Lumiukot ilmastonmuutosta vastaan 8.2.!

Lumiukko

MITÄ TAPAHTUU?

* Helsingissä lumiukot valtaavat keskustan 8.2.:
*
* klo 10-17 rautatientorille ovat kaikki tervetulleita tekemään omia
* lumiukkojaan, juttelemaan ilmastonmuutoksen torjumisesta,
* viihtymään yhdessä, nauttimaan kupin lämmintä mehua ja
* halutessaan jakamaan myös lumiukkoesitteitä itse
*
* mukaan voi tulla, kun ehtii, niin pitkäksi aikaa
* kuin haluaa
*
* klo 08-10 eduskuntatalon edustalle viedään pari lumiukkoa ja
* jaetaan esitteitä, jotka kertovat ilmastonmuutoksen
* vaikutuksista pohjoisilla alueilla sekä sen torjumisesta

Kovasta pakkaslumestakin voi tehdä ukkoja, jos on apuvälineitä, ja niitä
tuodaan rautatientorille. Apua on myös kaikista lapioista, joita vain
suinkin saadaan paikalle. Erityisesti ennen klo 12:ta kaivataan ukkojen
tekijöitä, jotta meillä on näyttää kuvia ruotsalaisille ja venäläisille
siitä, että Suomessakin ollaan huolestuneita ilmastonmuutoksesta.

Käy katsomassa myös
http://www.maanystavat.fi/lumiukot

Tervetuloa mukaan!

-----------------------------------------------------------------------

MIKSI TAPAHTUU?

Lumiukot vaativat laskiaistiistaina 8.2. pikaisia toimia ilmaston
lämpenemisen pysäyttämiseksi eri puolilla Suomea, Ruotsia ja Venäjää
kylttien ja banderollien kanssa. Leikkisällä tempauksella kerrotaan
siitä, että ilmastonmuutoksella on kouriintuntuvia seurauksia --
tavalla, joka saa ihmiset tarttumaan toimeen ilmastonmuutoksen
torjumiseksi.

Lumi ja talvi ovat pohjoisten kulttuurien tärkeä osa, joka uhkaa
kadota ilmastonmuutoksen mukana. Lumiukot eivät tietenkään ole
ilmastonmuutoksen ainoita uhreja. Ilmastonmuutoksen aiheuttama vesipula,
pakolaisuus, myrskyt ja muut äärimmäiset sääilmiöt sekä taudit ja nälkä
uhkaavat miljardeja ihmisiä, jos ilmaston lämpenemistä ei saada kuriin.

-----------------------------------------------------------------------

1

547

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Miranda

      Helsingin lumiukoille!!!! Olette hyvän asian puolesta liikkeellä :)

      toivoo Miranda

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      90
      5449
    2. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      48
      3615
    3. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      61
      2985
    4. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      46
      2191
    5. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      61
      1966
    6. Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa

      Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.
      Maailman menoa
      295
      1825
    7. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1616
    8. Mitä meidän välillä

      Tulee tapahtumaan vai tuleeko mitään?
      Ikävä
      96
      1481
    9. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1386
    10. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      9
      1333
    Aihe