Seuraradiosta kuulin puhuttavan sielun vihollisesta. Minusta sellaista ei olekkaan. On ihmisellä ruumiin vihollisia, kuten viina, huumeet, tupakka jne.. mutta sielunvihollinen on outo käsite.
Mikä se semmoinen sielunvihollinen on, joka ehtii toimia yhtä aikaa koko maailman, oliko niitä nyt 5 miljardin ihmisen elämässä.
Kmpi se sitä syntiä oikein tekee, ruumis vai sielu, vai molemmat yhtä aikaa?
Uskon asioitakin pitää saada järkeillä, muuten mennään umpimähkään. Jos kyselet uskonasioista joltakin, tulee vakiovastauksena vain usko syntisi anteeksi ja että uskonasiat ei ole tarkoitettu pohdiskeltaviksi. Tykkään lukea Kotimaa lehteä, siellä ihanasti järkeillään uskonasioilla.
Tykkään järkeillä uskon asioilla ja niin teen nytkin. Sielumme ei siis ole turvassa ruumiimme sisällä sen eläessä, vaan kuollessamme sielu pääsee turvaan sielunvihollisen ulottuvilta. Näinköhän asia todella on, että perustamme oppimme Kreikkalaiseen filosofiaan sielun vaelluksesta.
Sielumme on siis vankina ruumiissamme, näinhän lestadiolaiset uskoo. Joskus sitten sielu pääsee takaisin uuteen kirkastettuun taivaalliseen ruumiseen, jossa sillä on sitten parempi olla kuin tässä maallisessa ruumiissa. Sielua ei voi siis tappaa. No hyvä niin, sillä jos sielu ei kärsi kirveestä tai puukotuksesta, niin eihän sillä sitten helvetissäkään ole tunto tai kipuaistia. Samapa tuo, vaikka helvetin lieskat nuoleskelee, kun ei ne kerta voi vahingoittaa sielua.
Eihän se nyt hyvänen aika sielun vika ole, jos ruumis tekee eläissään sitä syntiä. Ruumis ei siis joudu kärsimään helvetistä, vaan sieluparka, joka siihen on syytön.
Sielu on siis kaikkkeen viaton, ei sitä kuulu tuomita. Sehän on taivaasta ihmiseen lähetetty viaton olio, jolta ei varmaan ole kysytty, haluatko mennä kokeilemaan onneasi maan päälle ihmiseen, jonka elämäntavasta riippuu, pääsetkö takaisin tänne taivaisiin.
On se sielunvihollinen kyllä käsittämätön henkiolento, jonka kuvitellaan vaikuttavan ajatuksissamme ja arki elämässämme. Ihminen on oman onnensa seppä, näin minä uskon ja että oma pääkoppamme tekee ratkaisut, ei mikään sielunvihollinen. Ihmisissä on paljon erilaisuuksia, on viisaita, tyhmiä, järkeviä, neroja, hörhöjä, laiskimuksia, sekopäitä, jne.. Tietysti kasvatuksella ja sivistyksellä on osuutta, millaisia meistä tulee, hyviä vai pahoja. Uskon enemmän ruumiin vihollisiin, kuten alkoholiin, tupakkaan ja huumeisiin, johon sortuu suurin osa ihmiskunnasta.
Mikä se semmoinen sielunvihollinen on, joka ehtii toimia yhtä aikaa koko maailman, oliko niitä nyt 5 miljardin ihmisen elämässä.
Kmpi se sitä syntiä oikein tekee, ruumis vai sielu, vai molemmat yhtä aikaa?
Uskon asioitakin pitää saada järkeillä, muuten mennään umpimähkään. Jos kyselet uskonasioista joltakin, tulee vakiovastauksena vain usko syntisi anteeksi ja että uskonasiat ei ole tarkoitettu pohdiskeltaviksi. Tykkään lukea Kotimaa lehteä, siellä ihanasti järkeillään uskonasioilla.
Tykkään järkeillä uskon asioilla ja niin teen nytkin. Sielumme ei siis ole turvassa ruumiimme sisällä sen eläessä, vaan kuollessamme sielu pääsee turvaan sielunvihollisen ulottuvilta. Näinköhän asia todella on, että perustamme oppimme Kreikkalaiseen filosofiaan sielun vaelluksesta.
Sielumme on siis vankina ruumiissamme, näinhän lestadiolaiset uskoo. Joskus sitten sielu pääsee takaisin uuteen kirkastettuun taivaalliseen ruumiseen, jossa sillä on sitten parempi olla kuin tässä maallisessa ruumiissa. Sielua ei voi siis tappaa. No hyvä niin, sillä jos sielu ei kärsi kirveestä tai puukotuksesta, niin eihän sillä sitten helvetissäkään ole tunto tai kipuaistia. Samapa tuo, vaikka helvetin lieskat nuoleskelee, kun ei ne kerta voi vahingoittaa sielua.
Eihän se nyt hyvänen aika sielun vika ole, jos ruumis tekee eläissään sitä syntiä. Ruumis ei siis joudu kärsimään helvetistä, vaan sieluparka, joka siihen on syytön.
Sielu on siis kaikkkeen viaton, ei sitä kuulu tuomita. Sehän on taivaasta ihmiseen lähetetty viaton olio, jolta ei varmaan ole kysytty, haluatko mennä kokeilemaan onneasi maan päälle ihmiseen, jonka elämäntavasta riippuu, pääsetkö takaisin tänne taivaisiin.
On se sielunvihollinen kyllä käsittämätön henkiolento, jonka kuvitellaan vaikuttavan ajatuksissamme ja arki elämässämme. Ihminen on oman onnensa seppä, näin minä uskon ja että oma pääkoppamme tekee ratkaisut, ei mikään sielunvihollinen. Ihmisissä on paljon erilaisuuksia, on viisaita, tyhmiä, järkeviä, neroja, hörhöjä, laiskimuksia, sekopäitä, jne.. Tietysti kasvatuksella ja sivistyksellä on osuutta, millaisia meistä tulee, hyviä vai pahoja. Uskon enemmän ruumiin vihollisiin, kuten alkoholiin, tupakkaan ja huumeisiin, johon sortuu suurin osa ihmiskunnasta.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Se on heiltä peitetty jotka kadotetaan.
Uskovaisilla on ruumiissaan lisäksi Pyhä-Henki ja elävä sielu, jollaista epäuskoisella taas ei ole, tai on mutta se on kuollut. Se kuollut sielu herää sillä tavalla henkiin, kun tekee ns. parannuksen. Taas ristiriitaa, kun saarnataan kuinka olemme kaikki kuolemattomia sieluja. Onkohan kääntäjä tehnyt oikean osuman, kun Jumalan luodessa ihmistä puhalsi häneen elämän hengen ja niin ihmisestä tuli elävä sielu. Oliskohan elävä olento parempi käännös, mene ja tiedä. Kuitenkaan ei sanota tuossa luomiskertomuksessa, että ihmiseen tuli jostakin se sielu. Jos sielu on kuolematon, se ei ole koskaan silloin syntynytkään, eli se on ikuisuusolento. Taivaasta lähetetään jatkuvasti uusia sieluja, kaiketi hyviä, sillä tuskinpa sieltä niitä langenneitten enkelien sieluja lähetellään. Jos sielu on alunperin pelkästään hyvä, niin mikä siitä tekisi pahan, ruumisko. Kuolematonta sielua raamattukaan ei tunne, mutta tämä Kreikkalainen filosofia tuntee, joka sen on keksinytkin.
vilosohvi on oikeassa. Ei ihmisessä ole mitään erillistä sielua vaan kaikki elävät ovat eläviä sieluja, niin myös eläimet. Eli oikeampi ilmaisu kuin sielu on olento. Sielunvihollinen on mytologiassa keksitty nimitys jollekin jota ei kukaan tiedä.
1. Kor. 15:45
Onkin kirjoitettu: "Ensimmäisestä ihmisestä, Aadamista, tuli elävä olento." Mutta viimeisestä Aadamista tuli eläväksi tekevä henki. [1. Moos. 2:7; Joh. 5:21]
1. Kor. 15:45
Onkin kirjoitettu: "Ensimmäisestä ihmisestä, Aadamista, tuli elävä olento." Mutta viimeisestä Aadamista tuli eläväksi tekevä henki. [1. Moos. 2:7; Joh. 5:21]
Niin, mitä tarkoitetaan: "Mutta viimeisestä Aadamista tuli eläväksi tekevä henki"? Kuka on tämä viimeinen Aadam, onko sama kuin ensimmäinen? Toden totta, sielua ylikorostetaan seura puheissa aivan tarpeettomasti ja liikaa, varsinkin kuolematon merkityksessä. Seura puheissa lisäksi korostuu vain se, kuinka pitää vain koittaa uskoa vahvistaa näihin kaikenlaisiin uskomuksiin, eli uskoa lisätä kaikin tavoin. Mitään todellista selitystä saarnaaja ei koskaan anna, vaan melko pian raamatun tekstin luvun jälkeen puhuja alkaa vain jankkaamaan sitä yhtä ja samaa, usko, usko ja vielä kerran usko. Uskoa mihin? No, ei saarnaaja tosin kehoitakkaan uskomaan sielunviholliseen, vaan uskomaan synnit anteeksi. Kumma, ettei Jumala voi antaa muuten anteeksi kuin kuuntelemalla saarnaa, joka siihen kehottaa.
Eikö parempi sanamuoto kelpaisi, kuten haluan SAADA syntini anteeksi. Onko uskomalla tai haluamalla toteutunut synninpäästö sama asia?
Se on vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen varsinainen johtaja ja vl-saarnojen innoittaja.
Olisiko peräti mahdollista että saarnaajat ylikorostavat "sielunvihollista" pelotellakseen massaa että pysyvät nöyrinä liikkeelle ja varovat ulkopuolista informaatiota?
Juuri tästä on kyse. Sielunvihollinen on lestadiolaisuudessa kaikki mikä ei tue lahkon luomia oppeja. Tämän takia on kiellot joilla pidetään porukka hallinnassa. Sielunvihollinen on työkalu jolla niitä voidaan saarnata ilman että on oikeasti kieltoja olemassa.
Sielunvihollinen on (kuten tiedätkin) vastustaja, (Saatana.) Ruumiissa on kolme osaa. Henki, sielu ja ruumis. Sielu on persoonamme, johon tallentuu kaikki tekomme. Tuntee surua, iloa jne. Ruumis on yhteydessä tähän maailmaan. Sielu on kuin kaivinkoneen sisällä istuva ihminen. (Sielu ruumiissa.) Hengen kautta on yhteydessä Jumalaan.
Ruumiissa on kolme osaa: Keho, sydän ja aivot. Aivoihin kyllä tallentuu muisti koko elämän ajaltaja sydän on vain yksi kehon osa, sillä ei ole mitään tekemistä sielun kanssa, koska kaikki tietoinen toiminta, ilot, surut jne. käyvät aivojen kautta. On täysin uskon asia, mihin kaikki tallennettu tieto menee kuolemassa aivoistamme. Kyllä Jumalalla pitää olla supertietokone käytössään, ei Hän muuten pystyisi seuraamaan sitä biljoonien tietomäärää, joka hetkittäin tulee miljardeista ihmisistä.
En minua ainakaan kiinnosta enää koskaan uudelleen tavata heitä, jotka ovat kuolleet pois. Sanoohan sanakin, ettei entisiä enää muisteta siellä taivaassa. Kuinka minä sitten voisin tuntea nämä henkilöt ja muistella menneitä heidän kanssaan, jos entinen elämä ei ole enää mielessä. Parempi siis on, kun annetaan kuolleiden olla rauhassa, eikä tuoda heitä enää uudestaan esille, koska siinä ei olisi mitään järkeä.
Jos menneitä ei enää muisteta, miksi uudessa Jerusalemissa on kaksitoista porttia, joissa on Jaakobin lasten nimet ja kaupungissa kaksitoista perustusta, joissa Jeesuksen opetuslasten nimet?
Eikö siksi, että emme koskaan unohtaisi mitä tässä maailmassa tapahtui?
Uskon, että raamatunpaikka, kun sitä ja sen vieressä olevia jakeita tutkii: Jes luku 65 jae 16-17 sekä Jes luku 64 jae 9
16. Joka maassa itsensä siunaa, siunaa itsensä totisen Jumalan nimeen, ja joka maassa vannoo, vannoo totisen Jumalan nimeen; sillä entiset ahdistukset ovat unhotetut ja peitossa minun silmiltäni.
17. Sillä katso, minä luon uudet taivaat ja uuden maan. Entisiä ei enää muisteta, eivätkä ne enää ajatukseen astu;
18. vaan te saatte iloita ja riemuita iankaikkisesti siitä, mitä minä luon. Sillä katso, iloksi luon minä Jerusalemin, riemuksi sen kansan.
Huomaa mitä edeltävässä luvussa lukee, Jes luku 64 jae 9
9. Älä, Herra, vihastu ylenmäärin, äläkä ainiaan muistele pahoja tekoja. Katso ja huomaa, että me kaikki olemme sinun kansasi.
Ei tuo mielestäni sitä tarkoita että unohtaisimme kaiken kokemamme. Jumalahan puhuu itsestään tuossa menneiden muistamisessa! Se että unohtaisimme kaiken, ei kerta kaikkiaan sovi yhteen raamatun tekstien kanssa. Muuttuisimme persoonattomiksi, muistinsa menettäneiksi taivasten porteilla, jos on niin. Emme osaisi arvostaa Jeesuksen sovitustyötä, kun emme muistaisi, mistä hän on meidät armahtanut. Kaikki täällä kokemamme on tärkeää. Uskon, että jos jokin muisto satuttaa, sen Jumala voi kitkeä pois.
> 17. Sillä katso, minä luon uudet taivaat ja uuden maan. Entisiä ei enää muisteta, eivätkä ne enää ajatukseen astu; < Juuri toit esille saavamme kuitenkin pitää muistissa entisiä asioita ja kuitenkin tämä raamatunpaikka puhuu aivan toista kieltä. No, raamattuhan on ristiriitainen kirja, sillä mitä se tuo esille yhdessä paikkaa, toisessa se sen jo kumoaa. Ja mitä varten tarvitaan uusi maa, jos kerran autuuden paikka on taivaassa. Lestadiolaisissa saarnoissa ei koskaan mainita mitään uudesta maasta siinä merkityksessä, että sellaisessa joskus oltaisiin, vaan kyllä se on pelkästään taivas, jonne uskovaiset kilvoittelee.
Kuka siis osais selittää uuden taivaan ja uuden maan merkityksen.
Elävillä eläimilläkin on sielu=eläviä olentoja. Ovatko siis eläimien sielut hengellisessä yhteydessä Jumalaan?
Se on se kun ehdotti antavansa kaiken mitä silmillä voi nähdä kun lähtee sen mukaan. Nyt siis ihmisen täytyy lähteä siitä luonnollisesta uskostaan.
Paholaiksi sitä kutsutaan. On persoona. Langennut enkeli. Sen tekoja on kaikki synti. Viinan ja huoruuden jutut, huumeet ja kaikenlainen ilkeily. Tai ahneuskin.
Jumala taas ohjaa elämäämme, vaikka kuvittelemmekin kaiken itse valinneemme. Uskovalle tämä asia on selvä. Omavanhurskautta on, kun ei anna kunniaa Herralle, vaan omii kaiken itselleen.
Ihminen on heikko, mutta Jumala on kaikkitietävä. Hän tuntee jokaisen ajatuksemmekin ja vaikuttimet asioihin. Olemme siis paljaina. Paras olisi tuntea syyllisyytensä ja pyytää puhdistusta Jeesuksen nimessä ja veressä. Siihen ei muita tarvita. Herra kun kuulee huokauksetkin.
Silti on hyvä pitää yhteyksiä toisiin uskoviin, koska se vahvistaa uskoa.
Uskoon kuuluu Jeesuksesta todistaminen joko sanoin tai teoin. Myös lähetyskäsky on annettu.
Sitä voi nykyään toteuttaa hyvin netin kautta. Kymmenysten antaminenkin on ilmaistu. Se kuuluu Jumalan työhön. Kaikille asia ei ole valjennut. Herra on kehoittanut koettelmaan häntä, puhuuko omiaan, kun on luvannut pitää omistaan huolen. Koeteltu on ja todettu paikkansa pitäväksi.
Ne on niitä uskon askelia. Kaikesta kuuluu kunnia Jumalalle!