Myyjä pisti oman hinnan

sellaista_sitten

Minulle sattui outo tapahtumien ketju pari päivää sitten vaateostoksilla, ja olen jäänyt pohtimaan, mistä ihmeestä siinä oli kyse.

Ostin lähes 100 eurolla vaatteita, mukana alehousut. Myyjä löi muut tuotteet normaalisti koneelle, mutta housuista hän repäisi hintalapun irti. Olin häkeltynyt tilanteessa, sillä hän oli ensin kovaan ääneen arvostellut ostoksiani niin, että muut jonossa olevat asiakkaat kuulivat. Hintalapun repiminen kuitenkin kiinnitti huomioni ja heti poistuttuani liikkeestä tarkastin kuitin.

Housuista oli laskutettu neljä kertaa suurempi summa kuin hintalapussa oli ollut. Painelin saman tien takaisin ja ilmoitin palauttavani housut, koska en halunnut maksaa niistä enää mitään toista kertaa. Kysyin samalla, miksi niissä oli tuollainen hinta. Myyjä vastasi, että hänen mielestään housut olivat näyttäneet kalliimmilta, joten hän oli pistänyt hintaa lisää. Palautusreissu oli yhtä erikoinen kuin ostotilannekin, minulle huudeltiin "hetkinen", kun olin poistumassa ja jotenkin tehtiin selväksi, että virhe oli minun.

Laitoin palautetta sekä ko. yritykselle että kuluttajasuojaan ja kyselin, miten yleistä tällainen hintojen poistaminen ja vähän ylöspäin viilaaminen on. Kuluttajasuoja ei ollut koskaan kuullutkaan moisesta, mutta kirjasi tapauksen rekisteriinsä. Yrityksen edustaja vastasi puutaheinää ja väitti, että hintalappu oli irronnut (tällöinhän myyjän olisi pitänyt ilmoittaa siitä ja kysyä, mistä hain housut, ja/tai käydä tarkistamassa niiden hinta sekä sanoa se ääneen). Minut osittain leimattiin valehtelijaksi, koska myyjähän on aina oikeassa vai miten se meni...

Rahat eivät ole vielä palautuneet tilille, seurailen tilannetta, mutta nyt katselin ensimmäistä kertaa palautuskuitteja. Niissä palautetuksi tuotteeksi on merkitty paita, vaikka palautin housut. Kyse on pienestä erosta, hinta on sama, mutta eikö tuo ala jo vaikuttaa kirjanpitoon ja inventaarioon? Lisäksi kaikessa tässä sotkussa vaikuttaa oudolta, että vielä on lyöty palautetuksi väärä tuote.

0

211

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

        Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        381
        894
      2. Muuttaisitko kaivattusi luokse

        heti asumaan? 🛒
        Ikävä
        102
        875
      3. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

        Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
        Kansallinen Kokoomus
        186
        676
      4. Mitä odotat kohtaamiselta?

        Niin, otsikossa kysymys.
        Ikävä
        80
        670
      5. Olet kuin minä

        Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
        Ikävä
        50
        635
      6. Samassa kylässä asuu yks mies...

        Jota en voi sietää... yök!
        Ikävä
        65
        625
      7. Mä olen tosi

        Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
        Ikävä
        38
        609
      8. Mitä kaivattusi

        pelkää? 👻
        Ikävä
        62
        606
      9. Sanotaan se sitten tässä

        Rakastan sua mies varmaan.
        Ikävä
        35
        604
      10. Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla

        Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei
        Kemijärvi
        48
        567
      Aihe