin hän? Tunnistit itsesi? Kerropa, mistä yksityiskohdasta itsesi tunnistit?

        Työnantajan velvollisuuksia ei moni aivovammainen, juoppo, mielisairas narkkari vammainen osaa täyttää. Ei se, että 'haastattelee' hänelle löydettyjä hakijoita ja summassa valitsee heistä yhden uhrin, tee vammaisesta työnantajaa. Hän ei maksa palkkaa. Ei laadi työpaikkailmoituksia. Ei tiedä mitään työlainsäädännöstä. Ei osaa tehdä työsuunnitelmia, ei pitää kirjaa tunneista, ei ottaa vastuuta työn ohjaamisesta, ei mistään. Vinkua ja valittaa osaa kyllä jokainen. Huh huh. Ja sellaiselle annetaan valtuudet olla näennäisesti 'työnantaja' ja pilata avustajansa ansioluettelo omalta osaltaan. Kukapa viitsisi pyytää tyhmältä ilkimykseltä työtodistusta, eikä vammainen edes osaisi sellaista vääntää, tai jos joku hänelle lomakkeen leuan alle toisi, hän väkertäisi siihen jotain tuohon tyyliin kuin juuri annoit näytteen.

        Vammaiset pitää hoitaa, ei pakottaa heitä rooliin, johon heillä ei ole kykyä eikä halua eikä varaa eikä oikeutta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Valkeakosken 15-v tapauksessa ihmettelen ??

      On sääli, että pahoja ihmisiä liikkuu aina vapaana eri puolilla Suomea, mutta minkä ihmeen takia 15-vuotiaan nuoren täyt
      Maailman menoa
      611
      16586
    2. Valkeakosken tappo

      "Tyttö löytyi poliisin mukaan kuolleena läheisestä metsästä muutaman sadan metrin päässä kotoaan. Uhrin löysivät hänen k
      Henkirikokset
      52
      14978
    3. Nyt ahdistaa

      Joku nuori tyttö on surmattu Valkeakoskella. En tunne ihmistä, mutta silti se koskettaa. Uutisissa oli hiljattain, että
      Valkeakoski
      389
      9344
    4. Kuka oli tekijä?

      Jos tekijä oli suomalainen, onko hänen vanhempiaan jo tavoitettu? Mitä mieltä ovat aikamiespoikansa teosta? Entä puoliso
      Valkeakoski
      47
      5582
    5. 15-vuotiaan ruumis valkeakoskella

      Nuoria tyttöjä tappavat miessaalistajat ja toiset nuoret. Miessaalistajille ruumiin kätkeminen tai tuhoaminen ei ole on
      Poliisi
      12
      4639
    6. Valkeakosken murhaaja-raiskaaja on kantasuomalainen mies tiedottaa poliisi

      Some- ja palstapersut ehtivät jo moneen kertaan julistaa tekijän maahanmuuttajaksi. Miten meni niin kuin omasta mielestä
      Maailman menoa
      174
      3255
    7. Kantasuomalainen mies pidätetty - ulkomaalaiset syyttömiä tekoon

      Verityöstä on pidätetty vuonna 2005 syntynyt mieshenkilö. Ulkomaalaisilla ei mitään yhteyttä tekoon.
      Valkeakoski
      118
      1925
    8. Mitä hänellä oli päällään kun viimeksi näit hänet?

      Avoimia vastauksia saa kirjoitella... Ehkä joku saattaa tunnistaa itsensä kommenttien joukosta :)
      Ikävä
      57
      1379
    9. Meidän tarinako on ohi?

      Ootko niin päättänyt?
      Ikävä
      96
      1315
    10. Miksi kaupunki toivoo nuorilta malttia?

      https://www.hs.fi/suomi/art-2000010453236.html "Älkää suunnitelko kostoa" Mistä on kyse? ”Toivomme, että nuorten taho
      Valkeakoski
      41
      1247
    Aihe