Joskus hermostuin jolleki tyypille, joka sano näin. Mut aika lapsellinen reaktio minulta.
Eikös?
Kyllähän se on luonnollista, että se menee noin, eikä musta kenenkään pidä jäädä surkutteleen kohtaloaan "rannalla".
Vahvat syö heikot, näin se vaan menneepi.
Vahvat joutuu elättämään meidät.
ETenki osa niistä ovat juuri kiusaajia. Osa heistä ovat juuri kiusanneet käytännössä meidät ulos ns systeemistä.
En näe tässä ongelmaa.
Eivät poliitikot ole niin idiootteja, että ottaisi meiltä kokonaan pois sossutukirahat.
Kyllä ne tietää, mihin se johtaisi.
Toisaalta ei riitä kuin yksi hullu johtaja-diktaattori, joka vois toteuttaa sen, tosin ei ikinä tapahdu tätä Suomessa, koska Suomi oikeusvaltio.
Tämä tietenki vituttaa joitakin duunareita, kun me lojumme nurkassa tekemättä mitään.
Heillä on perusongelma se, ettei niillä ole kunnioitusta meitä kohtaan.
Se on heidän oma ongelmansa.
Sosiaalidarwinistinen ajattelutapa on usein tän ajattelun tuotosta.
Itse paljon lukeneena(en oo käyny kouluja, mut lukenu netistä monenlaista), niin tiedän kyllä, mistä tässä maailmassa on kyse pitkälti.
Ihmisarvoteema on myös semmone, että meillä kaikilla on sama ihmisarvo.
Kukaan ei voi ottaa sitä minulta pois, vaikka jos mulla ois nalkuttava vaimo, niin ei se pystyisi ainakaan sitä ottamaan minulta pois, jos hän esim aukoisi päätä minulle siitä, kun minä en tee mitään töitä.
Tän seikan takia, olen ajatellu eläväni koko ikäni sinkkuna.
Olen vain niin erilainen yksilö.
Idolini on mm Juice Leskinen, sen ajattelu oli yksilölähtöistä.
Se ymmärsi paremmin ihmisyyttä kuin kukaan psykiatri.
Näinpä luulisin.
Juice oli niin ujo ja arka, että oli melkein suuri ihme, että se pystyi tekeen musa-uran. Se kertoi ujoudetsaan ja arkuudestaan.
Todennäköisesti ilman muusikon uraa Juice ois jääny ns kotiin makaamaan ns peräkammarin poikana.
On paljon ihmisiä, jotka eivät käy duunissa, syystä tai toisesta.
En tuomitse heitä.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Ei jumalauta tätä Juhan itsesäälissä rypevää surkuttelua...
SINULLE nämä kiusaajat maksavat sossutukea viikossa enempi kuin afrikkalainen vauva saa ruokaa päivässä. Ja kiitokseksi tästä kitiset netissä miten "huonosti" SINUA kohdellaan. No ehkä parempi että pysyt siellä kotonasi porukoidesi pokkuroitavana. En nimittäin oikeastaan tiedäoltaisiinko noin itsekkäälle ihmiselle ystävällisiä muualla kuin kotona jossa ollaan valitettavasti vain hyväksytty kaikin puolin ikävä luonteesi. Äläkä nyt vedä tähän mitään litanjaa sairauksistasi, joille et muka voi mitään. Käytökseesi tai vähintään kirjoitteluusi kyllä voit vaikuttaa vaikka olisit miten autistinen tai aspergeri tai ADHD. Ei sellainen ainakaan oikeuta sinua kirjoittamaan näin typeriä juttuja nettiin. Mieti ensi kerralla ennen kuin julkaiset jotain niin kommentitkin saattaisivat olla positiivisia vai nautitko siitä että ihmiset pahoittavat mielensä näistä "ajatuksistasi"?
Kyllä toi isäni ja äitini mm tykkäävät mun luonteestani. Samoin eräs tuttava isäni siskot kovasti tykkää minusta ja on niitä muitaki. On täällä sosiaalisessa mediassa myös aika paljon tyyppejä, jotka diggaa/tykkää luonteestani ja on paljon myös tyyppejä, jotka ei tykkää luonteestani.
On sosiaalisessa mediassa oikein joitakin läheisiä kirjoituskavereita, joiden kanssa keskustellaan yksityisissä viesteissä.
Ei se nuin mene.... sun tarttee vain kierrellä luonnossa niin näjet kuinka hyönteiset tappaa ja syö toisiaan kaiken aikaa. Eikä aina tarvitse olla vahva joka syö, vaan kyllä esim. Muurahaiset pistää poskeensa itseään suurempia kuten hämähäkin, jos osuu niiden kotiovelle....
Tunnen Juhan, sen isän ja heidän suvun. Heidän suku on osittain ruotsalainen. He ovat sukurakkaita, muttei erityisen ylpeitä, tosin aika mukavia, mutta etenki Juhan isän siskot tosi jääräpäisiä.
Ihan ok tyyppejä, joskin tiedän Juhan ja sen isän olevan aika negatiivisia ihmisiä.
ETenki Juha isä semmone.
Tämä heidän suku on kirjavanlaista, monenlaista, tiedän että Juhan isän veli oli ongelmissa, paini pään sisäisten ongelmien kanssa, liekkö miten periytyvää se, oli juuri samanlainen kuin Juha eli kotona neljän seinän sisällä, ei kontaktia kenenkään ihmiseen, joi alkoholia runsaasti, oli silloin sosiaalinen kun oli kännissä, mut nostan Juhalle hattua ettei ole ruvennu juomaan alkoholia,en oo ikinä nähny täällä Nivalassa Juhaa kännissä tai tekevän mitään pahaa kellekään, herrasmies on kuten hänen isänsäkin, mut aika negatiivisia ovat, tosin eibvät ole ainoita sillä usea suomalainen on negatiivinen, ei se oo mitenkään yllättävää.
Toi yksi kommentoija voisi työntää sormensa perseesen, koska ei tiedä mitään Juhasta.
Minä tiedän. Olin hänen kanssaa koulussa samalla luokalla.
Juhaa kiusattiin usein, koska Juha oli joko ylivilkas tai superarka eli aika tyypillinen autistinen tyyppi, sen jutut oli outoja ja lapsellisia, muuten oli kyllä hyvin älykäs tyyppi, kertoi minulle muistaneensa ulkoa yli 200 jokkisrallikuskia, aikamoinen epeli se oli nuorena, sen kanssa oli joitain hauskoja juttuja, ei se nuorena ollu niin erakko tai epäsosiaalinen, mut kun ikää tuli lisää, niin sulkeutui ovien sisälle yhä enemmän, ilmeisesti sen kiusaamishistorian takia hän erakoitui, en osaa sanoa, mut kovin hän tuntu olevan herkkä luonteeltaan kouluaikoina ainakin, nykyään nähny Juhaa kaupungilla ostoksilla, mieluummin näyttää juoksevan karkuun ihmisiä kuin juttelevan niiden kanssa, kyllä sillä nuorenakin oli niitä piirteitä aika useinkin, jolloin hän vaipui ikäänkuin koomaan eli ei puhunut kellekään yhtään mitään, oli vain omissa oloissaan, moni kiusasi *Juhaa varmasti tän takia hän puhui outoja juttuja.
Ei mulla kyllä oo Juhasta mitään pahaa sanottavaa juurikaan paitsi että sen kommentit voi olla joskus vaikeaselkoisia ja risririitaisenoloisia, jolloin joku vatipää voi tehdä vääriä johtopäätöksiä Juhasta.
Mä kyllä en kadehdi Juhaa jos se saa eläkettä joka kuukausi. En näe kyl Juhalla paljoa potentiaalia työelämässä. Ei hän tietääkseni oo käyny mitään koulujakaan. Ja on tosi hiljainen ja arka, etenki mitä enemmän ihmisiä hänen ympärilleen, menee totaaliseen lukkoon, tiedän tän kun kävin samaa koulua Juhan kaa.
Ihan kiva myös heidän suku.
Etenki Juhan isän serkut tosi hauskoja persoonia, niistä puhutaan paljon täällä Nivalassa =)