Luulisin että se ainut selitys sille miten eräs mies taannoin kohteli mua ja jätti epätietoon. Sitten ainakin selvisi että meitä naisia olikin useampi joita sitten samaan aikaan kietoi katalasti ympärilleen. Valehteli paljon ja esitti niin romanttista mutta se kaikki oliki vaan esitystä.
Ennen tätä miestä mulla oli arvo ainakin itse itselleni että arvostin kuitenkin itseäni. Tämän jälkeen olen pitänyt itseäni pahana ihmisenä ja sellaisena että olen pelkkä ulkokuori. Minulla ei ole arvoa naisena enää ja olen kadottanut itseni.
Kaiken kukkuraksi kaipaan kyseistä miestä ja ainakin sitä selitystä häneltä. Haluaisin kuulla jotain hänestä. Tämä ihminen lopetti vastaamasta puhelimeen ja viimein vaihtoi numeronki.
Kaiken lisäksi selvisi että henkilö on varattu perheellinen.
Onkohan muita joille näin on tehty?
Ennen tätä miestä mulla oli arvo ainakin itse itselleni että arvostin kuitenkin itseäni. Tämän jälkeen olen pitänyt itseäni pahana ihmisenä ja sellaisena että olen pelkkä ulkokuori. Minulla ei ole arvoa naisena enää ja olen kadottanut itseni.
Kaiken kukkuraksi kaipaan kyseistä miestä ja ainakin sitä selitystä häneltä. Haluaisin kuulla jotain hänestä. Tämä ihminen lopetti vastaamasta puhelimeen ja viimein vaihtoi numeronki.
Kaiken lisäksi selvisi että henkilö on varattu perheellinen.
Onkohan muita joille näin on tehty?
Vastaukset 20
Vanhimmat
On varmasti dont worry be happy :)
olettiks hoo tänkin itelleen :))
Miksi edes mietit tai odotat selitystä ihmiseltä joka on perheellinen .Unohda hänet hän ei ole ansainnut huomiotasi .Eikö se ettei vastaa puhelimeen tai vaihtaa jopa numeron kerro jo tarpeeksi,pitääkö sitä tehdä itsestäsikin tyhmä.Arvosta omaa itseäsi enemmän ja ota se elämän opetuksena.Jos olisi enemmän itseään kunnioittavia naisia ei tollaisten lierojen hommat onnistuisi.
Hyvää viikonloppua sulle kuitenkin ja toivottavasti löydät toisenlaisen miehen joka ei vedätä naisia sellaisiaki on oikeasti on olemassa.
Sinä sen sanoit..........
Kannattaa ottaa vain Risto nimisiä..........
<3
Siinä vasta salskeita kolleja.........
"Eikö se ettei vastaa puhelimeen tai vaihtaa jopa numeron kerro jo tarpeeksi,pitääkö sitä tehdä itsestäsikin tyhmä"
Jos joku vaihtaa puhelinnumeroa se on HENKISTÄ VÄKIVALTAA! MINULLA on oikeus puhelinyhteyteen kaivattuuni 24/7 vaikka kello 2 yöllä koska MINÄ olen PAREMPI ihminen kuin se luuseri PASKAKASA!! Minä olen MAAILMAN NAPA ja kaivattuni on PASKA ÖTÖKKÄ OUTUS jolla ei ole ilman minua paskaakaan SOSIAALISTA PAINOARVOA!
:D Tiedän, ei saisi nauraa, mutta tuo aloitus oli kyllä jotenkin jo aikas överi. Jos toinen ei vastaa, se on jo tarpeeksi hyvä selitys. Ehkä hän ymmärtää, että sinä olet sellainen ihminen, jolle ei käy mikää muu selitys kuin se, että pitää tehdä just niin kuin sinä haluat. Tottakai on väärin pyörittää montaa naista, mutta ne on hänen tekojaan, ota itse itsestäsi vastuu, ja mieti mitä sinä teet ja miten sinä toimit. Ei sekään ole ihan rehellistä meininkiä, että kun tiedät, että toinen on naimisissa, niin pommitus senkuin jatkuu. mieti sitä.
Nämä ovat niitä ainaisia ikiaikaisia nämä "haluan selitystä, kyllä pitää edes jotenkin saada toinen vastuuseen". Näinhän yleensä onkin, ja pitääkin TIETYISSA RAJOISSA ihmisen saada myös vastauksia, jos on pystynyt kuitenkin jo pidemmälle menemään. Mutta käytäntö osoittaa, että on niitä naisia, joille ei käy mikään selitys, ja jos et täysin katkaise välejä, niin ne jää roikkumaan ikuiseksi ajoiksi, välittämättä tai ymmärtämättä, että TOINEN EI HALUA OLLA MISSÄÄN TEKEMISISSÄ, jos ei vastaa ja vaihtaa numeroakin, niin silloin pitää jokaisen uunon tajuta jo luovuttaa. Sitten on miehiä, jotka jää esim. avioeron tai muuten vaan eron jälkeen entiseen kiinni, ja ne stalkkaa 24 h pusikoissa ja ajelee autolla perässä jne. Molemmat tässä mainitut käytökset ovat sairaita. Toinen tekee sen enemmän henkisellä tasolla ja toinen enemmän fyysisellä tasolla. Toki molemmilla tasoilla on molempia, mutta enemistönä henkinen tai fyysisen. Aamen olen puhunut :D Mä en vain ymmärrä näitä tämmöisiä juttuja ja siksi kirjoitin aika karrikoiden, mutta kokemus on soittanut, että näitähän riittää.
Tämänkaltaisen naisen ja miehen kuuluu unohtaa kaikki miehet ja naiset ja kävellä teraupetin juttusille, ja katsoa vasta aikojen päästä niitä miehiä ja naisia. Muuten siitä tulee sellainen oravan pyörä, joka ei lopu koskaan. On fiksumpi pitää täysi preikki kaikesta ja hakeutua ammattilaisen pakeille, tervehtyä ja sitten vastaa jatkaa ns. normaalia elämää. Pitää olla ensin itsensä kanssa sinut, jotta voi olla toisen kanssa ja toisten kanssa sinut. Muutoin saa jatkaa samaa sairasta toimintaa lopun elämää.
Jos toinen kerran jättää, pitää tajuta ettei soittele perään. Se ei silloin halua olla missään tekemisissä. Ja uusintaan ei kannata antaa mahdollisuutta jos kyselee. Se olis jo hyväksikäyttöä ja itsensä alentamista. Asiat selviää aikanaan tai unohdat ne.
YMMÄRÄTKÖ että kaivatullani EI OLE YHTÄÄN SOSIAALISTA PAINOARVOA ilman minua !!! Minulla on paljon kavereita ja kerron kaikkein likaisimmat asiat tästä ihmisistä niille jotta kaverini tulevat mukaan RANKAISEMAAN tätä PASKIAISTA! HÄNEN tunteillaan ei OLE VÄLIÄ sillä HÄN on vain MINUA VARTEN ! HÄN ON ORJANI JA HÄNEN TEHTÄVÄ ON TUOTTAA MINULLE MIELIHYVÄÄ!
Vedä kätees
AI SANOITKO MULLE ETTÄ VEDÄ KÄTEEN!!?? KYLLÄ SE ON SEN NARSISTIN HOMMA VETÄÄ KÄTEEN SILLÄ MINÄ HYVÄÄ HYVYYTÄNI KÄVIN VIIKOITTAIN HÄNEN LUONA KAHVEILLA KOSKA SILLÄ EI OLLUT YHTÄÄN KAVERIA JA KIITOKSEKSI SAIN SEN ETTÄ SE JÄTTI MINUT SE PASKIAINEN JA NYT ON VIELÄ VAIHTANUT NUMEROA !!
Hänkin huomasi varmaan, että vähän on latvasta laho tapaus, mutta älä itke ruma lapsi...kuka käski sekaantua varattuun mieheen! Vain huonolla itsetunnolla varustetut idiootit alistavat itsensä varatun miehen panopuuksi...
Kysymys kuuluu? Mistä sait tiedon että on perheellinen ja useita naisia? Ettet vain itse väännä asiaa niin että olet pelkkä uhri. Jos aloit jo romantisoimaan miehen kanssa etkä edes taustaa katsonut niin miten sait tiedon että on varattu? Minä kun aloitan suhteen varmistan ensin että on vapaa. Ja jotain kesken maltan odottaa ennenkuin suhteeseen edes ryhdyn. Ei nykyään ole ongelma tutkia asiaa. Vaadit siis selitystä ja toinen ei vastaa silloin pitäisi sun tietää ettei tuollainen roikkuva nainen ole oikein mukava. Ihmettelen sitä että pystyy noin vielä käymään. Jos olisit rehellisesti alkanut suhteeseen olisit voinut myös tarkistaa taustat. Sori et saa mun sääliä koska minusta ei voi suhdetta aloittaa jos toisesta ei tiedä paljoakaan. Toki nopeat seksi suhteet ovat asia erikseen.
Vielä se jaxaa kirjoittaa. Ja miks luen näitä. Omat elämämme meillä. Varmaan tosi mielenkiintoinen elämä kun tänne yliohjautuu tämän tuosta. Numero vaihdettuna itelläkin. Osoite piilossa ja ystävät turvassa. All good everything
Sanoin sua vaan hyväks ihmisex En opetellut kaikkia rumia sanoja painaaxeen toisen maanrakoon.. Ei kummallakaan ole toiselle mitään annettavaa. Se sun nyxäs suojelee mua vaan siltä piiriltä jota lähdin pakoon.
En oo sanonut narsistiks. Enkä tuu sanoon. En leiki lääkäriä tai muutakaan mitä en ole. Nut numero on vaihettuna ja kaikki hyvin
Miten ihmeessä löytyy näitä naisia jotka ovat ukkomiesten sumussa? Se valehtelu ja kohtelu niinkö? Kun itse olen kiinnostunut miehestä en sille antaudu ennenkuin olen saanut tietoa tarpeeksi. Jos taas pelkästä seksistä kyse niin eihän sitä perään soitella. Oli se sitten varattu tai vapaa. Kerroit että valehteli ja romanttisesti osoitti haluaan suhteeseen ja hävisi siis minkä jälkeen? Kun olitte jutellut vai ihan seksin jälkeen? Näitä miehiä kyllä löytyy. Ja niin kauan kun nähtävästi et sinäkään kerro tuon vaimolle jatkaa suhteita kuten tahtoo. Varmista että vaimokin tietää. Turha itkeä miehen perään ja vaatia selitystä ja niitä syitä suhteen aloittamiseen. Ainahan mies tuomitaan narsistiksi kun jättää panonsa selvään tämä. Mutta kakkosena olo on alhaisin mitä tiedän. Joten älä alistu vaan kerro sen paskan vaimolle edes. Takaan että helpottaa varmasti kun saat annettua takaisin. Jos ei muutoin niin vaimon kautta.
Aloittaja kirjoitti ettei tiennyt aluksi että mies olisi varattu, koska hänelle selvisi myöhemmin että on varattu.
Samaa minäkin mietin, että keskustelun ALOITTAJA oli joutunut täydellisesti huijatuksi.
Mies on siis, ALOITTAJAN KERTOMUKSESSA, esiintynyt VAPAANA, YHDEN NAISEN MIEHENÄ,
mutta olikin haaremia pyörittävä ukkomies!
Kuulostaa kyllä kammottavalta äijältä - huijauksineen. :(
siis missäpäin tämä tapahtui? tuttua, niin tuttua... minkäikänen mies?
Voimia aloittajalle!
Ei, ei ole kokemusta tuollaisesta toiminnasta. Onneksi!!!
T: Aloituksia tekemätön