Elämän ja elämän arvo ja niiden rinnastus

Luin seuraavan virkkeen toisesta ketjusta:

"Minun lähtökohtani on, että lapsi on tärkeämpi, kuin vanhempansa"

Tällä siis kirjoittaja MatrixFree perustelee sitä, että esim. jopa pallomaisen perimäsolukoosteen kehossaan kantava äiti joutaa kuolla, eikä saa puolustaa omaa elämäänsä jos raskauden aikana joutuu hengenvaaraan. Aborttia ei siis saisi tehdä, vaikka muutama lapsi jäisi orvoksi - nämä lapsetkaan eivät siis ole tärkeitä sen kehittymättömän potentiaalisen ihmisen rinnalla - on väistämätön johtopäätös. Siis... Jääkööt orvoiksi, mitä niistä väliä. Jääkööt puoliso leskeksi, mitä siitä väliä? Surua ja murhetta, menetyksiä jne mutta mitä sillä väliä? Voihan hurskas abortinvastustaja kuitata koko tragedian veivaamalla sen raamatunlauseaparaatin tai rukousmyllyn käyntiin, joka hyvittääkin aivan kaiken. :) Hallelujaa. Tsiisös is thö loord. Problem solved. Aivoton ja tietoista elämää vailla oleva kehittymätön organismi suree elämätöntä elämäänsä? Suriko se ennen sitä elämäntöntä elämäänsä munasarjoissa vai kiveksissä?

Kirjoittaja ole juurikaan ajatellut asiaa edes niin, että jos kehittymättömältä sikiöltä kuolee se kohtu ympäriltä, ei se sikiökään mitenkään voi selvitä hengissä. Jos sikiön elimistö on tarpeeksi kehittynyt, ei mitään aborttia tarvitse edes tehdä, vaan hätäsektion turvin se selviää keskoshoidossa, vaikka äiti joutuu hengenvaaraan raskauden loppupuolella. Näin ei aina toki käy.

Tuo on abortinvastustajien normaali argumentti, että ensisijaisessti arvokas on alkio typpisäiliössä tai naisen kohdussa oleva kehittyvä alkio tai sikiö. Kun lapsi syntyy, ei abortinvastustajaa enää kiinnosta, mitä sille, joka oli äsken vielä kohdussa, tapahtuu. Siitä tulee merkityksetön ja se menettää perään kuulutetun absoluuttisen ihmisarvonsa heti. Jos on tyttö.

Nainen on jo pelkästään biologiansa perusteella vain jokin rajoitetusti ja toissijaisesti ihmisoikeuksia omistava ihminen muutaman solun ja miespuolisen kansalaisen rinnalla näissä abortinvastustajien arvomaailmoissa. Kohtu on naisessa se, joka määrittää mitään, ei aivot tai hänen panoksensa ja läsnäolonsa, huolenpitonsa muille lapsille. Naisella ei ole oikeutta määritellä itseään, vaan muut määrittelevät hänen roolinsa. Niin oli ennen Suomessakin, mutta silti naiset on katsoneet abortteja tehdessään, että asia ei ole omasta näkövinkkelistä ihan niin. Kun on itse siinä hädässä, että elämä luhistuu ei toivotun raskauden takia, niin oma arvomaailma joutuu kyseenalaistetuksi.

http://www.fragen.nu/atria/fragen/MINN-0009513001369.pdf

Kuka tosiaan muistaa alkion ja naisen elämän rinnastaessaan että mies, joka on kuitenkin raskauden kiistaton osapuoli pääsee tässäkin kohtaa ilman moralisointia, sanktioita tai pakottamista mihinkään? Saati että kukaan vaatisi miehen henkeä jos kerran naisen pitäisi kuolla muutaman solun takia. Vuosituhansia jatkunut ja muualla maailmassa jatkuva naisten sorto perustuu vain tähän miesten fyysiseen ylivaltaan perustuvalla oikeudella määritellä asioita ja määrätä ja kontrolloida naisen kehoa ja seksuaalisuutta ja tämä on tehty sitä valtaa pönkittämään ja oikeuttamaan väkivalta muita kohtaan keksittyjen satukirjojen oikeutuksella.

Meillä on naisten asiat jo sen verran hyvällä tolalla ihan humanismin, tieteen kehityksen ja demokratian turvin, että naisella katsotaan olevan jo sama itseisarvo kuin miehelläkin eikä naista enää rinnasteta aivottomaan ja kehottomaan solurykelmään, kuten muualla edelleenkin tehdään. Naiset, jotka abortteja tekee syystä tai toisesta, laillisesti tai laittomasti ei todellakaan rinnasta hedelmöittynyttä solua tai alkiota syntyneeseen lapseen(sa) tai itseensä. Siksi on aika turha lähteä mitään olemattomia syyllisyydentuntoja herättelemään, kun ei asiaa mitenkään hahmota abortinvastustajan arvomaailmasta käsin. Naiset ajattelee paljon mutkattomammin omasta kehostaan kuin mitä miehet, tai miehet luulee.

Sen oman arvorinnastuksen tekee ulkopuoliset, jotka ei siinä kehossa ja sen realiteeteissa sillä hetkellä joudu olemaan. Se on vaan niin helppoa, se rannalta huutelu. Se on mukavaa, kun sillä voi pönkittää omaa egoaan. Löytyypä edes joku, jota voi iskeä raamatulla ja murha-analogiollaan päähän? Naisetkin ajattelee itseään, on yksilöitä ja arvottaa asioita omalta kantiltaan, ihan kuten miehetkin. Se on varmaan pelottava uutinen ja shokki joillekin abortinvastustajalle ja kiihkouskovaiselle. Koettakaa herätä nyt tähän maailmanaikaan.

2

65

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ParastaEnnenkuin

      Aborttiväen hovisosiolooki on parhaimmillaan "pallomainen perimäsolukooste". Juttu menee kuitenkin pilalle kun siitä alkaa kuulua teleketjufeminismin kolinaa.

    • älänyjaksataas

      "Tuo on abortinvastustajien normaali argumentti, että ensisijaisessti arvokas on alkio typpisäiliössä tai naisen kohdussa oleva kehittyvä alkio tai sikiö. "

      Aivan sitä valheellista mutuvääristelyäs taas josta tietenkin riehaannut tekeen yleistyksiä KAIKKIIN vastustajiin :DD missäs täällä aiemmin joku vastustaja tollasia onkaan sanonu?

      "Kun lapsi syntyy, ei abortinvastustajaa enää kiinnosta, mitä sille, joka oli äsken vielä kohdussa, tapahtuu. Siitä tulee merkityksetön ja se menettää perään kuulutetun absoluuttisen ihmisarvonsa heti. "

      Lisää sontaa, joka täällä on oikastu niin monet kerrat että siihen on varmaan turha enää lähteekään sen enempää... palstan aihe on kuitenkin enssijasesti ne SYNTYMÄTTÖMÄT lapset joiden koko olemassaolon sinä ja kaltases joudutte kokonaan kieltämään. Ja syntyneillä lapsilla on jo lainkin myöntämät oikeudet joita valvoo viranomaset, joten? Mutta tietenkin mutu-olkiukko-päätelmäs on aina vaan se että koska ne ei oo täällä enssijasena puheenaiheena = vastustajat ei välitä niistä :DDDDD

      "Nainen on jo pelkästään biologiansa perusteella vain jokin rajoitetusti ja toissijaisesti ihmisoikeuksia omistava ihminen muutaman solun ja miespuolisen kansalaisen rinnalla näissä abortinvastustajien arvomaailmoissa. "

      Onko tosiaan noin vaikee käsittää TASA-ARVOO jota sinä täällä kiivaasti vastustat, mylvien itsekkäille murhanhimosille akoille jotain ylioikeuksia, jopa toisten hengen ylittäviä?
      Mutta jatka toki vaan oman jo muutenkin hapertuneen uskottavuutes lopullista murentamista näillä naurettavilla kärjistelyilläs :)

      "elämä luhistuu ei toivotun raskauden takia, niin oma arvomaailma joutuu kyseenalaistetuksi."

      Ja monet tietää jo etukäteen ettei näin tule koskaan käymään, että tarttis lapsen tappamista harkitakaan pelkän "ei-toivomisen" takia. Selkeä enemmistö ei tapa lapsiaan.

      "mies, joka on kuitenkin raskauden kiistaton osapuoli pääsee tässäkin kohtaa ilman moralisointia, sanktioita tai pakottamista mihinkään?"

      Kun se nyt vaan on edelleen se NAINEN joka lapsen tappamista lähtee kärttään. Miehellä ei siihen viime kädessä oo osaa eikä arpaa.

      "Naiset, jotka abortteja tekee syystä tai toisesta, laillisesti tai laittomasti ei todellakaan rinnasta hedelmöittynyttä solua tai alkiota syntyneeseen lapseen(sa) tai itseensä. Siksi on aika turha lähteä mitään olemattomia syyllisyydentuntoja herättelemään, kun ei asiaa mitenkään hahmota abortinvastustajan arvomaailmasta käsin."

      Ei varmasti, pakkohan se on kaikenlaisten valhevähättelyjen turvin lähtee lastaan tappamaan, eikä ainakaan myöntää kirkuvalle omalletunnolle kenelle siinä onkaan tosiasiassa tekemässä ja mitä.. hysahys vaan :D
      Ei sitä kenenkään muiden tarvikaan herätellä minkä syyllisyydessään kaulaa myötä upoksissa muhivat aborttöörit on ihan ite omilla teoillaan tullu hankkineeks.

      "Naisetkin ajattelee itseään, on yksilöitä ja arvottaa asioita omalta kantiltaan, ihan kuten miehetkin. Se on varmaan pelottava uutinen ja shokki joillekin abortinvastustajalle ja kiihkouskovaiselle. Koettakaa herätä nyt tähän maailmanaikaan."

      Normaalitkin naiset joo, muttei tee mitään huvikseen toisten hengen kustannuksella. Että ei mitenkään pelottavaa :) kyllä se pelko täällä kytee jossain ihan muualla, missä tosiasiat on myrkkyä ja valheet ainoa hetken hätähelpotus siihen.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä

      Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai
      Ikävä
      94
      9317
    2. Persut: haluamme lisää veroja!

      Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki
      Maailman menoa
      58
      4833
    3. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      41
      4531
    4. Jos samassa autossa istuu romani, somali ja venäläinen, kuka ajaa?

      Arvioiden mukaan romanit lähtivät noin 1000-luvulla liikkeelle pohjois-Intiasta. Nyt 1000 vuotta myöhemmin he ovat levit
      Maailman menoa
      56
      2851
    5. Numero josta kaivattusi tulee mieleen

      Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.
      Ikävä
      100
      1566
    6. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      40
      1336
    7. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1276
    8. Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera

      Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota
      Lieksa
      44
      1254
    9. Heräsin taas sinä mielessä

      Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?
      Ikävä
      64
      1232
    10. Kannattaa toimia yleisesti ottaen

      Ajoissa. Vaikka miten paljon haluan ja tunnen, olen löytänyt nyt elämääni jotain uutta ja se todennäköisesti edistyy, jo
      Ikävä
      169
      1164
    Aihe