Demokratiapisteillä ja demokratiapassilla

Estettäisiin kansan tyhmyyksissään tekemät haitalliset päätökset kuten esim. Brexit. Kansanäänestykset ovat oikean demokratian kannalta pelkästään haitallisia. Kansalla on kerran neljässä vuodessa mahdollisuus vaikuttaa. Muina aikoina se keskittyköön omiin tehtäviinsä ja noudattakoon annettuja ohjeita.
Mallissani demokratiapisteitä voi parantaa kiitettävällä demokratiapassin suorittamisella.
890
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ongelma on siinä, että politikkoihin ei voi luottaa, eli kerran 4;ssä vuodessa on liian harva väli vaikuttamiseen. Politikot saavat jumalattomia vahinkoja aikaiseksi kusettaessaan äänestäjiään vrt. ex-persut, nykyiset jonkun väriset loikkarit.

Äänestä
  • Mitä tulee Brexitin virheellisyyteen, sellaista ei ole. Politikot, EU-paskasakki ihan itse aiheutti tilanteen, jossa ei ollut kansalla muuta mhdollisuutta kuin tuolla tavalla herättää kaikenmaailman Junkerit ja muut loiset.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Turmiola.Tommi kirjoitti:

    Mitä tulee Brexitin virheellisyyteen, sellaista ei ole. Politikot, EU-paskasakki ihan itse aiheutti tilanteen, jossa ei ollut kansalla muuta mhdollisuutta kuin tuolla tavalla herättää kaikenmaailman Junkerit ja muut loiset.

    Onhan se päätös herrajumala virheellinen jos se on selkeästi kansakunnan etujen vastainen. Ovat tämän itsekin tajunneet. Luultavasti Putinilla oli sormensa pelissä tässäkin.

    Äänestä

  • OikeistoSosDem kirjoitti:

    Onhan se päätös herrajumala virheellinen jos se on selkeästi kansakunnan etujen vastainen. Ovat tämän itsekin tajunneet. Luultavasti Putinilla oli sormensa pelissä tässäkin.

    Onko se kansakunnan etujen vastainen ? Sellaista EU siitä koettaa tehdä, mutta luultavimmin siinäkin kusevat vain omaan saappaaseensa. Niinpä, totta kai Putinha se, valitsi Usahan presidentinkin ;D Vaikka ovat niin kovasti jäljessä kaikessa, sellainen kehitysmaa ;D

    Äänestä

  • Turmiola.Tommi kirjoitti:

    Mitä tulee Brexitin virheellisyyteen, sellaista ei ole. Politikot, EU-paskasakki ihan itse aiheutti tilanteen, jossa ei ollut kansalla muuta mhdollisuutta kuin tuolla tavalla herättää kaikenmaailman Junkerit ja muut loiset.

    Eihän EU_lla ole asian kanssa tekemistä sehän oli puhtaasti konservatiivi Cameronin moka, ja kun sekään ei riittänyt PM May toisti saman mokan.

    Äänestä

  • UPDATE_11218487 kirjoitti:

    Eihän EU_lla ole asian kanssa tekemistä sehän oli puhtaasti konservatiivi Cameronin moka, ja kun sekään ei riittänyt PM May toisti saman mokan.

    Luetun ymmärtämisvaikeuksia?

    Äänestä

Eikös kansanäänestysten epätoivotut tulokset ole yksinkertaista estää niin, ettei järjestetä kansanäänestyksiä?

Brexit-äänestyshän järjestettiin, koska konservatiivien puheenjohtaja tarvitsi vaaliaseen edessä oleviin parlamenttivaaleihin ja teki sellaisen lupaamalla kansanäänestyksen EU:ssa pysymisestä tai eroamisesta. Voittikin vaalit sillä, mutta eikö hälytyskellojen pitänyt jo silloin soida. Kummat pitäisi passittaa älykkyyskokeeseen, poliitikot vai kansalaiset?

Äänestä

Demokratiapisteiden ja demokratiapassien käyttöönottohan johtaisi siihen ettei vasemmisto sosialistisena ja epädemokraattisena saisi enää äänestää.

Eikö tuo ole sentään liian raju ehdotus?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


OikeistoSosDem kirjoitti:

Estettäisiin kansan tyhmyyksissään tekemät haitalliset päätökset kuten esim. Brexit. Kansanäänestykset ovat oikean demokratian kannalta pelkästään haitallisia. Kansalla on kerran neljässä vuodessa mahdollisuus vaikuttaa. Muina aikoina se keskittyköön omiin tehtäviinsä ja noudattakoon annettuja ohjeita.
Mallissani demokratiapisteitä voi parantaa kiitettävällä demokratiapassin suorittamisella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu