Epäilen siis itselläni (lievää?) masennusta ja/tai ahdistuneisuushäiriötä. En sitten tiedä, olen toisaalta niin nuori että jos olisi sittenkin pelkkää teiniangstia...
En tiedä.. Kuuluukohan teiniangstiin tää kaikki, kahden kuukauden jatkuva surkea olo, viiltely, univaikeudet, ahdistuskohtaukset... Olen siis yläasteikäinen tyttö. Ahdistuskohtauksiini kuuluu täriseminen, paino rinnan päällä, hengityksen vaikeutuminen, itkeminen ja sydämen tykyttäminen lujempaa ja pieni huono olo, eli vatsan pohjassa sellainen tunne. Nykyään mulla on melkein koko aika tää vatsan tunne.
Mulla ei oo siis yhtään irl-kavereita, netissä vain kavereita. Meillä on reilun 10 ihmisen whatsapp ryhmä. Oon viimeiset 2kk joka päivä ollut yksin sisällä, koneella. Tosin olin vajaan viikon leirillä, missä tapasin nettikavereitani. Se oli parasta, mutta silti joka ilta/yö ahdistuin ilman syytä, muutuin surulliseksi ja hiljaiseksi ja menin joko vessaan itkemään tai olin heidän seurassaan vaan hiljaa tuijottaen maata.
En jaksa mennä minnekään, vaikka ehkä tahtoisinkin. Siis esim. kaupoille. Ennen myös juttelin niille nettikavereilleni siellä ryhmässä milteinpä koko aika, mutta nykyään en sitäkään jaksa tehdä..
Oon avautunut yhdelle ihmiselle asioistani, nettikaverilleni. Toisaalta, nyt kun oon tavannu hänet kahdesti IRL en osaa puhua hänelle enää. Sinne meni sekin juttelukaveri.. :/ Myös sekasin chatissa oon puhunut kerran.
Tää alko viime kevään lopussa.
Aikaisemmin, kesän alussa tulin tälläiseksi vain iltaisin/öisin. Tai siis, itkin, sain ahdistuskohtauksia, mieliala oli normaalimpaa alakuloisempi. Joka ilta/yö. Sitten alkoi pikkuhiljaa viiltely. Sitten se muuttui niin, että olin aamuisin, iltaisin ja öisin tälläinen, mutta päivisin oli ok olo. Nyt se on vallannut kaikki päiväni. Mua ahdistaa ja on tosi alakulonen olo koko aika, ilman mitään varsinaista syytä/laukaistavaa tekijää. Yleisesti mun koko aikainen ahdistus on pelkkää tunnetta vatsan pohjassa ja ehkä välillä hengenahdistusta ja sydämen lujaa tykytystä, mutta sitten kun saan ns. ahdistuskohtauksen (en voi ihan laskea sitä ahdistuskohtaukseksi, tuskin edes tiedän millainen oikea ahdistuskohtaus on... Omani on varmaan pelkkää turhaa teiniangstipaskaa) niin mul on siis sitä hengenahdistusta, sydän tykyttää lujempaa, tärisen, itken, se vatsan pohjan tunne...
Mul on ihan ok elämä. Ei tosin ole kavereita mut se on vaan pikkuvika. Ei oo ehkä varaa hienoihin Espanjan ja New Yorkin matkoihin, mutta kyllä Ruotsin risteilyille päästään suhteellisen usein. Mulla on kolme veljeä, äiti ja kissoja. Veljet vitsailevat koko aika painostani joka on huonontanut itsetuntoani, sillä oon ollu aina tälläinen hieman pullea vaikka haluaisin olla hoikka ja yksi veljistäni ennen suuttuessaan (eli suht usein) hakkasi, repi hiuksia, potki yms, jonka vuoksi pelkään nykyään jokaista joka saattaa nostaakin kätensä vieressäni.
Mutta toisaalta... olen niin nuori, ehkä tämä onkin pelkkää teiniangstia. Ei mulla vois kyllä mitään olla. Vai pitäisikö mun mennä koulujen alettua puhumaan jollekin?
En tiedä.. Kuuluukohan teiniangstiin tää kaikki, kahden kuukauden jatkuva surkea olo, viiltely, univaikeudet, ahdistuskohtaukset... Olen siis yläasteikäinen tyttö. Ahdistuskohtauksiini kuuluu täriseminen, paino rinnan päällä, hengityksen vaikeutuminen, itkeminen ja sydämen tykyttäminen lujempaa ja pieni huono olo, eli vatsan pohjassa sellainen tunne. Nykyään mulla on melkein koko aika tää vatsan tunne.
Mulla ei oo siis yhtään irl-kavereita, netissä vain kavereita. Meillä on reilun 10 ihmisen whatsapp ryhmä. Oon viimeiset 2kk joka päivä ollut yksin sisällä, koneella. Tosin olin vajaan viikon leirillä, missä tapasin nettikavereitani. Se oli parasta, mutta silti joka ilta/yö ahdistuin ilman syytä, muutuin surulliseksi ja hiljaiseksi ja menin joko vessaan itkemään tai olin heidän seurassaan vaan hiljaa tuijottaen maata.
En jaksa mennä minnekään, vaikka ehkä tahtoisinkin. Siis esim. kaupoille. Ennen myös juttelin niille nettikavereilleni siellä ryhmässä milteinpä koko aika, mutta nykyään en sitäkään jaksa tehdä..
Oon avautunut yhdelle ihmiselle asioistani, nettikaverilleni. Toisaalta, nyt kun oon tavannu hänet kahdesti IRL en osaa puhua hänelle enää. Sinne meni sekin juttelukaveri.. :/ Myös sekasin chatissa oon puhunut kerran.
Tää alko viime kevään lopussa.
Aikaisemmin, kesän alussa tulin tälläiseksi vain iltaisin/öisin. Tai siis, itkin, sain ahdistuskohtauksia, mieliala oli normaalimpaa alakuloisempi. Joka ilta/yö. Sitten alkoi pikkuhiljaa viiltely. Sitten se muuttui niin, että olin aamuisin, iltaisin ja öisin tälläinen, mutta päivisin oli ok olo. Nyt se on vallannut kaikki päiväni. Mua ahdistaa ja on tosi alakulonen olo koko aika, ilman mitään varsinaista syytä/laukaistavaa tekijää. Yleisesti mun koko aikainen ahdistus on pelkkää tunnetta vatsan pohjassa ja ehkä välillä hengenahdistusta ja sydämen lujaa tykytystä, mutta sitten kun saan ns. ahdistuskohtauksen (en voi ihan laskea sitä ahdistuskohtaukseksi, tuskin edes tiedän millainen oikea ahdistuskohtaus on... Omani on varmaan pelkkää turhaa teiniangstipaskaa) niin mul on siis sitä hengenahdistusta, sydän tykyttää lujempaa, tärisen, itken, se vatsan pohjan tunne...
Mul on ihan ok elämä. Ei tosin ole kavereita mut se on vaan pikkuvika. Ei oo ehkä varaa hienoihin Espanjan ja New Yorkin matkoihin, mutta kyllä Ruotsin risteilyille päästään suhteellisen usein. Mulla on kolme veljeä, äiti ja kissoja. Veljet vitsailevat koko aika painostani joka on huonontanut itsetuntoani, sillä oon ollu aina tälläinen hieman pullea vaikka haluaisin olla hoikka ja yksi veljistäni ennen suuttuessaan (eli suht usein) hakkasi, repi hiuksia, potki yms, jonka vuoksi pelkään nykyään jokaista joka saattaa nostaakin kätensä vieressäni.
Mutta toisaalta... olen niin nuori, ehkä tämä onkin pelkkää teiniangstia. Ei mulla vois kyllä mitään olla. Vai pitäisikö mun mennä koulujen alettua puhumaan jollekin?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Mul on myöskin ollut koko heinäkuun uniongelmia, en vaan saa unta.
Hei toi vatsan pohjan tunne on tosi tuttu mullekin tän vuoden keväältä ja alkukesästä. Mulla se iski monesti iltaisin tai yhtäkkiä vaikka bussimatkalla. Kävellessä tai liikkuessa ei koskaan. Käveleminen ja juokseminen myös helpotti oloa. Samoin kuin bussin ikkunasta metsään katsominen tai ylipäätään johonkin muuhun keskittyminen.
Lisäksi oli noita tärinäkohtauksia, mutta vain muutama. Niitä sain lopetettua hengittelemällä jonkin aikaa syvään. Sit aina välillä oli just noita hetkiä kun vaan haukkosin kerran nopeesti henkeä, kun tuntus että ilma loppuu tai jotain. Pelkäsin just että saan jonkun paniikkikohtuaksen. Veikkaan, että mulla noi kaikki johtu kahdesta syystä. Olin ensinnäkin ollut silloin tosi pitkiä aikoja yksin omassa huoneessani lukemassa ylppäreihin ja pääsykokeeseen. Lisäksi mulla oli miljoona stressattavaa asiaa samaan aikaan päällä. Nyt kun ei ole paljoakaan mitään stressattavaa ja oon ollu kivojen ihmisten keskellä mukavassa kesätyössä niin mitään oireita ei oo ollu.
Veikkaan, että sullakin vaikuttaa ehkä se, että oot ollu vähemmän ihmisten/kavereiden seurassa. Oot ehkä munkin tavoin tällanen ihmisriippuvainen. Vaikka mustakin omassa rauhassa on mukava olla, niin sillon kun se ottaa vatsanpohjasta niin näin ei oo. En tiedä kuinka paljon sulla tulee päivässä erilaisia huolia ja tekemättömiä hommia mieleen. Niitten lisäksi se, että sulla on ollu unen kanssa ongelmia on sellanen joka vaikuttaa heti kaikkeen. Toisaalta kaikki toi ahdistus taas omalta osaltaan vaikeuttaa varmasti just sitä nukahtamista joka yö. Mullakin oli niin.
Voisin vaikka väsätä sulle tässä tällasen nopean vinkkilistan vielä mitä voisit ainakin kokeilla:
1. Jos tulee vatsanpohja-ahdistus, niin keskity johonkin muuhun tai lähe esim kävelylle.
2. Jos on vaikeuksia nukahtaa, niin kuuntele jotain hyvää musiikkia, kunnes oot rento ja uni tulee kun päässä ei pyöri sata negatiivista ajatusta ja vatsatuntemuksetkin on rauhottuneet. Voit myös kirjoittaa huolista paperille ennen sänkyyn menoa. Voit myös lainata kirjastostasi Richard Wisemanin kirjoittaman uni-aiheisen kirjan, jossa on lisää vinkkejä parempaan uneen. Toisaalta voisi olla myös hyvä idea kysellä vaikka joltain psykologilta asiasta. Uni on kuitenkin kaiken jaksamisen perusta. Ilman unta huolet ja oman kehon ahdistuskapinoinnit tuntuvat pahemmilta.
3. Jos tulee olo, että on pakko viiltää, niin hengitä ihan eka syvään muutaman kerran. Rauhallinen hengitys rentouttaa kehoa ja mieltä. Jos senkin jälkeen oot ihan just viiltelemässä, niin kokeile pistää käsi nyrkkiin. Ite oon huomannu, että se lisää hetkellisesti tahdonvoimaa ja itsehillintään. Kokeilunarvoinen idea vois olla myös pistää kädet kylmään veteen tai kylmän veden alle muutamaksi minuutiksi. Pidä kaikki viiltelyvälineet sillä tavalla poissa ettet saa niitä lyhyessä ajassa. (esim kannellisessa rasiassa, joka on laatkossa, joka on kaapissa) Jos kuitenkin päädyt melkeen viiltelemän niin odota hetki, kokeile työntää väline itsestäsi poispäin tai vaikka takas laatikkoon. Tää voi myös vähentää viiltelyhaluja. Jos siltä tuntuu niin voit myös paeta ulos kävelylle tai sitten tee muutama x-hyppy sisätiloissa. Tärkeintä ehkä on, että sun kehos ja mieles saa muuta tehtävää. Vaikka silti sortuisit viiltelyyn niin se ei haittaa. Mitä useammin onnistut tekemään jotain näistä korvaavista toiminnoista ennnen viiltely, sen paremmin sun aivos oppii yhdistämään ne siihen viiltelytilanteeseen. Niistä tulee rutiinia. Jossain vaiheessa voit huomata, että saat sen verran hyvän onnistumisen fiiliksen noiden tekemisestä, että viiltelyä ei ehkä tarvitakkaan.
4. Jos tulee tärinäkohtaus, niin hengitä ensin syvään, pidä pieni tauko ja anna ilman tulla hitaasti ulos. Toista muutama kerta kunnes tärinä vähenee.
Noi kaikki edelliset voi tuoda sen ihanan stopin ja helpotuksen kaikkeen pahaan oloon. Loppujen lopuksi ne ovat kuitenkin vain väliaikaista ensiapua. Siksi on myös tärkeää selvittää mistä kaikki ahdistuksesi ja tuntemuksesi johtuvat. Oletko kenties ihmisten tarpeessa tai/ja onko arki niin täynnä kaikkea huolta, että keho reagoi siihen tällä tavalla.
Mun tila on pahentunut.. Oon ahdistuneempi kuin koskaan. Mua ahdistaa koko aika, ja viiltelyki on pahentunu (vaikka mulla olikin 2vk välissä ilman). Mulla ei oo enää ketään kelle avautua ja puhua tästä... //ap
https://sekasin247.fi/
Tossa on yks paikka
Teini-iässä mieli myllertää, mutta sain kyllä aloituksesta sellaisen kuvan että ei ole ihan tavallista teiniangstia vaan sinulle on jonkinasteinen masennus. Kiva että olet päässyt kaveeraamaan ja tavannut livenä nettiystävyyksiä. Ei se ole kivaa että veljet kiusoittelevat mutta ne veljet tahtovat olla sellaisia ja ovat ronskimpia. Tuskin he sillä ihan niin vakavasti haluavat loukata.
Sinulle on jäänyt jonkinlainen trauma ja jännitys veljen kovakouraisesta kohtelusta. Varmaan kannattaisi ottaa yhteyttä kouluterveydenhoitoon kun koulu pian alkaa. Ja tällainen kirjoitteleminenkin auttaa huojentamaan mieltä. Liian pitkään ei kannata jäädä masennustaan kantamaan vaan kannattaa hakea apua.
Kivaa viikonloppua ja loppukesää!
Itse en ole enää teini-ikäinen, vaan aikuinen. Mutta jos minulla todetaan masennus ja lääkäri määrää masennuslääkkeitä, niin auttaako ne lääkkeet oikeasti? Siis millainen olo niistä tulee? Sellainen raukea?
Kun ei ole mitään tietoa..
Voi kulta-pienet!
Menkää kiireellä puhumaan jonkun asiantuntijan kanssa, eihän noin saa olla, että teitä masentaa.
Kyllä asiat saa kuntoon, kun puhuu huolistaan avoimesti vaikka kouluterveydenhoitajan kanssa.
Maailma on nykyisin niin kova eikä sitä läheisyyttä saa niin helpolla monenkaan kanssa.
Kauhea kilpailu ja kummalliset arvot, maailmalla tapahtuu kaikkea käsittämätöntä.
Ne sinun veljesikin ovat kaiken kovuuden keskellä ja ovat saaneet kummia asenteita.
Luulisi että veljien pitäisi paremminkin puolustaa ja tukea sisartaan. Onko isäsi kuollut vai ovatko vanhempasi eronneet?
Oletko puhunut äitisi kanssa? Jos voisit puhua, niin voisitte yhdessä keksiä jotain. Tai joku sukulaistäti tai naapurin täti?
Tosirumaa naljailla kenenkään painosta.
Elä anna kuitenkaan sen haitata. Vahvista itsetuntoasi. Voisit kipaista kirjastoon ja lainata jonkun kirjan itsetunnon parantamisesta. Että huomaisit, että sinä olet ainutlaatuinen ja kukaan ei saa tökkiä sinua. Sinua pitää paremminkin kannustaa. Jos eivät muut, niin itse opettele. Elä missään nimessä rupea viiltelemään itseäsi!
Kirjastossa on vaikka minkä verran kirjoja, missä viisaammat neuvovat mitä tehdä kun masentaa ja ei ole itsetuntoa.
Entäs jos keksisit jonkun harrastuksen, tapaisit ihan toisenlaisia ihmisiä. Luontoharrastus, valokuvaus, kuvataide, musiikki?
Puhu ehdottomasti veljesi käytöksestä jollekin! Mitä äitisi sanoo?
Voisit puhua myös veljesi opettajan kanssa.
Kerro miten käy, älä luovuta ja älä lannistu!
Sinulla on oma ihana elämä edessäsi, sinä luot sen itse!
Tule onnelliseksi! Kaikkea hyvää ja ihanaa sinulle ja kaikille muillekin tällä palstalla oleville!
Vanhempani ovat eronneet. Oon harkinnut pitkään koulupsykologille juttelua mutta en uskalla, en pysty. Ahdistaa liikaa... //ap
Miksi koulupsykologille puhuminen ahdistaa? Psykologinhan on tarkoitus auttaa sinua ongelmissasi. Ei hän ole siellä sinua tuomitsemassa, tai jos on, niin on ehdottomasti väärässä hommassa. Ja et taatusti ole ensimmäinen joka puhuu mistään noista ongelmista.
Ei nämä asiat puhumatta parane, joten ei kannata vitkastella sen puhumisen aloittamisella.
Itse en ole enää teini-ikäinen, vaan aikuinen. Mutta jos minulla todetaan masennus ja lääkäri määrää masennuslääkkeitä, niin auttaako ne lääkkeet oikeasti? Siis millainen olo niistä tulee? Sellainen raukea?
Kun ei ole mitään tietoa..
Nuo viiltelyt ja ahdistukset eivät kuulosta normaaleilta teiniangsteilta, joten suosittelen menemään psykologille tai lääkärin puheille.
Lääke kysymyksiisi:
- Auttaako lääkkeet oikeasti?
- Millainen olo niistä tulee? Sellainen raukea?
Omaan hoitooni kuului lääkkeet ja sairaanhoitajan vastaanotolla käynnit. Kokemukseni mukaan näiden kummankin yhteissumma auttoi minut paranemaan masennuksesta. Jos ei olisi ollut lääkkeitä, niin en olisi selvinnyt pelkällä sairaanhoitajan vastaanotolla ja toisin päin.
Lääkkeet toivat minulle tasaisuutta ja auttoivat jaksamaan eteenpäin. En tiedä ymmärtääkö tuosta mitä tarkoitan, mutta en osaa paremmin kuvailla.
En tiedä tarkoitatko raukealla unisuutta vai rentoutumista, mutta minulla ei tullut unisuutta eikä mitään extremeä rentoutumista. Itselläni oli lääke, jonka tarkoituksena on lisätä serotoniinin eritystä. Joten lääkkeen tuomat muutokset olivat sellaisia, joita minulla olisi ollut muutenkin samalla serotoniini määrällä.
Lääkkeistä on monenlaisia kokemuksia ja ihmiset reagoivat niihin eri tavalla joten ei kukaan muu voi sinulla kertoa onko niistä tai mistä niistä apua. Itse en koe saaneeni niistä lääkkeistä hirveästi apua mutta en kyllä haittakaan, eikä yhdenkään pois jättäminen ole aiheuttanut minulle mitään riippuvuusoireita, mutta en olekaan käyttänyt mistään niistä kun sitä pienintä annosta, enkä mitään kovin pitkään.