Pitääkö työkavereille kertoa Aspergerista?

Joku on luullut, että olen yksilö1. Mutta kyllä tuo yksilö1 on aivan eri henkilö.

Aivan! Siksi minulla diagnoosi. Kiitos oivaltavasta viestistäsi.

Olen pahoillani jos jotenkin pahoitin mielesi, se ei ole tarkoitukseni ollenkaan. Tarkoitin todella juuri sitä mistä sanot, että jos asian kertominen auttaa, silloin kannattaa kertoa.
Tuo Crohnin tauti on kamala, tiedän tutun kokemuksesta. Kun koskee ja sattuu ja silloin on mentävä! Toiset ko. potilaat ovatkin poissa työelämästä juuri tuon takia.
Eikä se ole edes työpaikan syykään aina, joka puolella törmää hölmöihin ja tolloihin.

Siksen juurikaan pidä erityisen tärkeänä infota taikka kertoa saati luennoida missään esim. Aspergeristäa koska ihmiset, joilla ei sitä ole, eivät vain yksinkertaisesti ymmärrä mistä on kyse. Ei ihminen, jolla ei ole omakohtaista kokemusta jostain tietynlaisesta ongelmasta taikka erilaisuudesta, voi ymmärtää. Ainoat jotka ymmärtävät, ovat vertaiset, joilla on diagnoosi jostain, mikä aiheuttaa vaikeuksia elämässä. Ei diagnoosia haeta huvikseen, vain ne hakevat, jotka kokevat tarvitsevansa jotain konkreettista tukea elämänhallintaansa. Mulla on As ja olen syrjäytynyt pahasti, monen asian summa, vaikka älyssäni ei ole mitään vikaa, silti olen syrjäytynyt ja tukea sekä apua olen hakenut noin 20 vuoden ajan joka puolelta, eipä sitä ole juurikaan tullut. Ihmettelenkin, miksi Autismi- ja ASPERGERLIITTO ole tehnyt asioille mitään tiettyjen asioiden suhteen - tai on yrittänyt ehkä jotain tehdä, mutta ei ole kyennyt/halunnut keskittyä olennaiseen, eli vanhenevien AS-henkilöiden elämänlaadun ylläpitämiseen mitenkään.

Meitä vanhoja on paljon, joilla on koko elämänmittainen selviytymistarina takanamme.
Jo pikkulapsena moni joutui eristetyksi ja koulussa oli raskasta monin tavoin pysyä ryhmän mukana, vaikka järjessä ei ollut todellakaan mitään vikaa. Koulu ja sen tuoma kaaos oli kuormittavaa, kyllä. Plus opiskelu, työelämä ja parisuhdekin, niinpä niin.

Nyt kun olen itse jo eläkeiässä, olen maininnut nykyään assin aiheuttamista erityisistä ongelmista, kuten vaikka jaksamisen kanssa (aina väsyttää ja torkahdan ja nukun pitkät päikkärit), väsyn kodinhoitoon, en halua tavata juurikaan ketään, aika vaan kuluu ja aina on ilta. Terveydenhoitoammattilaiset suhtautuvat kuin olisin jotenkin tahallani tällainen, puhuvat jopa itse aiheutetusta syrjäytyneisyydestä. Joopa joo.
Että niskasta kiinni vaan ja eläkeläisrientoihin :) Haha.

Samaa koen. Täytän ylihuomenna 50 v, koko elämä on ollut pelkkää taistelua. Onneksi olen erityisen sitkeä henkilö ja geenit hyvät. Mielestäni ei ole mitään hävettävää siinä, jos pitää päivän mittaan välillä levätä, kukin tekee sen omalla tavallaan, vaikka ei olisi mitään diagnoosejakaan. Itsekin viihdyn mieluiten yksin koirani kanssa ja kaikki ihmiskontaktit kuormittavat suuresti. Olen ollut työkyvyttömyyseläkkeellä 15 vuotta, sitä ennen oli useita eri työpaikkoja, jotka kaikki sain itse ilman lehti-ilmoituksia, hain vain paikkoihin ja sain työpaikat, ongelmaksi muodostui kerta toisensa jälkeen se, etten pystynyt tekemään töitä, koska sosiaalinen ympäristö häiritsi siten, etten pystynyt keskittymään ollenkaan varsinaisen työn tekemiseen, jonka osasin täysin, oli omaa alaani, olin visualisti.
Minulla on tulevaisuudessa erittäin raskaita asioita tulossa, mutta en aio luovuttaa, vaikka jaksaminen on lähes nollaluokkaa tälläkin hetkellä. Uusi päivä aukeaa huomenna, ehkäpä tätä päivää parempi päivä, meille yksilöille. Pitää muistaa aina se, että jokainen ihminen on yhtä arvokas sekä opetella kunnioittamaan muiden ihmisten ohella omaa itseään.

Hei Info-Aspergerinfo, puhut todella tärkeitä sanoja. Olen itse sinua kymmenen vuotta nuorempi mutta kokemukseni omasta elämästäni on että se on ollut jatkuvaa taistelua ja rämpimistä eteenpäin. Tietysti kaikilla ihmisillä elämä on sellaista, mutta jokaisella omalla tavallaan. Kokemukseni työelämässä pärjäämisestä on myös samantyyppinen kuin sinulla, työhistoriani on hyvin kirjava ja jokainen työpaikka tuonut omat vastuksensa mukanaan. Sinulle on selvästi kertynyt tärkeää itsetuntemusta ja kokemusta josta myös nuoremmat asperger-ihmiset voivat hyötyä.

Eli olet siis tärkeä ihminen!