olisi kai oikein
Vastaukset 11
- JormaKovanex
Erektio on parempi vaihtoehto.
- virilex
Varmuuden vuoksi kastratio!
Sedaatio
Sedaatio on lääketieteen termi, jolla tarkoitetaan ihmisen tai muun eläimen rauhoittamista tai lamaamista keskushermoston toimintaa vaimentavalla lääkeaineella eli sedatiivilla siten, että tajunnan taso laskee[1][2].
Sedaation aste vaihtelee lievästä voimakkaaseen. Lievä sedaatio on lähinnä potilaan maltillista rauhoittamista siten, että potilas kykenee esimerkiksi vastaamaan suullisiin kysymyksiin. Sedaation asteen kasvaessa potilaan muisti, keskittymiskyky ja lihastoiminnot heikkenevät ja lopulta potilas nukahtaa. Sedaation vahvin muoto on niin sanottu nukutus eli yleisanestesia, jossa potilaan tajunnan taso on laskenut niin vahvasti, ettei tuntoaisti enää toimi eikä potilas pysty yleensä myöskään hengittämään ilman lääketieteellisiä apukeinoja.[3][4]
Luin Wikistä, koska sana oli outo minulle mutta näin`ollen uskoisin, että kaikille 70 alkaa tulla tuo Sedaatio ilman lääketieteen apuakin!:))
Aika moni on jo rauhoittunut siitä nuoruuden kiihkosta, jolloin oli kaiken tietävä, osaava ja kaikkeen pystyvä. Sitä itsekkin ihmettelen, että mihin nuo opitut kyvyt katoa? Sanotaan niinkin, että opittuaan polkupyörällä ajamaan, niin aina osaa ja sekään ei pidä paikkaansa, koska nyt vain hoipertelee ja taas tarvitaan apupyöriä!;)) Kokeilin minäkin naapurin aikuisten kolmipyörää ja "metsään meni" siis en osannut edes sillä ajaa!D
Kaikki pystymme vastaamaan suullisiin kysymyksiin ja jopa ärhentelemään kirjallisiin mielipiteisiin, jotkut uskaltavat jopa rähinöidä julkisilla paikoilla, tai ainakin kotioloissa, mutta aika monelle on kehittynyt sitä itsehillintää, että ei tarvitse joka paikassa olla ns. "suunapäänä" mesomassa ja mielestäni se on sitä sivistystä.- erere
Kristiina puhuu kerrankin asiaa!
erere kirjoitti:
Kristiina puhuu kerrankin asiaa!
Kiitos sinulle, koska yleensä olen täällä se "väärin sammutettu palopaikka", sillä useimmat tietävät minua paremmin, kuinka minun pitäisi toimia, mutta onneksi on toisiakin, joita ei ymmärretä!;)
- virilex
Kristiina23 kirjoitti:
Sedaatio
Sedaatio on lääketieteen termi, jolla tarkoitetaan ihmisen tai muun eläimen rauhoittamista tai lamaamista keskushermoston toimintaa vaimentavalla lääkeaineella eli sedatiivilla siten, että tajunnan taso laskee[1][2].
Sedaation aste vaihtelee lievästä voimakkaaseen. Lievä sedaatio on lähinnä potilaan maltillista rauhoittamista siten, että potilas kykenee esimerkiksi vastaamaan suullisiin kysymyksiin. Sedaation asteen kasvaessa potilaan muisti, keskittymiskyky ja lihastoiminnot heikkenevät ja lopulta potilas nukahtaa. Sedaation vahvin muoto on niin sanottu nukutus eli yleisanestesia, jossa potilaan tajunnan taso on laskenut niin vahvasti, ettei tuntoaisti enää toimi eikä potilas pysty yleensä myöskään hengittämään ilman lääketieteellisiä apukeinoja.[3][4]
Luin Wikistä, koska sana oli outo minulle mutta näin`ollen uskoisin, että kaikille 70 alkaa tulla tuo Sedaatio ilman lääketieteen apuakin!:))
Aika moni on jo rauhoittunut siitä nuoruuden kiihkosta, jolloin oli kaiken tietävä, osaava ja kaikkeen pystyvä. Sitä itsekkin ihmettelen, että mihin nuo opitut kyvyt katoa? Sanotaan niinkin, että opittuaan polkupyörällä ajamaan, niin aina osaa ja sekään ei pidä paikkaansa, koska nyt vain hoipertelee ja taas tarvitaan apupyöriä!;)) Kokeilin minäkin naapurin aikuisten kolmipyörää ja "metsään meni" siis en osannut edes sillä ajaa!D
Kaikki pystymme vastaamaan suullisiin kysymyksiin ja jopa ärhentelemään kirjallisiin mielipiteisiin, jotkut uskaltavat jopa rähinöidä julkisilla paikoilla, tai ainakin kotioloissa, mutta aika monelle on kehittynyt sitä itsehillintää, että ei tarvitse joka paikassa olla ns. "suunapäänä" mesomassa ja mielestäni se on sitä sivistystä.Oletko opettaja? Jos et, niin olenhan erehtynyt joskus ennenkin.
virilex kirjoitti:
Oletko opettaja? Jos et, niin olenhan erehtynyt joskus ennenkin.
virilex
En ole opettaja ollut koskaan, mutta nyt olen eläkeläinen, joten erehdyit arvauksessasi tälläkin kertaa.
Onko sinulla joku mielipide tuosta sedaatiosta 70 ikäisille, tai edes aloituksen tekijän motiivista ehdottaa moista?
- kaijsalisa
Takerruin hymyhuutoon "Seitenkymppisille sedaatio" joku tätäkin kaipailee, siitä vain ei koske meitä muita!
Vuosia kertyy, joten sedaatiota toivova voi olla ihka tyytyvänen, sitä tuleman pitää. Jos haluua Hesan liepeillä olevaan kartanoon vanhusvuosia viettämään, totean meillä on tärkeintä vatsan toiminta, ruokailut, hartaushetket ja unta palloon klo 19,00.
Jotkut ovat niin virkeitä hyppäävät aamuratikkaan ja menoksi Palvelutalojen rientoihin, joissa somast kuluu päivä yhteistoiminnan merkeissä, jos tanssijalka vipattaa, sitäkin on tarjolla parina päivänä vikossa. Makoisat ateriat juomineen. Siispä tänne kulkumme johtakoon. Sivistyssanat on vaikeita.
Mies oli palkannut konttoriinsa konttoristeja, vei vaimon katsomaan, sanoi vielä vaimolleen palkanneensa prostituoituja he kun kuuluvat olevan ahkeraa väkeä. Vaimo katseli konttoristeja ja sanoi sitten : "En tunne noita sivistyssanoja mutta näyttää että on tänne muutama huorakin tullut joukkoon"- flegmaatti
Sedaatiota parempana vaihtoehtona pidän aneurysmaa.
Lekurin mukaan lähtö on niin nopea, etten ehdi leikkauspöydälle jos en satu olemaan sairaalan pihalla.
Onlen kuulemma 5mm:n päässä leikkausrajasta. Lekuri varoitti ponnistelusta. Isäni kuoli lumitöitä tehdessään mokomaan repeämään 62 vuotisena.
Olen yrittänyt pitää itseäni kunnossa, ettei lesken tarvitsisi hävetä repeämän aiheuttamia, turhan pieniä painoja. - eiikäloppu
Aion katsella tätä ihanaa maailmaa vielä pitkään .
Ja kun vielä itsekkin saan päättää -- Mikä raja se 70 on -- Minä olen jo aikaa saavuttanut 80 --ja elämä hymyilee-- Eino Leino sanoi kyllä runossaan totuuden -- Lapsetkin ovan jo syntyessää valmiit hautaankin ---jo .
Otetaan nyt vaan tämä ikäasia ihan Henk. koh --niin on paras kaikille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va571598Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3641151- 132918
Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu13732Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63612- 41588
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa90548- 43513
- 45498
- 44456