Poronhoitolaki synnyttänyt kanteluiden tulvan

lakiuudistus

Poronhoitolaki synnyttänyt kanteluiden tulvan
Suomessa on kaksi ylintä laillisuusvalvojaa, valtioneuvoston oikeuskansleri ja eduskunnan oikeusasiamies. Näiden laillisuusvalvojien tehtävät ja toimivalta ovat pääosin samat. Molemmat valvovat viranomaisten ja virkamiesten toiminnan laillisuutta. Laillisuuspuutteista ja -rikkomuksista kantelun voi periaatteessa tehdä kummalle tahansa. Heidän tehtäviensä jaossa on joitakin pieniä eroja, jotka vaikuttavat siihen, kumpi kantelun lopulta tutkii. Oikeuskansleri ja oikeusasiamies voivat siirtää kanteluita toinen toiselleen, kun siirto nopeuttaa asian käsittelyä tai on muuten perusteltu. Jos jostain syystä katsotaan aiheelliseksi siirtää kantelu toiselle tutkittavaksi, siirrosta ilmoitetaan aina kantelijalle.

Poronhoitolaki (3 §) on erikoinen laki muihin kansalaisten elämää, työntekoa ja muita toimintoja ohjaaviin lakeihin ja säännöksiin verrattuna. Poronhoitolaki sallii harjoittaa poronhoitoalueella kaikkialla eläintuotantoa maan omistus- tai hallintaoikeudesta riippumatta. Eli se sallii harjoittaa eläintuotantoa toisten ihmisten yksityismailla. Muilla elinkeinomuodoilla Suomessa ei tätä oikeutta ole. Muilla ei myöskään ole oikeutta harjoittaa toimintaansa valtateillä suurimpien liikenneruuhkien aikaan tai keskellä luontoa muun luonnon eläinlajiston väistyessä.

Perustuslaissa toisaalla sanotaan kuitenkin esimerkiksi omaisuuden suojasta, että ”jokaisen omaisuus kuuluu olla turvattu”. Yksityiselämän suojasta sanotaan, että ”jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha kuuluu olla turvattu”. Henkilökohtaisesta vapaudesta ja koskemattomuudesta sanotaan, että ”jokaisella kuuluu olla oikeus henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen”. Yhdenvertaisuudesta sanotaan, että ”ihmiset kuuluu olla yhdenvertaisia lain edessä”. Perusoikeuksien turvaamisesta sanotaan, että ”julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen”. Perustuslain etusijasta sanotaan, että ”jos lain säännöksen soveltaminen on ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa, etusija on annettava perustuslain säännökselle”. Lisäksi perustuslaissa sanotaan paljon muuta yksilön perusoikeuksista.

Poronhoitolaissa (31 §) sanotaan lisäksi vahinkojen ehkäisemisestä, että ”poroja on hoidettava siten, etteivät ne pääse viljelyksille ilman maanomistajan lupaa eivätkä aiheuta vahinkoa metsänuudistusaloilla oleville taimikoille ja muutoinkaan aiheuta vahinkoa maa- ja metsätaloudelle. Muualla kuin saamelaisalueella poroja on lisäksi hoidettava siten, etteivät ne pääse puutarhoihin, vakinaisten asuntojen pihoihin tai muille erityiseen käyttöön otetuille alueille”. Erityiseen käyttöön otettuja alueita tulkitaan olevan kesämökkien tontit ja piha-alueet, yksityiset ja julkiset tiet, taajama-alueet, päiväkodit ja koulut, uimarannat sekä muut yleiset virkistys- ja kokoontumisalueet.

Poronhoitolaissa (32 §) puhutaan myös aitaamisvelvoitteista. Mutta tätä yleisesti pidetään absurdina toimenpiteenä. Kansalaisten perus- ja ihmisoikeuksien sekä ihmisyyden näkökulmasta iso ristiriita on siinä, että poronhoitolaissa puhutaan ihmisten aitaamisesta, kun tulisi puhua eläinten aitaamisesta. Viljelysten, piha- ja puutarha-alueiden sekä muiden erityisalueiden aitaaminen on absurdi toimenpide, eikä se ole kestävä ja ihmisoikeuksia kunnioittava ratkaisu poro-ongelmien ehkäisyyn.

Pohjois-Suomessa, saamelaisalueen ulkopuolisella poronhoitoalueella kansa elää poronhoitolain, perustuslain ja käytännön poronhoidon ristiriita-aallokossa. Poronhoitolaki jo lähtökohtaisesti rikkoo edellä lueteltuja ihmisten perus- ja ihmisoikeuksia. Käytännössä poronhoitoa ei harjoiteta edes poronhoitolain edellyttämällä tavalla. Vapaa laidunnusoikeus antaa tähän todellisuudessa huonot lähtöeväät. Toinen iso kysymys on, että poronomistajat eivät tällä alueella harjoita poronhoitoa ammattimaisesti, paimentaminen ja ohjaaminen jäävät kokonaan tekemättä. Saamelaisalueen ulkopuolella poronhoito on poronomistajille päätyön ohessa oleva harrastus, ei varsinainen ammatti. Kolmas tekijä on ravintopula. Porot eivät pärjää luonnossa ilman lisäruokintaa, ne ovat kesyyntyneet käyttämään piha- ja viljelysalueita sekä liikenneväyliä. Neljäs merkittävä tekijä on vääristynyt tukipolitiikka, joka vie koko poroelinkeinoa harhapolulle liikenne- ja petokorvauksien myötä. Jos muut korvaukset poronomistajalle ovat huomattavasti suurempi tai houkuttelevampi osuus, kuin lihantuotto, on järjestelmässä jotain pahasti pielessä.

Hallitsematon, Suomen lakien ulkopuolella omaa ”maallista porolakia” toteuttava poronhoito on herättänyt porottoman kansanosan runsain joukoin kyselemään perus- ja ihmisoikeuksiensa perään. Kansalaiset ovat väsyneet jatkuviin ja lisääntyviin porohäiriöihin. Kansalaiset ovat kannelleet oikeuskanslerille ja oikeusasiamiehelle porojen aiheuttamista haitoista ja häiriöistä, poronomistajien häiriöistä ja http://pekkasakkinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/236146-poronhoitolaki-synnyttanyt-kanteluiden-tulvan

4

114

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eikuusamolainen

      Oletteko te kuusamolaiset niin "herranpelkosia" ihmisiä,että vielä vuonna 2017 suostutte asumaan aitauksessa.Ei voi olla todellista.Ryhdistäytykää ja kerätkää kansalaisadressi ,jonka luovutatte ministeriöön.Me jokainenhan maksammme miljoonia vakuutusten muodossa (Kasko muut) ,kun porot saavat vapaasti kulkea tiellä ja autoilijat maksaa vakuutusmaksuina vahingot ja poromies saa korvaukset.Pistäkää töpinäksi,hommat kuntoon.

    • mittanitäys

      On se todella ihmeelistä ,että porokarjatilallinen laiduntaa karjaansa ympäri pitäjiä toisten pihoilla, kasvimailla,teillä,pelloilla ja vahinkot laidunnasta ei poromies vastaa,voisi muutaa porohoitolakia siten,että poro on vapaata riistaa silloin kun astuu omistajan tontille.

    • pitääilmoittaa

      Jos sinulla on jo ikäviä kokemuksia irti päästetyistä porokarjoista teillä, piholla tai vaikka terveyskeskuksen edessä, ilmoita siitä Maa- ja metsätalousministeriöön. Ministeriö kerää parhaillaan lokakuuhun asti tietoa porojen aiheuttamista haitoista ja vahingoista.
      Voit lähettää tietoa ja kuvia sähköpostilla [email protected] tai kirjepostina. Myös Eduskunnan lakivaliokunta, hallintovaliokunta ja maa- ja metsätalousvaliokunta kansanedustajajäsenineen toivovat tietoa ja yhteydenottoja koskien porojen aiheuttamaa haittaa.
      Jos sinulla ei vielä ole henkilökohtaista haitan kokemusta, voit ilmoittaa oletko edelleen suostuvainen siihen että verorahoistasi maksetaan satoja tuhansia vuodessa korvauksena yksittäisille poronomistajille, nämä valtavien korvauksien saajat ovat salaisia. Lue asiasta Lapin Kansan artikkeli ja vaikuta nyt asiaan, ilmoittamalla tyytymättömyytesi maa- ja metsätalousministeriöön, jos et halua olla jatkossa kustantamassa salassapidetyille henkilölle mielettömiä korvauksia verovaroista.
      https://www.aamulehti.fi/kotimaa/hu...li-155-000-euroa-vahingonkorvausta-200222449/

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      314
      3856
    2. 209
      3068
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      72
      2604
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      242
      2054
    5. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      16
      1495
    6. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      178
      1402
    7. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      42
      1381
    8. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1357
    9. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      25
      1344
    10. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      51
      1287
    Aihe