Pieni osa-aikatyö ei työttömälle kannata

Sain noin viisi tuntia viikossa työn, jatkuvan. Tuntipalkka kymmenen euroa ja tunteja maksimissaan 30 kuussa, käytännössä vielä vähemmän. Luulin, että tämä olisi edes jonkinlainen parannus elämiseeni. Jollakin mielipuolisella tavalla se sitä ehkä onkin. Saan ainakin absurdia kirjoittamisen aihetta. Rahan tulo kuitenkin on nyt nihkeämpää kuin täysin työttömänä. Matkakulutkin ovat joinakin päivinä yli 50% sen päivän palkasta. Tässä pari asiaa.

Kun täyttää Kelan työttömyysturvahakemusta, ja on jo joka työssäolokuukausi lähettänyt heille palkkalaskelman, ja kertonut, että palkka jää maksimissaankin alle sen Kelan 'salliman' 300e, he vaativat palkkalaskelmaa taas. Sen saanti taas on palkanmaksajan aikataulusta kiinni. Minulla on onnekseni varsin aikaansaava maksaja, ja oletan saavani laskelman jo tänään, toimitettuani heille eilen heinäkuun tunnit. Kelan lomake kysyy, laitanko laskelman liitteeksi vai toimitanko sen myöhemmin, ja jos myöhemmin, niin mihin päivään mennessä. Jos hyvässä uskossa laitan vaikka huomisen päivämäärän, ja paperi myöhästyykin, katkaisevatko he minun tukeni, vaativatko he selitystä minulta, tekevätkö he tästäkin ison asian ja tuhlaavat veronmaksajien maksamaa aikaa turhan asian vatvomiseen - kun tuki silti maksetaan täysimääräisenä. Mikseivät he voi luottaa osa-aikatyöllisen sanaan edes näin selvässä asiassa? Työsopimuksestakin heillä on kopio, ja siinä selvästi sanotaan, että palkka tulee olemaan sen tietyn maksimin tai vähemmän.

No, tietysti voisi jättää tuen haun, kunnes saa sen palkkalaskelman. Nopeuttaisikohan se asiaa vai viivästyttäisikö?

Toinen virhekohta Kelan hakemuslomakkeessa on heidän listansa työttömyyden jatkumisen vaihtoehdoista. Siinä ei ole kohtaa 'silloin-ja-silloin alkanut osa-aikatyö jatkuu'. On kohta 'työttömyys jatkuu' (niin kuin jatkuukin, koska täysi työmarkkinatuki jatkuu), ja 'olen aloittanut/aloitan osa-aikatyön/keikkatyön'. Setvivätkö he nyt sitten taas tuota osa-aikatyötä ikäänkuin se olisi jotain uutta ja ihmeellistä ja miten kauan tähän taas kuluu aikaa?

Voin kuvitella, että vielä hyödyttömämpää olisi aloittaa pienipalkkainen keikkatyö pariksi viikoksi. Siinä tuki katkaistaan ja rumba saattaa olla vielä järjettömämpi. Mitenkähän asiat sujuisivat, jos pyytäisi muuttamaan palkan kuukausipalkaksi, 299 euroa kuussa - olisiko se Kelalle yhtään helpompi? Minkähän takia Kela tuhlaa aikaa tällaisten itsestäänselvyyksien vatvomiseen, kun heillä ei ole resursseja edes siihen toimeentulotuen maksuun kaikkein köyhimmille?
10507
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

No kyllä sen päätöksen saa sitten myöhemminkin kun lähettää palkkakuitin. Lähettää sitten vain kun sen on saanut, laittaa tarpeeksi myöhäisen toimituspäivän. Ihan selvä homma, että ei joka firmassa voida laskea yhdessä päivässä vaikkapa satojen työntekijöiden palkkoja, kun palkkakausi vasta kuun lopussa päättynyt, joten normaalisti palkkakuitin saa joskus kuun ekalla tai tokalla viikolla. (Tosin minulle laitettiin KELAlta vaatimus lähettää palkkakuitti heille ennen kuin sellaista oli tullutkaan, sitten tuli ripeästi kielteinen tukipäätös ja kehotus valittaa johonkin KELAn lautakuntaan. Mutta se oli ilmeisesti vain virkailijan virhe, kun oli raukka epähuomiossa laittanut viestiin väärän kuukauden numeron, ja melko nopeasti sain sitten tuet kuitenkin.)

Tuo on taivahan tosi, että rastituskohdissa ei ole mitään sopivaa ruksia osa-aikatyöläiselle. Ihan on omituisia vaihtoehtoja. (Ja vähän simputusta muutenkin vaatia joka kerta ne täyttämään.)

Lomakkeeseen on valmiiksi laitettu joka päivälle oletuksena sana "työtön", vaikka eihän soviteltua korvausta voi edes saada, jos on joka päivä työtön. Minä kun olen osa-aikatyössä, niin vaihdan joka päivälle sitten sanan "työssä" tai "vapaa". Tunteja ei voi kopioida tuntilistasta, vaan ne pitää tihrustella joka päivälle erikseen ja syöttää käsin taulukkoon, jolloin virheitä tulee aivan varmasti. Vain muutaman ärsyttävän jutun mainitakseni. Toki ei hommaan mene kuin tunti kuussa, että sikäli tuntipalkka siitä on hyvä, mutta helpommalla järjestelmällä virheiden osuus varmasti vähenisi. Niiden korjaamiseen jälkikäteen menee virkailijoiden työaikaa turhaan.

Äänestä

Sinulla on hyvin, nyt ei työkkärikään ahdistele palkattomilla orjatöillä ja kursseilla :)

Äänestä
  • Kyllä muuten ahdistelee. Itse olen myös "keikkalainen", nollasopparilla, toistaiseksi. liukuma tunneissa on viikko viikolta tilauskannan mukaan. vähimmillään kymmentä, enimmillään lähes 40 tuntia viikossa.
    Työkkäri juoksuttaa minuakin- ihan eri alueiden rekryjä, joihinkin palkattomiin juttuihin. (koulutus ilmaistöinä)!
    Eihän minun tarvitse työsopparia sen takia purkaa että yli 200 km päähän lähtisin tekemään ammattini hommia ilmaiseksi.

    Äänestä

  • Töttörröövaan kirjoitti:

    Kyllä muuten ahdistelee. Itse olen myös "keikkalainen", nollasopparilla, toistaiseksi. liukuma tunneissa on viikko viikolta tilauskannan mukaan. vähimmillään kymmentä, enimmillään lähes 40 tuntia viikossa.

    Ja toisaalla esimerkiksi jotkut vammaisten henkilökohtaiset avustajat saavat 'varallaolopalkkaa' jos heidän avustettavansa joutuu sairaalaan. Taitaa mennä pärstäkertoimella nämä hyväsiskohommelit. Joku pakotetaan orjaksi, vaikka on töissäkin, ja joku saa palkkaa, vaikkei ole töissä.

    Äänestä

  • Töttörröövaan kirjoitti:

    Kyllä muuten ahdistelee. Itse olen myös "keikkalainen", nollasopparilla, toistaiseksi. liukuma tunneissa on viikko viikolta tilauskannan mukaan. vähimmillään kymmentä, enimmillään lähes 40 tuntia viikossa.
    Työkkäri juoksuttaa minuakin- ihan eri alueiden rekryjä, joihinkin palkattomiin juttuihin. (koulutus ilmaistöinä)!
    Eihän minun tarvitse työsopparia sen takia purkaa että yli 200 km päähän lähtisin tekemään ammattini hommia ilmaiseksi.

    Ehkä keikkalaisia ahdistellaan, mutta minua ei ole kertaakaan ahdisteltu sen jälkeen kun VAKITUISEN osa-aikatyösopimuksen solmin 2013 alussa. Enhän edes voisi olla kurssilla tai orjana, ottamatta lopputiliä osa-aikaisesta työstä. Kunnan sossu toki ahdisteli vaikka olin osa-aikainen, eikä maksanut edes alennettua, mutta työkkäri ei. Luovuinkin tttuesta siihen saakka kunnes se siirtyi kelan maksettavaksi :) Olin jo vuosia aiemmin eronnut typistä.

    Äänestä

Minä menin osa-aikatöihin juuri tuon takia että en joudu palkattomille kursseille ja työajat on täysin sovittavissa. Nytkin olen mennyt klo. 13.00 töihin ja ollut joka päivä 4-5h töissä.

Äänestä
  • työ pitää ottaa olipa palkka mitä hyväänsä. työttömyysturvaa leikataan ja asumistukea. Leipä jonot kasvaa kilometrien pituiseksi ja leipäpusseja hakemaan

    Äänestä

  • leiöp kirjoitti:

    työ pitää ottaa olipa palkka mitä hyväänsä. työttömyysturvaa leikataan ja asumistukea. Leipä jonot kasvaa kilometrien pituiseksi ja leipäpusseja hakemaan

    Kohta ne varmaan vaativat työtöntä maksamaan siitä, että 'saa' tehdä jotain jämätyötä, jota kukaan ei vapaaehtoisesti tekisi, koska siitä ei ole mitään hyötyä. Matkakulujen takia jotkut jo saattavat maksaa työssäkäynnistään. On tämä kyllä niin läpimätä systeemi.

    Äänestä

Minkään vitun työn takia ei kyllä muuteta ainakaan saatanaaaaaaaa.

Äänestä

Sekin on hyvä pitää mielessä, että jos joutuu haalimaan useamman pikkutyön, niistä jokainen voi rampauttaa talouttasi. Jos yksikin työnantajista vatkuttelee palkan maksua, ja yhteenlasketut palkat ovat niin pieni summa että yhä olet (olisit) oikeutettu työmarkkinatukeen, et saa tuota työttömyystukea ennen kuin jokainen työnantaja on palkan maksanut ja palkkaerittelyn sinulle lähettänyt ja sinä toimittanut jokaisen niistä Kelaan - siis joka kuukausi sama rumba. Ja sen päälle vielä kun Kela väittää maksaneensa, mutta maksu ei näy tilillä, niin maksa siinä sitten ruoat ja asunnot. En ole ollut näin köyhä vuosiin kuin nyt, kun olen taas 'töissä'. Että ei kannata ihan uskoa, kun Kela väittää, että saat ansaita 300 euroa kuussa ilman tuen vähennystä. Ei se sitä vähennä, mutta paperisota on alytön ja tuki seisoo yli viikonkin. Eikä kannata uskoa, että aina kannattaa olla töissä mieluummin kuin ei olla. Ei ole mitään järjellistä syytä, miksei tukea tai ositettua tukea voisi maksaa sen yhden palkkaerittelyn mukaan ja sitten korjata tukisummaa jatkossa, jos tulo muuttuu. Tämä systeemi on ihan kiusantekoa ja tulee meille kalliiksi myös virkailijoiden ajan tuhlaantumisena hömppähommiin. Tällä ei ainakaan auteta ihmisiä työllistymään, vaan työn kautta rutiköyhyyteen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

turhantyönvanki kirjoitti:

Sain noin viisi tuntia viikossa työn, jatkuvan. Tuntipalkka kymmenen euroa ja tunteja maksimissaan 30 kuussa, käytännössä vielä vähemmän. Luulin, että tämä olisi edes jonkinlainen parannus elämiseeni. Jollakin mielipuolisella tavalla se sitä ehkä onkin. Saan ainakin absurdia kirjoittamisen aihetta. Rahan tulo kuitenkin on nyt nihkeämpää kuin täysin työttömänä. Matkakulutkin ovat joinakin päivinä yli 50% sen päivän palkasta. Tässä pari asiaa.

Kun täyttää Kelan työttömyysturvahakemusta, ja on jo joka työssäolokuukausi lähettänyt heille palkkalaskelman, ja kertonut, että palkka jää maksimissaankin alle sen Kelan 'salliman' 300e, he vaativat palkkalaskelmaa taas. Sen saanti taas on palkanmaksajan aikataulusta kiinni. Minulla on onnekseni varsin aikaansaava maksaja, ja oletan saavani laskelman jo tänään, toimitettuani heille eilen heinäkuun tunnit. Kelan lomake kysyy, laitanko laskelman liitteeksi vai toimitanko sen myöhemmin, ja jos myöhemmin, niin mihin päivään mennessä. Jos hyvässä uskossa laitan vaikka huomisen päivämäärän, ja paperi myöhästyykin, katkaisevatko he minun tukeni, vaativatko he selitystä minulta, tekevätkö he tästäkin ison asian ja tuhlaavat veronmaksajien maksamaa aikaa turhan asian vatvomiseen - kun tuki silti maksetaan täysimääräisenä. Mikseivät he voi luottaa osa-aikatyöllisen sanaan edes näin selvässä asiassa? Työsopimuksestakin heillä on kopio, ja siinä selvästi sanotaan, että palkka tulee olemaan sen tietyn maksimin tai vähemmän.

No, tietysti voisi jättää tuen haun, kunnes saa sen palkkalaskelman. Nopeuttaisikohan se asiaa vai viivästyttäisikö?

Toinen virhekohta Kelan hakemuslomakkeessa on heidän listansa työttömyyden jatkumisen vaihtoehdoista. Siinä ei ole kohtaa 'silloin-ja-silloin alkanut osa-aikatyö jatkuu'. On kohta 'työttömyys jatkuu' (niin kuin jatkuukin, koska täysi työmarkkinatuki jatkuu), ja 'olen aloittanut/aloitan osa-aikatyön/keikkatyön'. Setvivätkö he nyt sitten taas tuota osa-aikatyötä ikäänkuin se olisi jotain uutta ja ihmeellistä ja miten kauan tähän taas kuluu aikaa?

Voin kuvitella, että vielä hyödyttömämpää olisi aloittaa pienipalkkainen keikkatyö pariksi viikoksi. Siinä tuki katkaistaan ja rumba saattaa olla vielä järjettömämpi. Mitenkähän asiat sujuisivat, jos pyytäisi muuttamaan palkan kuukausipalkaksi, 299 euroa kuussa - olisiko se Kelalle yhtään helpompi? Minkähän takia Kela tuhlaa aikaa tällaisten itsestäänselvyyksien vatvomiseen, kun heillä ei ole resursseja edes siihen toimeentulotuen maksuun kaikkein köyhimmille?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu