WEB interface MySQL:ää varten

Kummallista ettei löydy guuglaamalla mitään yksinkertaista.. On olemassa MySQL-tietokanta, yksinkertainen sellainen, pari taulua, ei kikkailuita. Tarve olisi selainpohjaiselle käyttöliittymälle, jotta pääsee näkemään taulut ja editoimaan niitä selaimen kautta. Ei muuta.

Loppukäyttäjät eivät osaa sql:ää, eikä heidän ole syytä nähdä komentoja, saati niitä muokata. Mitä yksinkertaisempi, sen parempi. Admin-hommat voidaan hoitaa natiivilla cli-mysql-clientilla. Pelkkä datan editointimahdollisuus siis riittää loppukäyttäjille.

Hakemalla olen löytänyt mm. mysqladmin-ohjelmiston, joka on aivan liian monimutkainen käyttää. Ei löydy metsää puilta, jos tarjoan sellaista loppukäyttäjille. Web-käyttöliittymä on välttämättömyys, siksi esim. heidisql ei kelpaa (ja sekin on ehkä turhan monimutkainen).

Tähän asti olen pärjännyt siten, että olen vääntänyt itse käyttöliittymän, joka toimii mainiosti. En kuitenkaan enää pysty ylläpitämään sitä koska vaihdan hommia. Siksi haluaisin valmiiksi tehdyn vastaavan, jotta seuraajani pystyisi sitä helposti ylläpitämään. Siellähän se toki käy ja kukkuu ilman säätöjä, mutta se päivä tulee jolloin asennuksen joutuu tekemään uusiksi ja silloin olisi hyvä olla vimosen päälle helpot systeemit.

Kenelläkään tiedossa? Taustakäyttis voi olla windows tai linux, ei väliä. Saa se jotain maksaakin, jos vain on selkeä ja hyvä. Mieluummin kuitenkin open source.
21332
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Eiks tuon nyt helpommin sais vaikka Calc (openoffice) tai Excel-sovelluksilla rakentamalla taulukosta tietokantayhteyden. Jos kerran vain dataa muokataan, mihin sitä www-palvelua siinä kaivataan. Tai onko tarkoitus tehdä tuota internetin läpi.

Äänestä

Yllä ehdotettu excel / calc vaihtoehto lienee helpooin jos toimii.

Phpmyadmin on myös aika hyvä.

Äänestä
  • Joo, ympäristö on sellainen ettei mitään lisäplugineita exceliin voi asentaa. Phpmyadmin oli ensimmäisten testaamieni joukossa, mutta siinä on liikaa tavaraa ja loppukäyttäjien kouluttaminen siten liian työlästä. Tarvittaisiin selkeä ja yksinkertainen käyttöliittymä, joka toimii joko IE:llä, Firefoxilla tai chromella, mieluiten tietty kaikilla. Salasanan kysely, datan editointi, lisäys, poisto, ei muuta.

    Exceliä en ole testannut, toimiiko siinä tietokantayhteys TLS-suojattuna ilman ylimääräisten osien asentamista? Jos toimii, se voisi kyllä olla vaihtoehto. Calcia ei valitettavasti löydy.

    Äänestä

  • ehkä.read.only kirjoitti:

    "Exceliä en ole testannut, toimiiko siinä tietokantayhteys TLS-suojattuna ilman ylimääräisten osien asentamista?"

    Yhteys Exceliin taitaa vaatia ODBC-connectorin asentamisen.

    https://www.mysql.com/products/connector/

    http://wiki.servicenow.com/index.php?title=Using_the_ODBC_Driver_in_Excel

    Joo saa sen jdbc-ajurillakin toimimaan, ja pitää olla javat ja muut asennettuna. Sertifikaattienkin kanssa pitää pelata. Ei hyvä.

    Pitää palata alkupisteeseen, eli mahdollisimman yksinkertainen web-pohjainen ratkaisu. Sellainen varmasti on olemassa jossain, mutta onpa yllättävän vaikeaa löytää.

    Voisi kuvitella, että php:lla olisi tehty tällainen, jonka saisi sitten helposti apachen kylkeen.

    Äänestä

  • Jos saat keksityksi yksinkertaisen ratkaisun, niin toivottavasti jaat tiedon. Minulla on hieman vastaava tarve. Tarkoitus olisi kännykän weppiselaimella syöttää muutaman tekstikentän arvo palvelimella olevaan MySQL-tietokantaan.

    Palvelimeen on asennettu LAMP, eli jotenkin Apachen välityksellä pitäisi saada arvot siirretyksi. Tietojen syöttösivuun tarvittaisiin siis ko. tekstikentät ja sitten "lähetä tiedot"-nappi. Nähtävästi joku PHP-viritelmä tulisi kyseeseen?

    Äänestä

  • MySQL workbench olisi helpoin.

    Äänestä

  • esimerkkiä.vailla kirjoitti:

    Jos saat keksityksi yksinkertaisen ratkaisun, niin toivottavasti jaat tiedon. Minulla on hieman vastaava tarve. Tarkoitus olisi kännykän weppiselaimella syöttää muutaman tekstikentän arvo palvelimella olevaan MySQL-tietokantaan.

    Palvelimeen on asennettu LAMP, eli jotenkin Apachen välityksellä pitäisi saada arvot siirretyksi. Tietojen syöttösivuun tarvittaisiin siis ko. tekstikentät ja sitten "lähetä tiedot"-nappi. Nähtävästi joku PHP-viritelmä tulisi kyseeseen?

    Eikö sen napin tee suoraan siihen sovellukseen mille se kanta on?

    Äänestä

  • m-kar kirjoitti:

    Pitääkö siis tehdä sovellus? Minä kuvittelin että sen voisi rakentaa jotenkin html-kielellä suoraan siihen sivuun. Eli olisi eräänlainen lomake, jossa ne kentät ja sitten se nappi, jota painamalla luettaisiin kenttien sisältö tietokantaan.

    Äänestä

  • esimerkkiä.vailla kirjoitti:

    Pitääkö siis tehdä sovellus? Minä kuvittelin että sen voisi rakentaa jotenkin html-kielellä suoraan siihen sivuun. Eli olisi eräänlainen lomake, jossa ne kentät ja sitten se nappi, jota painamalla luettaisiin kenttien sisältö tietokantaan.

    Siis jos on jo MySQL kanta niin mikä sovellus käyttää sitä? Että eikö sitä vaan voisi lisätä siihen olemassa olevaan sovellukseen napin?

    HTML:llä tekee kyllä lomakkeen mutta tarvitsee sitten ohjelman pätkän sille lähetetylle tiedolle.

    Helpointa toki olisi lisätä olemassa olevaan sovellukseen se nappi.

    Apache varmaan tuossa tapauksessa se sovellus?

    Äänestä

  • vai.onko kirjoitti:

    Apache varmaan tuossa tapauksessa se sovellus?

    Apache on HTTP palvelin.

    Aika tavallista, että sillä käytetään jotain PHP, Perl, Ruby, Python jne. kielellä tehtyä sovellusta joka tallentaa siihen MySQL tietokantaan.

    Ei nyt ole selvinnyt mikä sovellus siihen kantaan tallentaa kun et ole kertonut mutta helpointa olisi tehdä siihen se nappi mitä haluaa.

    Äänestä

  • m-kar kirjoitti:

    Siis jos on jo MySQL kanta niin mikä sovellus käyttää sitä? Että eikö sitä vaan voisi lisätä siihen olemassa olevaan sovellukseen napin?

    HTML:llä tekee kyllä lomakkeen mutta tarvitsee sitten ohjelman pätkän sille lähetetylle tiedolle.

    Helpointa toki olisi lisätä olemassa olevaan sovellukseen se nappi.

    Sovellus on toivoakseni pelkkä html-sivu. Esimerkiksi tässä on joku hieman hakemani tyylinen, mutta "submit"-napin painamisen jälkeen pitäisi kenttien sisältö tallentaa tietokantaan.

    https://www.w3schools.com/html/html_forms.asp

    PHP:n opetteluksi taitaa mennä, koska napin toiminnan määrittelevän form-handlerin alussa on "<form action="/action_page.php">"

    Ei ole väliä onko PHP vai mikä. Kyllä sen HTTP POST:n käsittelee millä tahansa kielellä.

    Sen sijaan miksi tehdä uutta sovellusta kun voisit laajentaa sitä olemassa olevaa? Jotain sovellusta varten se tietokanta kuitenkin on jo.

    Tässä meidän tapauksessa ei tarvita varsinaisesti erillistä sovellusta. Tarkoitus olisi että käyttäjät syöttäisivät tietoja kännykän www-selaimen kautta tietokantaan. Tiedot itsessään tuotaisiin kannasta Exceliin käsiteltäväksi, käytännössä arvojen yhteenlaskua jne.

    Niin jos teillä nyt on jo tietokanta niin eikö siinä sitten ole mitään sovellusta?

    Kuullostaa joka tapauksessa hankalalta. Saman käsittelisi ne numerot suoraan lukemalla ja päivittämällä tietokantaa eikä venkslaa edes takaisin johonkin Exceliin.

    Avataan sen verran lisää, että tarkoitus on siirtyä "ruutuvihosta" digitaaliaikaan. Tietoja siis tallennetaan säännöllisesti, mutta niitä tietoja tarvitaan keskitetysti harvemmin. Exceliin ne kirjataan jo nytkin.

    Mitään erillistä sovellusta ei siis mielestäni tarvita, jos sovellukseksi ei lasketa sitä tarvittavaa weppilomaketta.

    Eikö se olisi helpointa sitten tallentaa suoraan siihen Exceliin selaimella? https://office.live.com/start/

    Sitten kun on vaatimukset selvillä niin voisi poistaa kaiken turhan manuaalisen nysvän ja automatisoida.

    Jos tarkoitat sen Excel-taulukon muokkaamista suoraan kännykän näytöltä, niin ei se ole kyseisellä porukalla toimiva vaihtoehto. Jonkunlainen käyttöliittymä pitäisi saada.

    Äänestä

  • m-kar kirjoitti:

    MySQL workbench olisi helpoin.

    Se on aivan liian vaikea tässä tapauksessa, loppukäyttäjät eivät nimittäin tunne sql:ää lainkaan eikä se heitä kiinnosta.

    Pitäisi löytää ns. ministeritason käyttöliittymä, ts. jos yksikin nykyisen hallituksen ministeri osaa käyttää sitä, niin silloin ollaan käytettävyydessä riittävällä tasolla.

    Aivan erinomainen plugin löytyy chromeen, Chrome mysql admin:

    https://chrome.google.com/webstore/detail/chrome-mysql-admin/ndgnpnpakfcdjmpgmcaknimfgcldechn

    Toimii paria bugia lukuunottamatta erinomaisesti ja siinä on kaikki tarvittava ja enemmänkin. Käytettävyys todella hyvä. Vastaavan kun saisi serverille asennettuna niin olisi hieno homma. Pluginin varaan ei kuitenkaan voi laskea, sillä se saattaa saada myöhemmin päivityksiä ja mennä rikki, ja semmoinen ei vetele tuotantokäytössä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Datan.Editointi.Ei.Muuta kirjoitti:

Kummallista ettei löydy guuglaamalla mitään yksinkertaista.. On olemassa MySQL-tietokanta, yksinkertainen sellainen, pari taulua, ei kikkailuita. Tarve olisi selainpohjaiselle käyttöliittymälle, jotta pääsee näkemään taulut ja editoimaan niitä selaimen kautta. Ei muuta.

Loppukäyttäjät eivät osaa sql:ää, eikä heidän ole syytä nähdä komentoja, saati niitä muokata. Mitä yksinkertaisempi, sen parempi. Admin-hommat voidaan hoitaa natiivilla cli-mysql-clientilla. Pelkkä datan editointimahdollisuus siis riittää loppukäyttäjille.

Hakemalla olen löytänyt mm. mysqladmin-ohjelmiston, joka on aivan liian monimutkainen käyttää. Ei löydy metsää puilta, jos tarjoan sellaista loppukäyttäjille. Web-käyttöliittymä on välttämättömyys, siksi esim. heidisql ei kelpaa (ja sekin on ehkä turhan monimutkainen).

Tähän asti olen pärjännyt siten, että olen vääntänyt itse käyttöliittymän, joka toimii mainiosti. En kuitenkaan enää pysty ylläpitämään sitä koska vaihdan hommia. Siksi haluaisin valmiiksi tehdyn vastaavan, jotta seuraajani pystyisi sitä helposti ylläpitämään. Siellähän se toki käy ja kukkuu ilman säätöjä, mutta se päivä tulee jolloin asennuksen joutuu tekemään uusiksi ja silloin olisi hyvä olla vimosen päälle helpot systeemit.

Kenelläkään tiedossa? Taustakäyttis voi olla windows tai linux, ei väliä. Saa se jotain maksaakin, jos vain on selkeä ja hyvä. Mieluummin kuitenkin open source.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu