Nyt kun Tampere on harjoitellut (ja onnistunutkin) tunnelintekoa ja parhaillaan on menossa melkoinen treeni raiteenvetoa, niin eikö looginen seuraava askel olisi oma metro. Eihän sitä passaa olla huononpia kuin espoolaiset. Oltaisiin sitten selkeästi kakkoskaupunki ja voitaisiin jopa tuntea olevamme melkein hesalaisten tasolla. Turkulaisethan ovat jämähtäneet armotta keskiaikaan ja Oulukin on jo mennyt edelle.
Tampereelle metro?
10
163
Vastaukset
Kapea metrojuna mahtuisi tunnelin ajoradan vierelle. Helsingistä saisi halvalla Bombardierin (metrin raideleveys). Yksi ainoa juna riittäisi heiluriliikenteeseen päästä päähän.
Tavanomaiset rautatiekiskot rataroikka laskisi tasaiselle päällystepohjalle viikossa.- Töpinäksi
Jos ei kauan kupattaisi, ehdittäisiin saada metron avajaiset ennen Espoota.
- 8585858t
Metro ei kuppaa valoissa eikä ahtauta katuja kuten ratikka. Kulkeekin nopeammin eikä lumi tunneleissa kiskojen riesana. Metroehdotuksen kirjoittanuthan on monta askelta edellä treen keskustan ahtauttavia ratikkapäättäjiä. Miten näin yksinkertaiset asiat voi sössiä näin pahasti. Luulin että 50-luvun antiikkinen liikennemuoto oli vitsi, mutta tosissaanhan ne olivat.
- Mansu.paras
Metro on kaukana kadusta syvällä, asemat harvassa, tunnelit ja vaunut turvattomia, metrojärjestelmän siivous, valvonta, huolto, ylläpito järjettömän kallista.
Tampereen mittaluokan kaupunkiin raitiotie on optimaali joukkoliikenneväline. - Gummipyörillä
Raitiotie on kuitenkin varsin jäykkä ja soveltuu ainoastaan runkolinjaksi. Eikö trollikka olisi kuitenkin se optimaalinen joukkoliikenneväline? Onko todella niin, että haluttomuus satsata talvikunnossapitoon estää trollikan olevan ylivoimaisesti paras vaihtoehto? Tallinna on Tampereen mittaluokan kaupunki ja siellä trollikkaliikenne toimi suhteellisen hyvin muutaman kovana lumitalvena tässä jokunen vuosi sitten.
- vitsimikävitsi
Vitsiksi minäkin luulin, mutta siellä ollaan jo aika pitkällä töiden kanssa. Yksiraiteinen taivaisiin ja ilman kuljettajaa olisi ollut nykypäivää. Ei Tampereesta mitään vanhaa kulttuurikaupunkia tule raitiotienkään kanssa. Täysin turhaa rahanhaaskausta, yhteydet huononee ja aikaa menee enemmän, kun joutuu ensin tulemaan raitiotien viereen jostain.
- Vorry
Ei riitä,että toimii,pitää myös olla kuljetuskapasiteetti kohillaan. Kadut täyttyy nysseistä ja liikenne puuroutuu.
- Hyviä..hankkeita
Ratikka saa mennä Ylöjärvelle, Nokialle, Pirkkalaan , lentokentälle.
Ympäriinsä.
Kolmas raide Stadiin ja toinen raide Seinäjoelle, niin junat pysyvät
Aikatauluissaan. - Mansu.maakuntaan
Hyviä..hankkeita kirjoitti:
Ratikka saa mennä Ylöjärvelle, Nokialle, Pirkkalaan , lentokentälle.
Ympäriinsä.
Kolmas raide Stadiin ja toinen raide Seinäjoelle, niin junat pysyvät
Aikatauluissaan.Saattaa hyvinkin toteutua. Eipä tällaista ratariemua olisi moni voinut kuvitella vielä vain muutama vuosi sitten. Mansun kiskoilla päästään kulkemaan ja lisää kiskoja tulee varmaan pääradallekin. Tietty, tämä kilpailuttamisjuttu on kysymysmerkki.
- Lohdullista
Raideliikenne on kestävää kehitystä. Maaseutu tyhjenee, elinkeinorakenne ei voi palata tilkkutäkkiyrityksiin. Paitsi kun Linkolan visio toteutuu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin
Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l3592493Alle 15 oli
Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata602044Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?
Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.1111712- 1091425
Heh, persut = vassarit = 10,0 %
Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f1851400- 741375
- 271355
- 801267
Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!
Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva171247Paula Koivuniemi täyttää tänään 78 vuotta! Sydämelliset onnittelut!
Paula Koivuniemi, tuo suomalaisen iskelmän ikoninen artisti, täyttää tänään 78 vuotta. Muutaman vuoden estradeilta pois401086