AS:sta, normimuotista ja "neuvomisesta"

Breda

Minulla on tapana tehdä eräs kysymys niille ns. normaaleille ihmisille, jotka "neuvovat" minua sanoen: "Helpompihan sinun on elää, jos teet niinkuin kaikki muutkin!" Kysyn heiltä: "Suostutko sinä teeskentelemään jotain muuta kuin olet - ja jos et suostu niin miksi sitten neuvot minua tekemään niin?"

Harva enemmistöä edustava neurologisesti normaali ihminen osaa kuvitella saati odottaa, että AS-ihmisen kokemusmaailma on niin erilainen kuin ns. normaalilla enemmistöllä. AS-ihminen joutuu sisäistämään erilaisen aivotoiminnan olemassaolon, koska se on alusta lähtien pysyvästi hänen sisällään.

Vanha kansa sanoo viisaasti: "Kun ihminen ei tiedä mutta puhuu, on valehtelu lähellä." AS-ihmisiä "neuvotaan" usein ensin ja vasta sen jälkeen "neuvojat" ottavat selvää, mikä AS on. Tai siis valitettavasti moni "neuvoja" ei ota selvää sen jälkeenkään.

Jos ihminen kuuluu siihen enemmistöön, joka hyvin sutjakkaasti loksahtaa normimuottiin, siitä voi seurata eräänlainen syndrooma. Ihminen voi alkaa luulla, että nyt hän tietää, miten kaikkien täytyy elää. Hän voi pahimmassa tapauksessa lakata näkemästä normimuottisen itsensä ulkopuolelle. Hän voi torjua erilaisten ihmisten olemassaolon. Normimuotista voi tulla hänelle, normaalille ihmiselle, hyvin aspergermainen rajoite. Hän voi alkaa ajatella, että normimuotti on ihmisen muotti ja ihmisen mitta - ja että normimuotin ulkopuolella ei saa olla ihmisiä.

Teräväpäiset AS-ihmiset ulkomailla ovatkin luoneet kieli poskessa käsitteen Neurotyypillisyyden oireyhtymä (Neurotypical syndrome). Sen perusominaisuuksiin kuuluu mm. "paremmuuden itsepetoksia ja yhdenmukaisen käyttäytymisen pakkomielteitä". Lopuksi todetaan se fakta, että "Neurotyypillisyyden oireyhtymään ei ole olemassa mitään hoitoa". Korkeatasoista huumoria, jonka osuvuuden tajuaminen saattaa vaatia, että on AS.

Ns. normaalien ihmisten eräs yleinen näkemys AS-ihmisestä on tällainen: "Hän ei ole sairautensa takia loksahtanut normimuottiin - vielä!" Näkemyksessä on kaksi virhettä: AS ei ole sairaus ja AS-ihmisellä normimuottiin loksahtamista ei voi ollenkaan tapahtua - onneksi. Jos hänet väkisin yritetään siihen runtata, se johtaa aina vakaviin mielenterveysongelmiin.

Samoin kuin kommentointi on joskus huonoa korviketta huonolle luetun ymmärtämiselle, myös neuvominen voi olla huonoa korviketta esim. tietämiselle, ajattelemiselle ja uuden oppimiselle.

Erilaisilla ihmisillä, esim. AS-ihmisillä, yhteys omaan itseen on mielenterveyden elinehto. Normimuottiin helposti solahtaneelle ns. normaalille enemmistölle yhteys itseen on paljolti yhtä kuin yhteys muihin ihmisiin, samanlaisiin - ja niitä riittää. Kun terve AS-ihminen haluaa raivata mielenterveydelleen tervettä tilaa, hänelle on tärkeää päästä vapaaksi jäykistä normimuottiodotuksista.

Taisin lukea Heli Rintalan kirjasta "Liian ihmeellinen maailma?" tämän: "Lakkasin olemasta hukassa, pöytä puhtaaksi, uusi alku, uusi pohja, uusi kivijalka... saada olla juuri se mikä oon ja käyttää vahvuuksiani täydellä teholla." Siinä voimautuneen AS-ihmisen esimerkillistä puhetta! Samasta kirjasta löytyi erään nuoren assin fiksu ajatus, joka meni suunnilleen näin: "Neurologisesti normaalin käsitys epätyypillisestä neurologiasta oleteteaan todelliseksi, vaikka se on kuviteltua."

AS:lle on tyypillistä epätyypillisyys. AS on ilmiö, johon normimuotti ei päde. AS-lasten mielenterveyden säilyttämiseksi on tärkeää oppia kyseenalaistamaan kaikki sellaiset "kasvatustoimet", joissa suuren tietämättömyyden vallassa (usein hyvällä tarkoituksella) yritetään runtata herkkiä AS-lapsia jäykkään normimuotiin. On kyseenalaistettava myös tämän kaiken ympärillä vaikuttavia sosiaalisten klikkien ja "ystävien" sellaisia oppeja, jotka lietsovat väärää tietoa ja muodostavat ihmiskunnan ikuisen riesan, ilmiön josta puhuu kansainvälinen sanonta: "Joukossa tyhmyys tiivistyy".

16

914

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Breda

      Ketjun aloitusviestissäni on yksi kirjoitusvirhe. Kirjoitin "...yritetään runtata herkkiä AS-lapsia jäykkään normimuotiin". Tarkoitin tietenkin "jäykkään normimuottiin".

      Olen pohtinut aihetta "AS, normimuotti ja koulu".

      Koulun luokkakuvassa olin se kamerasta sivuun katsova totinen oppilas. Erityisesti näin oli lukion viimeisellä luokalla, jonka oma-aloitteisesti tuplasin burnoutin takia.

      Alakoulussa pari ensimmäistä luokkaa olivat minulle erityisen hämmentäviä, aistejani kuormittavia ja raskaita. Sosiaalisesti olin usein ikään kuin kilpikonnasuojauksessa. Ympärillä oli aivan liikaa hälinää. Kaikki tuli ikään kuin suoraan pääni sisään ilman suodattimia. Reaktioitani olisi saattanut kutsua alakoulussa hyvinkin autistisiksi - mutta ei silloin kukaan opettaja mistään sellaisesta tiennyt.

      Luin juuri Heli Rintalan kirjasta "Liian ihmeellinen maailma?", että AS-ihmiselle alakoulu on usein vaikeaa mutta yliopistossa tai ammattikorkeakoulussa voi pärjääminen olla jopa hyvää. Se johtuu siitä, että monien assien yleislahjakkuus on korkea tai jopa hyvin korkea, ja asseilla korkea ÄO on normiväestöä yleisempää. Ei ole kovinkaan harvinaista, että tavataan opiskelijaikäinen assi, jolla on ns. tiedepsyyke, tutkijapsyyke, keksijäpsyyke tai taiteilijapsyyke. AS-psyyke kykenee usein keskittymään erittäin intensiivisesti erityiskiinnostuksenkohteisiinsa ja olemaan niissä poikkeuksellisen huolellinen, tarkka ja virheetön.

      Millaisia ovat koulujen oppikirjat. Minun mielestäni ne ovat tavallaan ns. normaalin enemmistön luoman normimuotin pohjapiirroksia. Ne eivät sovi asseille? Opettaja jos toinenkin on sanonut erilaiselle oppilaalle: "Ei voida poiketa yhden oppilaan takia!" Ei vaikka 6-vuotias AS-lapsi olisi niin lahjakas, että on tehnyt jo vauhdilla toisen luokan matikantehtäviä. Normimuotin ikeestä "ei voida ketään vapauttaa". Opettaja voi jopa suuttua AS-lapselle, jos lapsi ei vastaa opettajan tietämättömyyttä.

      Varsinkin lukiossa muutuin koululaitosta kohtaan hyvin kriittiseksi, rehtorin mielestä liikaakin. Koulu ei minusta edelleenkään arvosta tarpeeksi kriittisiä oppilaitaan. Assi voi kyetä kehittämään paljon uusia ideoita. Assi voi olla etevä arvioimaan asioita uudelleen, jopa kyseenalaistamaan syvällisesti. Lyhyesti sanottuna assi voi olla uuden luoja. Ja sellainenhan voi joitakuita ihmisiä järkyttää.

      Assi on erityisherkkä ilmapiirin jännitteille ja voi ensimmäisenä huomata ympäristön ilmapiiriongelmat koulussa - ja myöhemmin työpaikallaan - ja suorapuheisena lausua ne julki. On työpaikkoja, joissa tällaisia vahvoja puolia osataan arvostaa. On myös työpaikkoja, joista juuri mainitunlainen vahva assi saa helposti potkut. Häntä tyhmemmät luulevat häntä "ongelmaksi". Sellainen työpaikka ei ole assin erityiskykyjen arvoinen. Assi voi viimeisenä päivänä tokaista: "Minä lähden täältä mutta tänne jää ongelma!"

      • yksilö1

        Ihanasti kirjoitat! Juuri niin, minäkin olin se ulkopuolinen lapsi, joka koulussa oli kuin "näyttelemässä" muuta. Sivussa ja omissa ajatuksissaan. Lukiossa aloin käyttää termiä "elän lasikuvun alla" ja tarkoitin sitä omaa maailmaani, joka riitti ja eristi.
        Kun olen puhunut matkimisesta, sellaisesta apinoimisesta, se on ollut selviytymiskeino pärjätä joukossa. En halunnut olla joku muu, vaan esitin normityyppiä jotta sain olla rauhassa.
        Ei 50-60-luvulla edes tiedetty lasten aspergeriläisyydestä. Neuvola ja kouluterveydenhoito määritteli minut hiljaiseksi ja syrjäänvetäytyväksi, ja kun sairastin paljon ja olin aina väsynyt, se pantiin heikkouden piikkiin. Siksi mitään diagnoosia en ole saanut saati hakenut, enää en sitä tarvitse ja aikaisemmin sitä ei tunnettu.


      • aaassssi

        Kyllä tuo teksti toimii myös ilmaisulla "normimuoti", koska sellaisestakin voi olla kyse. Siis normien muodista. Sekin muuttuu mikä on normi.


    • multinikki_kehuu_itseään

      Yksilö1 =Breda.

      • yksilö1

        Voi hyvä tavaton. Nyt kyllästyin tähän.
        En ole törmännyt aikaisemmin näin tyhmiin Aspergereihin.
        Hyvää jatkoa vaan kaikille. Parempi pysyä erakkona siis jatkossa(kin).


    • aaabbbcccdddeeefff

      Samaa mieltä. Noin typerää provoamista en koskaan ole oikeindiagnosoiduilta AS-henkilöiltä aiemmin saanut lukea/kuulla. Pelkkää sananhelinää, tietoa ei mistään oirekuvaan sisältyvästä oikeasti, pelkkää apinointia eri tahoilta luetun/kuuleman perusteella. Siten on helppoa pitää itseään persoonallisuushäiriöistä kärsivänä muka-assina. Kannattaisi liittyä myös narsistien tuki ry:hyn sekä hakea tukea perfektionistisesta persoonallisuushäiriöistä kärsivien tukiryhmistä. .

      Kuinka syrjäytynyt pitää assin olla, jotta tarvitsisi pätevän lääkärin diagnoosin autisminkirjosta?
      Kuinka typerä pitää olla täällä mustamaalatakseen diagnoosin saaneita, henkilöitä, joilla on oikeita vaikeuksia elämässään?

    • Breda

      Tuo "uskovainen" eli nimimerkki "multinikki_kehuu_itseään", joka trollaavasti kirjoitti uskovansa edelleen että "Yksilö1=Breda", uskoo yhä aivan huuhaata. Ainakin minä ja yksilö1 tiedämme harvinaisen hyvin, että tuollainen usko (uskonto) perustuu "uskovaisen" omaan harhakäsitykseen. Minä ja yksilö1 emme harhaisesti kuvittele olevamme yksi ja sama henkilö. "Uskovainen" on virallisesti diagnosoitu assi, joka uskoo kirjoitustensa perusteella myös siihen, että minä, Breda, en ole oikea assi vaan "muka-assi", joka vain matkii assia. Eikö "uskovainen" osaa kunnolla lukea. Onko hänellä lukihäiriö. Eihän kukaan kirjoituksiani todella lukenut enää voi olla niin tyhmä, että uskoo minun olevan nentti joka vain kokopäivätoimisesti näyttelee assia. En usko, että virallisen AS-diagnoosin saaminen on muille kuin tuolle "uskovaiselle" aiheuttanut tuollaisia tragikoomisen sitkeitä harhoja. Hän on varmasti ainoa maailmassa, jolla on juuri tuollainen harhausko.

      Älystä ei ole hyötyä, jos viisaus puuttuu. Syrjäytyneisyytensä keskellä helposti syyllistää syyttömiä ja pahentaa omaa syrjäytymistään. Syyttömiä voi syyllistää oikeudenkäynteihin asti ja silloin lakimiehetkin pian tajuavat, että nyt on kyseessä ihminen, jonka ongelmia ei voi mitenkään ratkaista lakiteitse. Syyttömien syyllistäminen vain polttaa sillat ja pahan syrjäytymisongelman ratkaisumahdollisuudet kutistuvat.

      Jos ihminen on pahasti syrjäytynyt, häntä voivat auttaa vain sellaiset ammattilaiset, jotka ovat erikoistuneet pahasti syrjäytyneiden auttamiseen. Jos pahasti syrjäytynyt on assi, auttavan ammattilaisen pitää olla erityisen perehtynyt autisminkirjon neurobiologiaan ja AS-psyykeen.

      • hfdksöhffe

        Onpa otsaa neidillä..varsinaista vertaistukea parhaimmillaan...huomaa ettei oo diagnoosia..


      • hohhoijaaavaan

        Luuleeko tuo tosissaan kirjoittavansa vain jollekin yksittäiselle nimimerkille? Vertastukiryhmistä en ite ole saanu mitään suorastaan pelkään tollasia ryhmiä jossa voi olla kaikenlaista sekopäätä porukkaa. Poistun minäkin tältä sivustolta,antaa voimaantuneen voimaannuttaa toisia lisää.


      • Breda

        Nimimerkki "hfdksöhffe" kirjoitti:
        "..huomaa ettei oo diagnoosia.."

        Nimimerkillä "hfdksöhffe" omien sanojensa mukaan on diagnoosi mutta ei se ainakaan näy hänessä minkäänlaisena kykynä antaa vertaistukea. Mitenkähän hän pärjäisi moderaattorina. Tämä oli retorinen kysymys.


    • rtghjxcvkjnb

      Aloituskirjoitus on hyvä

    • rffghjjhgfdsd

      Tämä on vakava asia. Kun neurologisesti erilaisen ihmisen muottiin vääntäminen alkaa olla tärkeämpää kuin kehon hengissä säilyminen, mielestäni tulisi alkaa pohtia syrjinnän kieltävän lain soveltamista tilanteeseen...
      Eikö ihmiset voisi tehdä jotain tälle ilmiölle !!!

      • rghjmnbvcx

        En siis tarkoita ketään tiettyä ihmistä, vaan yleistä ilmapiiriä..


      • tätähän_kai_tarkoitit

        Yleisesti ottaen, terveitä naisia ei saa syrjiä, homoja ei saa syrjiä, ulkomaalaisia ei saa syrijä, uskonnon perusteella ei saa syrjiä jne. Erilaisuutta tulee sietää. Erilaisuuden sietäminen ei kuitenkaan ulotu sen koommin mielenterveysongelmaisiin miehiin kuin aspergerihmisiinkään.
        Aspergerin oireyhtymä toden totta kehittyy mielisairauksiksi jos ihmisen persoonallisuutta ja hänelle luonteisinta tapaa toimia yritetään väkisin muokata "normaaliksi".

        Aspergerin oireyhtymän suurin uhka yhteisölle on se, että merkittävä osa, joilla tuo oireyhtymä on, on niin älykkäitä, että valtaväestö kokee heidät uhkana omalle asemalleen. Tämän moni on saanut katkerasti elämässään kokea. En harmikseni ymmärtänyt ala-asteen lopulla mitä kuolemansairas luokkatoverini äiti sanoi minulle siitä, että olen liian älykäs ja kekseliäs ja siksi minua kiusataan. Se olisi pitänyt ottaa täysin kirjaimellisesti. Älykkyys ja nokkeluus ovat tuhonneet elämäni. Olisinpa ollut tavallisen tyhmä ja yksinkertainen. Minä olen saanut maksaa niin katkeran hinnan elämästäni, että haluaisin vaihtaa vähintäänkin menneen elämäni parempaan. Toivon vain tulevalta iloa ja valoa jos se pidemmän päälle enää on mahdollista.


      • rfvjgghjkjhg

        Nuorena mä näyttelin tyhmähköä ja sain sillä sosiaalista hyväksyntää, mutta sitten jouduin vaikeuksiin, joissa oli pakko ottaa äly käyttöön että voi selvitä.
        Ymmärrän mitä kirjoitat.

        En ole lakiasiantuntija, mutta mun järjen mukaan syrinnän kieltävä lakisi pätisi myös neurokirjoon.
        Ja ei mun mielestä myöskään älyn takia olisi oikeutettua syrjiä, koska sehän on myös ihmisen ominaisuus.


    • Breda

      Nimimerkki "rffghjjhgfdsd" kirjoitti tuolla edellä asiaa:

      "Tämä on vakava asia. Kun neurologisesti erilaisen ihmisen muottiin vääntäminen alkaa olla tärkeämpää kuin kehon hengissä säilyminen, mielestäni tulisi alkaa pohtia syrjinnän kieltävän lain soveltamista tilanteeseen... Eikö ihmiset voisi tehdä jotain tälle ilmiölle !!!"

      Tämä asia on todella tärkeä! Kaivoin esiin, mitä loistavassa vuonna 2012 ilmestyneessä Heta Pukin ja Idastiina Räsäsen suomentamassa naisten kirjoittamassa Naisia joltain muulta planeetalta? -kirjassa sanottiin. Tässä:

      "Me olemme osa jonkin sellaisen vyöryä, mitä minä haluan kutsua NEUROLOGISEKSI VAPAUTUSLIIKKEEKSI. Toiveeni on, että tämä kirja käynnistää prosessin, jossa nykyiseen sukupuolen, sosiaaliluokan, etnisen taustan, rodun, seksuaalisen suuntautumisen, iän ja vammaisuuden kehikkoon lisätään uusi leikkauspiste. Toivon, että se lisää NEUROLOGISEN ERILAISUUDEN olemassa olevaan sosiaalisten muuttujien valikoimaan."

      Suosittelen kirjaa kaikille! Ostakaa se tai lainatkaa kirjastosta! Siinä kirjassa joukko fiksuja AS-naisia kertoo avoimesti ja pohdiskelevasti AS-elämästään. Kirjan takakansiteksti toteaa osuvasti:
      "...heidän tarinansa ja keskustelunsa kertovat normaalien ihmisten maailmasta ja hyväksyttävänä pidetyn ajattelun ja kokemisen rajoittuneisuudesta."

      Tuo Naisia joltain muulta planeetalta?-kirja teki minuun suuren vaikutuksen. Tunsin löytäneeni sen kirjoittajista selviä hengenheimolaisia. Hyvin samanlaisia kokemuksia kuin minulla heillä tuntui olevan paljon varsinkin siitä, miten ns. normaalit normimuotti-ihmiset - hyvin tietämättöminä -
      suhtautuvat meihin AS-ihmisiin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      468
      4980
    2. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      15
      1772
    3. Aivan täysin tahallinen teko

      Ei mitään puolusteluja, eikä selittelyitä. Kuljettajalle kerrottiin asiasta siinä paikanpäällä, mutta silti hän ajoi ves
      Suomussalmi
      94
      1488
    4. Olet saanut minut sekoamaan

      Tunteiden ristiaallokossa vellominen on ollut melkoinen kokemus. Ei kukaan ole saanut minua niin raiteiltaan kuin sinä.
      Ikävä
      23
      1387
    5. Suomussalmi saatu vihdoin maailmankartalle!

      Nyt kun Suomussalmi on vihdoin viimein saatu ennennäkemättömällä tavalla maailman tietoisuuteen niin voitaisiin järjestä
      Suomussalmi
      53
      1379
    6. Mainehaitta metsäkonefirmalle

      Hukkajoen tapahtumista liikkuu paljon huhuja. Eikö kannattaisi julkaista raakkuja tuhonneen metsäkoneyrityksen nimi, kos
      Suomussalmi
      53
      1258
    7. Oho! Maajussi-Kallelta pakit saanut morsioehdokas Miss Suomi -kisoissa! Tunnistaisitko hänet nyt?

      Hmm, tunnistaisitko?!? Onnea missihulinoihin! Lue lisää ja katso kuvat: https://www.suomi24.fi/viihde/oho-maajussi-
      Suomalaiset julkkikset
      0
      1085
    8. Myönnän sinulle nyt

      Että olen erittäin mustasukkainen sinusta jo nyt. Ikävä on tämä tunne, kun tietämättömyyden solista nousee myrkkyä miele
      Ikävä
      54
      1030
    9. Pysytäänkö nainen

      edelleen yhtä viileän tyynenä kun nähdään. Uskotko että tahtoessani saisin murettua tyyneytesi hyvin helposti.
      Ikävä
      57
      905
    10. Olen käyttäytynyt ristiriitaisesti

      eikä minusta varmaankaan ota mitään selvää. Se johtuu siitä, kun järki sanoo ei, ei, ei ja sydän sanoo kyllä, kyllä, kyl
      Ikävä
      62
      904
    Aihe