Jerusalemin seurakunnasta ja hengellisestä...

Hengenyhteys kirjoitti:

hallituksesta:

Kun puhutaan hengellisestä hallituksesta, niin sillä on usein tarkoitettu sellaista järjestystä, että paikkakunnan saarnaajat päättävät paikallisista asioista, tarvittaessa käännytään lähetysmiesten puoleen ja jos ei löydy yhteistä ratkaisua, niin käännytään Lapin vanhinten puoleen, jotka sanovat ratkaisevan sanan. Tässä viitataan Jerusalemin seurakunnan ja sen vanhimpien asemaan. Sanotaan, että aina kun kristillisyydessä nousi ongelmia, käännyttiin Jerusalemin vanhinten puoleen. Siitä taas on tehty päätelmä, että nyt kysymyksissä käännytään Lapin vanhimpien puoleen. Tutkikaamme Raamatun valossa, mitä apostolien kokouksessa tapahtui ja miten Jerusalemin seurakunta kehittyi.

Apostolien kokous

Jerusalem oli kristittyjen äitiseurakunta ja alussa kristillisen kirkon keskus. Kristittyjen yhteys Jerusalemin seurakuntaan ja apostoleihin oli vahva. Esimerkkinä on Jerusalemissa pidetty apostolien kokous (Ap.t. 15; Gal. 2). Koolla oltiin aivan perustavaa laatua olevan kysymyksen vuoksi. Juutalaiskristittyjen piirissä oli nostettu kysymys, tuleeko pakanuudesta kääntyneidenkin sitoutua Mooseksen lakiin ja ympärileikkauttaa itsensä. Vastauksesta riippui, voitiinko olla yhteisellä rakkaudenaterialla ja nauttia yhdessä ehtoollista eli kysymyksessä oli kristillisen seurakunnan keskinäinen yhteys.

Pitkän keskustelun ja väittelyn jälkeen Jeesuksen veli Jaakob sanoitti yhteisen vastauksen. Sen mukaan Mooseksen laki ei koske pakanoita, mutta näiden tulee ottaa juutalaisten käsitykset huomioon rakkauden tähden. Päätöksessä käytetään sanamuotoa: Me ja Pyhä Henki olemme nähneet hyväksi. Pyhän Hengen erityinen läsnäolo vallitsi varmaan kokouksessa. Lisäksi Pietari oli saanut Jumalalta tähän liittyvän näyn puhtaista ja saastaisista eläimistä. Itse asiassa kokouksessa vain vahvistettiin se, mitä oli jo ennen opetettu. Päätös palveli kristittyjen keskinäistä yhteyttä, kun se ei vaatinut pakana- ja juutalaiskristityille samaa ulkonaista käytäntöä.

Jerusalemin seurakunnan kehitys

Jerusalemin seurakunnan vahva alkuvaihe kesti runsaat 20 vuotta. Apostolit lähtivät vähitellen lähetyskäskyn mukaisesti eri suuntiin. Seurakunnalle jäi kuitenkin paikallinen johto, vanhimmat. Jaakob, Herran veli, oli heistä tärkein. Tilanne alkoi muuttua, kun suuri joukko lakikiivailijoita oli tullut uskoon. He pitivät yhä kiinni laista (Ap.t. 21:20). Jotkut heistä lähtivät myös eri tahoille vastustamaan Paavalin vapaata evankeliumia ja Mooseksen laista vapaata kristillisyyttä, kuten Galatalaiskirje ja muut kirjeet kertovat. Jerusalemista alkoi tulla ristiriitaista sanomaa.

Jerusalemin merkitys päättyi Jaakobin marttyyrikuolemaan ja kaupungin hävitykseen. Seurakunta lakkasi olemasta. Kristinuskon painopiste siirtyi Antiokiaan ja Vähään Aasiaan. Mitään selvää keskusta tai yhteistä johtoa ei enää ollut eikä tarvittu. Yhteinen usko ja tunnustus pitivät kirkkoa koossa. Vanhimmat tai piispat hoitivat seurakuntia. Isoista kysymyksistä keskusteltiin kirkolliskokouksissa, joita pidettiin eri paikkakunnilla. Näin jatkui satoja vuosia, kunnes Rooman piispa eli paavi alkoi vaatia päämiehen paikkaa koko kirkossa. Rooman kirkossa hän sen lopulta sai. Hän uskoi olevansa Pietarin paikalla Kristuksen sijaisena ja Roomasta tuli kirkon pysyvä keskus.

Onko siis totta, että seurakuntien ongelmissa käännyttiin aina Jerusalemin vanhinten puoleen? Mainittu kokous oli yksittäistapaus eikä Uusi testamentti kerro vastaavista tapauksista eikä sisällä opetusta, että niin tulisi toimia jatkossa.

Kenellä on lopullinen arvovalta?

Jeesuksen opetuslapsilla oli alkuun erityinen vaikutusvalta. He olivat Jeesuksen valitsemia, he olivat kuulleet Jeesuksen opetukset ja olivat hänen kuolemansa ja ylösnousemuksensa todistajia. Paavalikin kunnioitti apostoleja, mutta huomautti Galatalaiskirjeessä (2:6), että nuo, joita jonakin pidettiin, millaisia lienevät olleet, ei kuulu minuun; Jumala ei katso henkilöön. Hekään eivät voineet siis pelkän asemansa perusteella päättää uskon kysymyksistä. Auktoriteetti jäi Jumalan sanalle ja Pyhälle hengelle. Se näkyi myös siinä, miten Paavali nuhteli Pietaria Antiokiassa ja miten Pietari otti sen vastaan. Yhteinen opetus ja hengen yhteys on kuitenkin tärkeä.

Pietarin virkakaan ei ole se kallio, jolle rakennetaan. Luterilaisuudessa on aina uskottu, että se kallio on Pietarin tunnustus: ”Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika.” Luther korostaa Galatalaiskirjeen selityksessään, että apostolin nimi ei anna hengellistä auktoriteettiasemaa. Paavalin sanojen lisäksi Lutherilla oli silmien edessä kirkon historian antama opetus. Pietarin apostolin tehtävästä kehittyi paavius ja Jerusalemin tilalle tuli Rooma. Ajatukselle pysyvistä kristillisyyden päämiehistä ja pääpaikasta ei ole Jumalan sanan perustetta eikä myös kirkkohistorian todistusta. Usko ei ole sidottu paikkaan eikä henkilöihin.

Mikä siis on hengellinen hallitus eli kenellä on ylin auktoriteetti? Uusi testamentti todistaa, että seurakunnan pää voi olla vain Kristus (Ef. 4:15; Kol. 1:18; 2:

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä