Nimimerkki "as-kamu (m)" kirjoitti vuonna 2005 tällä palstalla näin:
"Ellei oma erikoisuus mitenkään askarruta mieltä, se on vahvan persoonallisuuden merkki. Ei siis mitään dg:a tarvita. Kun käsittää erityislaatuisuutensa vahvuudeksi,
tiukempaa arjensankaria ei löydy etsimälläkään. Hyvä me evoluution erikoisenoloiseksi syntyneet!"
Noin vahva voimautuneisuuden tunne AS:n yhteydessä on harvinaista mutta ei mahdotonta!
Normaalin enemmistön mielestä AS on silmiinpistävää kummallisuutta, josta uskotaan ensimmäiseksi ja parhaiten negatiiviset asiat. Jos joku kirjoittaa, että AS on "sairaus" tai "kehityshäiriö" niin enemmistö uskoo jo pelkästään siksi että haluaa uskoa. Enemmistö ei pane pahakseen, jos kuulee jotain negatiivista vähemmistöstä.
AS-ihmisten omasta mielestä AS on sinällään melko ongelmatonta mutta enemmistön suhtautumisen takia tulee monenlaisia ongelmia. Enemmistö ei tunnu negatiivisten AS-käsitystensä hekumassa juurikaan ottavan vastaan sitä tosiasiaa, että AS:ssa on myös vahvuuksia. AS-ihmisille juuri ne vahvuudet ovat se suurin ja tärkein asia koko AS:ssa. Niistä on mahdollista nauttia useimmiten häiriöttä vain niin että karttelee enemmistöä eli muita ihmisiä.
Onko AS-ihmiselle hyötyä salata enemmistöltä se tieto, että hänellä on AS. Hyötyä on kai eniten silloin, jos ympärillä olevilla enemmistön edustajilla on hyvin negatiivinen AS-käsitys. Silloin AS-ihminen voi pitää omana suurena salaisuutenaan sen, että hänellä on vahvuuksia, joita enemmistöllä ei ole - eikä enemmistö edes tiedä että sellaisia on olemassa.
Kun AS-ihminen päättää etsiytyä asiantuntijalääkärin vastaanotolle ja aloittaa AS-tutkimukset saadakseen virallisen AS-diagnoosin, hän tekee yhtä selvän valinnan kuin se AS-ihminen, joka päättää pitää asian omana tietonaan.
Mitä aikuisempi AS-ihminen on, sitä paremmat mahdollisuudet hänellä on oivaltaa ja tunnistaa mahdollinen AS:nsa myös ilman lääkäriä. Varmuuden saaminen ihan yksin ja itse on kuitenkin useimmiten vaikeaa ja monessa tapauksessa jopa mahdotonta.
On tavallaan enemmistön valtakulttuurin mukaista hankkia aina virallinen AS-diagnoosi. Se on siis tavallaan myönnytys valtakultuurin odotusten kokonaisuudelle, myönnytys sille voimakkaalle normaalistavalle pyrkimykselle, sille normimuotille, johon kaikki halutaan tunkea. AS-ihmisiä ei enemmistön valtakulttuurissa pidetä normaaleina terveinä ihmisinä, vaan heille lääkärin pitää antaa virallinen diagnoosi.
Yhä enemmän AS-ihmiset ovat alkaneet nähdä enemmistön AS-näkemyksen vanhoillisena, yksipuolisen negatiivisena. Asenteet ovat muuttumassa erityisesti AS-ihmisten oman AS-kulttuurin sisällä.
Näyttää siltä, että sellaiset ihmiset, joille tavallaan virallinen AS-diagnoosi on noussut päähän, paljastuvat yhä selvemmin vanhakantaisiksi ja aika on ajamassa heidän ohitseen. Jos esim. virallisen AS-diagnoosin saanut assi nimittelee alkeellisen provosoivasti "muka-asseiksi" kaikkia niitä, jotka eivät ole, esim. AS:nsa päivänselvyyden takia, enää nähneet mitään järkeä hankkia itselleen virallista diagnoosi-paperia, niin sellaisella nimittelijä-assilla on virallisuus pahasti kihahtanut kupoliin. Sellainen tunnistetaan ja sellaiselle nauretaan. Eikä ihme, sillä se on enemmistön ahtaan normimuotin nuolemista, monella tavalla hyvin ahdasmielistä ja osoittaa, että AS-tiedot eivät ole ollenkaan hallussa. Samalla se on räikeä osoitus siitä, että sellainen vanhoillinen nimittelijä on kyvytön antamaan vertaistukea, vaikka itse kehuisi itseään kuinka. Sellainen nimittelijä pilaa virallisen AS-diagnoosin saaneiden mainetta eikä kukaan mielellään halua kuulua huonomaineiseen joukkoon.
On sanottu, että helvetin keksi assi, jota normi-ihmiset koko ajan "neuvoivat". On helppo uskoa, miten kammottavaksi jo maanpäällinen elämä voi muodostua, jos AS-ihmiselle kaiken aikaa tulee "hyvää tarkoittavaa opastusta ja elämänohjeita" vain niiltä, jotka pitävät sinua "sairaana" ja haluavat tunkea sinut väkipakolla "terveeseen" normimuottiin. Jos enemmistön edustajat (eli normimuottiin loksahtaneet ja siihen juuttuneet) tajuaisivat AS-tietämättömyytensä, eivät kehtaisi antaa AS-ihmisille sellaisia "neuvoja".
Assit eivät enää siedä sitä, että heidän omia perusteltuja valintojaan pilkataan tai yritetään ohjata ulkopuolelta. AS-ihmiset ovat hitaasti mutta varmasti ottamassa elämäänsä yhä enemmän omiin käsiinsä. "Kun käsittää erityislaatuisuutensa vahvuudeksi, tiukempaa arjensankaria ei löydy etsimälläkään."
Diagnoosi lääkäriltä vai tunnistus itseltä?
28
328
Vastaukset
- asperger_
Onko sulla jokin pahemmanlainen ongelma? Miksi uhoat Aspergeristä täällä sivukaupalla? Ne, joilla on diagnoosi, heillä ei ole tarvetta tuonkaltaiseen. Diagnoosi helpottaa elämää useilla eri tavoilla, joten jos on itsensä diagnosoinut eikä saa tukitoimia, ei siitä kannata tehdä numeroa niiden haitaksi, jotka ovat oikeasti sen diagnoosin jo vuosia sitten saaneet päteviltä lääkäreiltä pätevien testien perusteella.
- Aspergerinfo
Lopettaisiinko nyt jo kaikkinainen vihanpito. Perusteet; Asperger ei ole sairaus vaan voimavara, jonka jo toivottavasti jokainen julkisenkin terveydenhuollon toimipiste tietänee. Ne lääkärit/toimipisteet, jotka eivät tiedä, tulevat lähitulevaisuudessa saamaan henkilökohtaista infoa siitä, kuinka virallisen AS-diagnoosin saaneeseen henkilöön tulisi perusterveydenhuollon toimipisteissä suhtautua.
terv. Aspergerinfo YP
aspergerinfo.foorumi.eu - Aspergerinfo_YP
Voisitko Breda nimimerkki lopettaa tuon kategorioinnin? Jos ei sinulla ole diagnoosia tai vaikka olisikin, mitä väliä? Kaikki ihmiset me olemme yhtä arvokkaita keskenämme. Joten älä jatka tuota enää täällä. Nämä asiat ovat käyty lävitse jo vuosia sitten. Mikäli tahdot apua taikka tukea elämäntilanteeseesi, hae sitä haluamistasi paikoista.
- Breda
Aspergerinfo, olet varmasti hyvä lukemaan mutta et ole taaskaan viitsinyt. Kommenttisi paljastavat tämän selvästi. Tiukkanutturainen kirjoitti sinulle hyvin osuvasti:
"Lue ensin mitä kommentoit, elleivät viralliset rajoitteesi virallisesti sitä estä." - yksilö1
Oma assiuteni on ollut aina läsnä ja myös parhaana kaverina :) Siis tarkoitan, että olen itseni paras tuki ja turva, tunnen itseni ja toimintakaavani ja pidän itsestäni.
En pidä lääkäreistä. En ollenkaan enkä missään kohtaamismuodossa, saatika antaisin jollekin toiselle passin pääni sisuksiin. En ole hakenut diagnoosia enkä hae. En luota kehenkään toiseen ihmiseen edes, miksi haluaisin jonkun toisen tekemän määritelmän itsestäni?
Olen taitava matkimaan ja siksi en edusta "vanhanaikaista" asperger-tyyppiä, joka nurkassa yksin kyyhötti. Ei, menen aina etunojassa ja ensin, puhun kovaa ja selkeästi ja minua kuunnellaan. Oma aspergerini ilmenee niin kummallisina käyttäytymismuotoina (tärkein on aina kaiken rutiini), että muiden mielestä olen vain tapojeni orja ja melko arkinen ja tylsä tyyppi. Nauran heille ja meille, hyväntahtoisesti.- Breda
Hieno kirjoitus, yksilö1!
Kun assiudesta tulee paras kaveri niin eipä todellakaan paljon kaipaa muita ihmisiä, ei varsinkaan sellaisia, jotka omilla tietämättömillä näkemyksillään alkavat määrittelemään sinua ja ehdottamaan elämääsi muutoksia, järjettömiä muutoksia!
Assina minäkin olen oppinut luottamaan suhteellisen harvoihin ihmisiin - juuri vain niihin joiden vaistoan ja tiedän todella ymmärtävän, millaista minun (normimuotista poikkeva) elämäni ja kokemusmaailmani on. Sellaisia ihmisiä tarvitsee vain muutaman, yksikin voi riittää hyvin.
Kun luin lauseesi "En ole hakenut diagnoosia enkä hae" hymyilin ymmärtäväisesti. Enpä usko minäkään koskaan hakevani diagnoosia. AS:ni on niin selvä, että ei siitä ole ollut minulla mitään epäselvyyttä enää vuosiin. Muuthan sitä epäilevät, kun eivät ollenkaan tiedä, millaista elämäni on, koska viihdyn niin paljon ja hyvin yksin monien erityisen innostavien mielenkiinnonkohteideni parissa.
Kirjoituksesi viimeinen kappale antaa toivoa meille kaikille asseille. Voimme ehkä jopa päästä samaan. Johonkin sellaiseen, josta on äärimmäisen kaukana kaikki kylmä, tosikkomainen ja ylimielinen kommentointi! Ei mitään nurkassa nynnyilyä, vaan ilo irti, estradille vaan, kova etunoja päälle, suu auki, kunnolla ääntä, vakavanaamat kumoot ja ennakkoluulot huit hittoon! Asperger on täällä tänään! Nauttikaa! Katsokaa, mikä rutiinien hämmästyttävän riemastuttava kummallisuus!
Kiitos, yksilö1!
- LOPPU_
Typerää provokaatiota. Vointini huononee tuonkaltaisesta typerästä anti-infosta. Jos jollain on virallinen diagnoosi autisminkirjosta, voitteko kunnioittaa sitä? Tämä foorumi ei ole tarkoitettu SODANKÄYNTIIN aikuisten virallisesti diagnosoitujen AS-henkilöiden kesken.
- Breda
Mistä ihmeen sodankäynnistä oikein puhut? Koetko, että jos sinua vähän ja aiheellisesti kritisoidaan niin se on "vihanpitoa" ja "sodankäyntiä"? Miksi sinulta täysin puuttuu kunnioitus niitä monia asseja kohtaan, joilla ei ole virallista diagnoosia?
- jtwqjrwqo
Olet hakoteillä. Mitä saat tuosta provoamisesta ja ihmisten kategorioinnista?
- Breda
Aspergerinfo, kategorisoit minut provoavasti "muka-assiksi". Uskotko tosissasi, että et ole hakoteillä?
- osujauppos2
Pitihän tuo arvata nimimerkki Bredan olevan sukupuolta vaihtanut YJS. Yksilö1 kuulostaa sivupersoonaltaan.
- yksilö1
Yksilö1 on kyllä ihan mie ite. Älkäähän nyt viitsikö riidellä. Ei jaksa tällaista soopaa.
- Breda
Yjs-kollektiivissa olin aikanaan mukana. Opin siinä paljon. En ole vaihtanut sukupuolta. Terveisiä yksilö1:lle! "Aspergerinfolle" tyypillinen riitelylinja on minustakin (ja monesta muustakin) täyttä soopaa.
- 12345678910111213
Tämä kommentti on sairas. Tämä kertoo opetellusta assiudesta eli jos on hyvä matkimaan, niin noin se onnistuu. YJS-kollektiivi. Viesti täynnä täysin mihinkään perusteltua faktaa. Heitetään jotain, eikä perustella asiaa mitenkään. Tyypillistä nenteille.
- Breda
"...kertoo opetellusta assiudesta eli jos on hyvä matkimaan, niin noin se onnistuu."
Jos tuo on kirjoitettu ja ajateltu tosissaan niin en ole enää huolissaan ainakaan omasta mielenterveydestäni! :-)
- As_vm65
Breda on Darian kätyri. Diagnosoimaton Asperger. Siitä hänen purkauksensa viikkokaupalla täällä.
- Breda
Kyllä. Ehdottomasti tuo pitää paikkansa. Juuri siitä tietenkin minun purkaukseni viikkokaupalla täällä.
- lopetajo1
Breda kirjoitti:
Kyllä. Ehdottomasti tuo pitää paikkansa. Juuri siitä tietenkin minun purkaukseni viikkokaupalla täällä.
Purkauksesi täällä kertovat mielenterveysongelmistasi - haluaisit olla Asperger, mitä et ole, siitä näyttöä täällä kirjoittamiesi tekstiesi perusteella.
- Breda
Koska ei kukaan todellisuudessa voi olla noin tyhmä, tuonkin täytyy olla huono "aspergerinfon" trollausyritys.
- abcdefghijklmnhhh
Voi sinua "Breda". Ensin kerrot olevasi hyvä matkimaan, sen jälkeen olevasi todella "voimaantunut". Voimaantunutkin voi olla väärällä tavalla, mikä ei mitenkään liity aspergeriuteen. Yleensä itsensä ylitsevuotavan "voimaantuneiksi" tuntevat persoonallisuushäiriöiset nentit eli neurotyypilliset itseään asseiksi luulevat tavikset, jotka uskovat aivan tosissaan olevansa Aspergereja, vaikka diagnostiset kriteerit eivät täyty.
- tuossajotain
"Kuinka syrjäytyneitä pitää asperger-henkilön olla, jotta jne..."
Esim.
1) Asunnoton
2) Työtön
3) Perheetön
4) Ystävätön
5) Ilman opiskelupaikkaa
6) Toimintakyky vähentynyt siinä määrin, että ei jaksa tehdä itselleen ruokaa, kävellä kauppaan, hoitaa henkilökohtaisia asioitaan, vaikka aiemmin on aina kaikkeen tuohon pystynyt
7) Yli 50 v ikä
8) ÄO yli 140
9) Joutunut lapsesta asti kiusatuksi kaikkialla
10) Ei tukitoimia ASPERGERLIITOSTA
Lakimies ei tule apuun oikeudenkäynneissä.
- Breda
Tämä ketju on paljastanut monta asiaa. Varsinkin sen, että "aspergerinfolle" virallinen AS-diagnoosi on kupoliin kihahtanut dogmi, vaikka hyvin suuri osa suomalaisista asseista löytyy nimenomaan virallisen diagnoosin ulkopuolelta, erityisesti ns. suurista ikäluokista. Sama ilmiö esiintyy myös ulkomailla.
Ketjun otsikossa mainittu 'tunnistus itseltä' on monessa mielessä tämän ketjun ydin. Jos siirtää itsestään huolehtimisen ja itsensä määrittelyn itseltään jollekin toiselle niin elämässä alkaa ilmetä monenlaista syrjäytymistä. Voi esim. alkaa suhtautua muihin ihmisiin, erityisesti erilaisiin, ahdasmielisen uskonlahkon lailla, kuten esim. "aspergerinfo" tekee. Se näkyy tässä ketjussa räikeästi.
"Aspergerinfon" kirjoituksissa luetun ymmärtäminen ontuu. Lukihäiriö on vakava asia. Se on ilmiö, jonka huomaavat yleensä kaikki muut paitsi ne, joilla se on. Lukihäiriön kohdalla nimenomaan 'tunnistus itseltä' olisi tärkeää. Avoin puhuminen siitä. Asian myöntäminen.
Voiko asiallinen kommentointi onnistua ennen luetun ymmärtämistä. Ei tietenkään. - asdfgfhjklöä
Törkeätä mustamaalausta. Osaatko pyytää anteeksi?
- Breda
Kuten kirjoitin: Voiko asiallinen kommentointi onnistua ennen luetun ymmärtämistä. Ei tietenkään.
- Breda
Nimimerkki "tuossajotain" kirjoitti tässä ketjussa tuolla edellä 2.8.2017 klo 20:16 pysäyttävän tekstin. Kiitos! Alan pikku hiljaa ymmärtää myös niitä kirjoituksia, joita olen luullut tahallisen trollaaviksi. Osa sellaisista kirjoituksista täällä johtuukin näköjään ihan jostain muusta kuin provoamishalusta.
Asseja on niin valtavan erilaisia. Itse olen hyväosainen assi, sen takia joidenkin mielestä en assi ollenkaan. Kuitenkin tiedän olevani selvä assi, jopa niin selvä, etten ole missään vaiheessa kokenut tarvitsevani virallisia tutkimuksia asiasta. Tiedän, että kriteerit täyttyisivät selvästi mutta ketä varten muka tarvitsisin virallista diagnoosipaperia. Joitakuita muita varten?
Monien assien tilanne on paljon pahempi kuin minulla. Ei ole vaikea kuvitella, miten jotkut kirjoitukseni voivat ärsyttää niitä asseja, joilla ei ole asiat yhtä hyvin. Kuitenkaan en tietenkään aio lopettaa kirjoitteluani tänne. Tiedän että minulla on paljon tärkeää sanottavaa ja osaan sanoa sen.
Kommentointiriitelyihin tuskin enää haksahdan mukaan. Jotain siis olen ehkä oppinut täällä. Kommentoikaa vapaasti! Jos alatte heitellä toisillenne riitelykommentteja niin todennäköisesti saatte tehdä sen ilman minua. Huomaan, että sanoin 'todennäköisesti'.
Huominen näyttää.- Breda
On vielä pakko lisätä, että nimimerkki "tuossajotain" sai minut kirjoituksellaan klo 20:16 tässä ketjussa todella monella tavalla ajattelemaan. Sellaisiin teksteihin ei törmää täällä usein!
- anonymous_s
Noniin. Eli tuossa kirjoitti aito Asperger, Aspergerinfo, jota herjasit monin eri tavoin. Sitten lopulta osasit myöntää herjanneesi tätä tahoa syyttä. Kuitenkaan Aspergerinfon Ylläpitäjä ei koskaan ole mollannut ketään, vaan ja vain ottanut kiltisti vastaan vuosi vuoden jälkeen toisten, muka-assien haukkumisia. Hienoa, että asiat hoituvat ajallaan ja että kaikkia autisminkirjolaisia kunnioitetaan myös liitossa tasavertaisesti.
- Breda
En varmasti ole ainoa joka tajuaa, että se, joka tuolla lailla toistuvasti haluaa uskotella itselleen täällä että "Breda on muka-assi", herjaa sillä lailla itse itseään ja mollaa omaa mainettaan fiksujen lukijoiden silmien edessä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.42447- 1161617
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361356Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1561181- 521095
- 1131082
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1051044- 571041
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46909- 60882