Vaivaako Yö-yhtyettä mammuttitauti?

Joku_typerä_nimimerkki

Juhlakiertueita täytyy pitää viiden vuoden välein. Juuri kun edellisestä oli selvitty, alkoi Olli jo puhua 40-vuotisjuhlakiertueesta. Biisien sovitukset ovat usein kamalan mahtipontisia, samoin kuin levyjen nimet: Valtakunta, Kuolematon, Loisto jne. Poispotkitut muusikot Lewis ja Terävä kertoivat yhtyeen eläneen yli varojensa ja Ollin tuhlanneen niin paljon rahaa kaikenmaailman keikkarekvisiittaan ja tavaran vuokraamiseen, että loppuunmyydyistäkin keikoista jäi tämän takia surkeasti rahaa käteen. Ja ainakin kun viimeksi kun itse olin keikalla, oli ohjelmistossa lähinnä vain jättihittejä.

Yö-yhtye on jo melkeinpä saavuttanut suosionsa rajat. Tuntuu, että kaiken pitäisi siitä huolimatta olla aina vain isompaa, hienompaa ja mahtipontisempaa. Senkö takia kitaristi ja basisti piti laittaa pihalle, Olli ei enää keksinyt muutakaan tapaa saada uutta nostetta bändille kuin tuoda tuoreita ukkoja kehiin?

11

1649

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tai.Aamu

      Toimiva kikka voisi olla bändin nimen vaihtaminen Päiväksi. Itsekin olen kyllä joskus kuullut nimen "Yö", mutta muuten se ei sano minulle mitään, joten jätän varsinaisen kommentoinnin asiantuntijoille.

    • YÖonPäivänParas

      Jees jees, Yö on kova keikkabändi ja onhan heillä kyllä monia hienoja biisejä.

    • ParrasvalotSammuu

      Ainoa pelastus olisi saada Hakulinen taas mukaan biisejä tekemään ja keikoille, mutta Jussin tuntevat tietävät että se on mahdoton ajatus!

    • juoppolalliseon

      Ollilla on iso pää ja paskojaideoita.

    • yöonsiltiok

      Lindholm jäi kasarilla niin pahasti Neumannin jalkoihin että Olli ei ole selvinnyt siitä vielä tänäkään päivänä. Vuonna 1983 kun sinänsä upea levy Varietee myi huikeat määrät, kaikki luulivat että kukaan ei koskaan voi ylittää YÖn suosiota. Sitten tuli Dingo ja todellakin laittoi koko musagenren uusiksi joka näkyy vielä tänäkin päivänä. Muistan kun Juice sanoi viimeisissä haastatteluissa että Dingo oli se bändi joka yhdisti Suomalaisen rockin ja iskelmän. Voi suoraan sanoa että ilman Dingoa ei olisi näitä YÖ yhtyeen hyvin myytyjä iskelmälevyjä koskaan edes julkaistu.
      YÖ oli kyllä hyvä livebändi kun Daffy ja Juki oli mukana mutta nyt kesän keikkoja nähneenä se kuulostaa vain coverbändille.
      Eli alkuperäiseen kysymykseen vastaan : Ollia todellakin vaivaa mammutitauti ja mies elää selaisessa harhassa jossa hän luulee että YÖ on Suomen ykkösbändi edelleen, ei väliä kuka soittaa mitäkin kunhan Olli laulaa.
      YÖn vahva suosio viimeisen 10 vuoden aikana kuitenkin perustui vanhoihin hitteihin ja rakkaus on lumivalkoinen levyyn sekä hyvään livesoittoon jossa Daffy ja Juki olivat kapellimestareita.

    • ihantiedoksi

      Yhtye, joka ei ole millään tavalla tunnettu kääpiövaltio Suomen ulkopuolella, ei voi kärsiä mammuuttitaudista.

      Suomessa on maailmankuulujakin yhtyeitä, kuten esim. Nightwish, HIM (R.I.P), Children of Bodom, Apocalypse ja viimeisenä nousua tekevä Battle Beast.

      • kasarifani

        Battle beastin uusin levy ei hyvää lupaa. Anton Kabanen oli bändin moottori ja hänen kynästään lähti kovat biisit.Uudella levyllä vain soitellaan vanhoja biisejä uusilla sanoituksilla.
        Dingo oli Kuopiossa todella kova. Saa nähdä että saavatko hekään uutta musaa aikaan. Dingollakin olisi biisejä vaikka kuinka mutta vain ne pakolliset hitit uskalletaan soittaa.
        YÖ on kanssa livenä ihan hyvä, hittejä kun on tarpeeksi niin mikä on YÖnkin paahtaessa.
        Parempi on soittaa kuitenkin vaikka niitä vanhoja kuin tehdä uusi paska levy ala Haista popeda.


      • eivoikunhymyillä

        Battle Beast lähti lentoon vasta kun Kabasesta pääsivät eroon. Ussi levy meni jopa Billboardin listalle.

        Dingo voi olla kova Kuopiossa joo:DDDD


      • kasarifani
        eivoikunhymyillä kirjoitti:

        Battle Beast lähti lentoon vasta kun Kabasesta pääsivät eroon. Ussi levy meni jopa Billboardin listalle.

        Dingo voi olla kova Kuopiossa joo:DDDD

        No Battle beastin levy meni listoille vanhoilla höyryillä. Huonohan se on kun vertaa Kabasen tekemiin lättyihin.
        Mitä vikaa Kuopiossa? Kävi siellä Megadethkin:)))) Ja Dingo koirien keikka oli parempi vaikka en mikään Dingo fani olekaan:)))))


    • Hilipalihulihei

      Se on sinällään aivan se ja sama nimitetäänkö Dingo, Yö & vaikkapa Juicen eri yhtyeitä rokiksi vai iskelmäksi, mutta hienoja ralleja ja jopa ikivihreitä iskelmiä heidän esittäminään on syntynyt.

      Juice on toki siirtynyt ajasta ikuisuuteen, mutta hienoa että Dingokin on päässyt taas ns. sen oikean kokoonpanonsa myötä isoillekin areenoille.
      Yö on positiivisella tavalla tosiaan ammattilaisbändi ja varmasti Lindholmin televiso näkyvyys on tuonut Yölle uuttakin kuulija ja katsoja kuntaa.

    • piitkäpiimäistä

      Suomi'rock' on pitkäpiimäistä jollotusta. En ymmärrä, miten kukaan jaksaa kuunnella sitä päivästä toiseen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      138
      1520
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1081
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      69
      936
    4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      270
      766
    5. 68
      733
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      723
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      619
    8. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      581
    9. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      561
    10. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      60
      557
    Aihe