On uutisoitu pörssijohtajien miljoonapalkoista. Palkkojen nousut ovat myös paljon suuremmat kuin pienipalkkaisten kansalaisten, joiden palkkojen nousuja ei suorastaan sallita.
Hyvän palkan tulisi olla sellainen, jolla tulee hyvin toimeen. Hyvän palkan tulee siis olla myös oikeudenmukainen.
Hyvä palkka tulisi saada vaatimukseksi kaikille palkoille.
Mikä on hyvä palkka
8
189
Vastaukset 8
Etkö jo kyllästy heittämään viattoman ajatuksen kehiin, josta tiedät yleensä nousevan arvottoman keskustelun?
Et kai sentään hyvänhyvyyttäsi anna aihetta että purkakaa nyt syntynyttä sappea, että olo purkamisella/oksentamalla helpottuisi?
Onhan tuossa lauseenlaatimisessa tutun tuntuista Sokratemaista filosofiaa, mutta mitä sillä saavutetaan esiintuotuun probleemaan nähden?- Oikmuk
Työstä pitäisi saada aina parempi toimeentulo kuin sosiaalituista. Siinä se oikeudenmukaisuus.
- tällä.näkemyksellä
Kun köyhempi Suomi lähti Ruotsin mallia toteuttamaan sosiaalituista, työttömyyskorvauksista ym. opetettiin osa kansalaisista sellaisiksi, jotka jo toisen polven kansalaisina pitävät tätä luonnostaan lankeavana etuna, teet töitä tai et.
"Kalja ja tupakkirahat on mutsin ruokien ohella taattu, mitäpä muulla olisi meille väliä!" Ja jos ei mutsin, niin EU:n ruoka-avustuksilla loput!
Näitä tyyppejä kehitti tuo elämän helppous, ennen olis sakinhivutus tehnyt heistä miehiä, tai sitten olisivat saaneet kuolla nälkään. - Köyhät.hoi
Ei eläkkellä tarvitse isoja tuloja, työikäisenä piti olla asunnon kesämökin auton ja lapset kasvattaa ja eläkepäivien turvaa mutta hamppari ei tehdyt mitään, nyt valittaa matuista jotka tulivat syömään hänen leipää, onhan leipäjonot ja sossu ja asumistuet ja vielä valittaa.
- flegmaatti
Ei hyvä mutta riittävä.
Aikanaan lankkuteknikko veljeni sanoi äänestävänsä kommunisteja niin kauan kuin Suomessa on yksikin vuorineuvos joka ansaitsee paremmin kuin hän itse.
Siinä kulki hänen riittävän palkkansa raja. Missähän lieneekään ollut hyvän raja?
Itse en ole koskaan saanut hyvää palkkaa. Palkkani on aina ollut riittävä koska olen valinnut sen maksajan. Kun riittävän raja on alkanut laskusuunnassa lähenemään niin olen etsinyt / hyväksynyt vaihtoehdon joka siinä tilanteessa on vaikuttanut riittävältä. - oiskoontuo
Jos teille tulee Apu, lukekaa Jukka Kemppisen kirjoitus osiossa Mitä olen oppinut.
Hänellä on hyviä ajatuksia.Outoa, että nykyään keskustellaan palkoista mihin sävyyn halutaan, kuten roskalehdissäkin.
Ennen katsottiin epähienoksi tietää, tai kysellä muiden palkka-asioita.
- miettiiii
Töitä on tuhattaa eri lajia eikä kaikista samaa palkkaa makseta. On valitettavasti myös niin matalia palkkoja ettei niillä tule toimeen. Moni jättäyy sosiaaliturvan varaan ja passivoituu, kun työtä tekemättä tulo on suurempi kuin jos työssä kävisi.
Eikö silti olisi hyödyllisempää sekä yhteiskunnan että ihmisen kannalta sovitella työssäkäyntiä ja sosiaaliturvaa kannustavasti.
Siksi kuulema nuo työttömien määräaikaiskeskustelut ovat jo kantaneet hedelmää, ihmisiä on työllistynyt.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 130792
- 58656
Jasmin Vähäkangas valehtelee kolumnissaan. Hän ei ole "taaperon" äiti.
Lapsi ei taaperra. Vielä seurakunnan lehdessä valehtelee noin?71620Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha76571Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät55541Hyvää yötä
Ikuinen kohtalo, sydänystävä, rakkauteni♥️.. kumpa olisimme saaneet elämältä mahdollisuuden!26513- 152444
Missähän pöytäkirja viipyy, taas?
Hallituksen kokouksessa oli eilen mielenkiintoisia asioita käsiteltävänä. Pöytäkirja on ollut yleensä saman iltana luett40438- 41415
Hyvästi feikit hiustenpidennykset - Kerttu Rissanen hurmaa uudella hiustyylillä
Kerttu Rissanen ihastuttaa uudella hiustyylillään ja lookillaan. Rissasella on totuttu näkemään pitkät hiukset ja hiust6414