testaus ilman altistusta?

selvyysAsiaan

N. 6 vuotta sitten mulla alkoi olla eriskummallisia oireita vatsa oireili pää oireili(muistamattomuutta ym. Söin paljon kauraa ja myslejä. Iho meni huonoon kuntoon ja opiskelusta ei tullut mitään kun muisti oli niin huono. Motivaatio meni ihan kaikkeen. Lopulta muutamassa vuodessa oireet paheni. Toki pidin niitä ihan normaalina ja niitten kanssa oppi elämään kunnes viimisimmät kerrat oli vesiripuli ja pahoinvointi. Vaihdoin ruokavaliota sillä suu oli jatkuvasti rakoilla, uloste oli keltaista limaa monesti päivässä, alavatsa kouristeli ihan kuin synnytyskivut ois ollut, peräaukko kutisi( edelleen jos saan gluteenitonta vehnää, esim tärkkelyssiirapit), pahoivointia yöllä, painonlaskua, ihottumaa kasvoilla ja vatsanseudulla sellaita punaista mihin, kun painoi jäi kömmenen jälki hetkeksi ja pientä punaista pistettä jaloissa. Kutina ihan järjetön luulin jo että mulla oli syyhy, itkin kun kutina ei loppunut vaikka miten raapi ihon rikki. Pää oli ihan sumussa sanoja unohtu ja elämä meni alaspäin. Pikkuhiljaa ruokavalio muutoksella tapahtui kummia, meni tosin yli vuosi. Muisti parani ja keskittyminen, rakot loppui suusta(tulee kyllä edelleenkin gluteenittomasta vehnästä), iho oireet lähti( tulee vieläkin mm. kaurasta, gluteenittomasta vehnästä ja maissista, tattarista). No koska oireet tulee jos ei täysin luontasesti gluteenitonta ja maissi sekä tattari aiheuttaa myös menin lääkäriin. Verikoe näytti ei keliakiaa. Lääkäri sanoi ettei ois saanut aloittaa ennenkun koe otettu, että voi jopa näyttää väärin. No pitäisi syödä 2kk normaalisti jotta tulos saatas sitten parempana tai suolinukasta huomattas. Tähän en kykene, koska oireet niin pahat. No nyt sitten mietin että oisko kellään tietoa saisiko testattua koko jutun ilman tota altistusta ja jos menee vaikka yksityiselle paljon maksaa. Ois pakko saada selvyys sillä ärsyttää kun ihmiset ei ota todesta ja aina saa selitellä ruokapaikoissa että kun ei sovi tippaakaan sitä ja tätä. Sairaalaankin jos joutuu niin vähän paha kun ei siellä tiedossa ja mahtaako saada ilman diagnoosia erityisruokaa.

1

242

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Viljapois

      Uskoisin, että ruoka-aineallergia testeillä voisi osoittaa, että et voi syödä sitä sun tätä. Itselläni on sama juttu, aloitin ruokavalion oireiden perusteella ja oireet vähenivät, kävin silloisessa veritestissä ja väittivät että ei ole keliakiaa. Pikkuhiljaa aloin pinnata ruokavalion kanssa ja oireita oli taas . Vuosia myöhemmin hain samalta työterveysasemalta eri syystä verikokeiden tuloksia ja he olivat laittaneet minulle ne vanhemmatkin aikaisemmat tulokset, yllätyksekseni keliakiatesti oli tähdellä merkattu ( IgG arvo) , vaikka olin ollut jo ruokavaliolla. Aloitin uudelleen tiukan ruokavalion, eikä kukaan ole kyseenalaistanut keliakiaani. nykytesti tehdään ainoastaan IgA vasta-ainepohjalta ja jotkut ihmiset ovat IgA puutteisia, joko kokonaan tai osittain, jolloin testit näyttävät miinusta. Minullakin IgA arvo ei osoittanut sairautta.
      Nykyisin tiedetään, että on keliakian kaltainen tauti, mutta kyse on allergiasta gluteenia tai viljoja kohtaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      117
      2426
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1552
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      644
      1028
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      993
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      962
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      98
      906
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      875
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      710
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      706
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      696
    Aihe