Älkää edes kertoko!

MIKSI_VELKA_KASVAA_KIIHT

Ikävät asiat lakaisen aina maton alle, kun en nää niitä, on hyvä löhöillä, eivätkä nuoret löhöävät mustaihoiset miehetkään herätä ahdistusta. Varsinkin viinapaukun jälkeen on rauhallista.

KAUPPALEHTI:
Keskuskauppakamarin sivuilta löytyvä Velkakello kertoo, että valtio velkaantuu yli 600 000 euroa tunnissa.

Karkean laskelman perusteella velkaa tulee lisää 168 euroa sekunnissa, noin 10 000 euroa minuutissa, noin 600 000 euroa tunnissa ja noin 14,4 miljoonaa euroa vuorokaudessa.

Alkuperäinen Mika Mäkeläisen perustama Velkakello löytyy sivulta http://velkakello.fi. Keskuskauppakamari hyödyntää samaa mittaria sivuillaan.

Valtion nettovelanotto ylittää tänäkin vuonna viisi miljardia euroa. Suomen valtion velka on tällä hetkellä lähes 105 miljardia euroa: velkaa on nimellismääräisesti enemmän kuin koskaan ennen, ja viime vuodet Suomi on velkaantunut nopeammin kuin koskaan ennen.

Velkaantumisen tahtia voi hahmottaa niinkin, että keväällä 2009 Suomen valtio oli velkaa noin 59 miljardia euroa. Keskuskauppakamari on Velkakellon avulla kiinnittänyt huomiota valtion lähes 50 miljardia euroa paisuneeseen velkataakkaan.

Jokaisen suomalaisen osuus valtionvelasta lähestyy 20 000 euron rajapyykkiä. Kello on viimeksi kalibroitu maaliskuussa 2017 Valtiokonttorin tietojen perusteella.

22

339

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 8679

      En pysty ajattelemaan tuota, eivätkä pysty salakuljettajatkaan, jotka tuovat mamu-kuorman toisensa jälkeen vain saadakseen siitä miljoonatulot.
      Siirtomaaisäntien maihin he pyrkivät, mutta heidät ohjataan tänne viimoseen perukkaan, kylmään, koleaan maahan. Siksi EU ja Schengen-vapaa liikkuvuus.

    • Palsta on 60
      Me olemme alkaneet valmistautua kuolemaamme.
      Joten meitä ei kiinnosta pätkääkään joku velka-kello.
      Mene 30-40 palstoille.
      Heitä asia luulisi kiinnostavan.
      Vaikka tuskin kiinnostaa heitäkään.
      -
      Heitä kiinnostavat vain siivotut kahvilat.
      Ja sähkö-polku-pyörät.

      H.

      • No ei kai se kiinnosta, kun ei oman napansa ulkopuolelle ymmärrystä yleensäkkään riitä. Puhu sinä ihan vaan itsestäsi, meissä muissa 60 varmasti löytyy niitä, jotka olemme huolissamme lapsillemme jättämästämme Suomesta.


      • aina.i.ankeinenn
        entinenmiäs kirjoitti:

        No ei kai se kiinnosta, kun ei oman napansa ulkopuolelle ymmärrystä yleensäkkään riitä. Puhu sinä ihan vaan itsestäsi, meissä muissa 60 varmasti löytyy niitä, jotka olemme huolissamme lapsillemme jättämästämme Suomesta.

        mua ei todellakaan kiinnosta politiikka tipan tippaa
        eikös nää asiat kumminkin politiikkaa liippaa
        eikä mua kiinnosta sekään mitä tapahtuu kun mua ei enää ole
        vaikka olisin mitä mieltä niin se ei suomen tilannetta hetkauta
        ja eikös näille asioille oo ihan omat palstansakkin
        näillä keskustelupalstoilla
        joten tässä asiassa oon ihan samaa mieltä hatsansaan kanssa
        nyt kun sataa ja on synkkä keli
        on aikaa istuskella ja lueskella mitä täällä kirjoitetaan
        ja täytyy sanoo että aika moni aloitus pyörii
        suomen taloudellisen tilanteen ympärillä.


      • Huomioin.vain
        entinenmiäs kirjoitti:

        No ei kai se kiinnosta, kun ei oman napansa ulkopuolelle ymmärrystä yleensäkkään riitä. Puhu sinä ihan vaan itsestäsi, meissä muissa 60 varmasti löytyy niitä, jotka olemme huolissamme lapsillemme jättämästämme Suomesta.

        Ajattele sait hunkszin vastaamattomaksi. Eka kerta. Aina on toisten kommentteja rääpimässä.


      • Huomioin.vain kirjoitti:

        Ajattele sait hunkszin vastaamattomaksi. Eka kerta. Aina on toisten kommentteja rääpimässä.

        "Huomioin.vain"

        Joo.
        Olen tarkka nimmareista keille kommentoin.
        Monet ovat kirjoittavinaan asiaa.
        Vaan jauhavatkin ...

        H.


    • epäilyt-heräävät-

      Tuosta velkakellosta tuli mieleen, että onko jossakin myös velanmaksukello? Miten yleensä tuo velkakello toimii jatkuvasti, ei kai kukaan pyhinä velkaa ota, jos ei maksakkaan. Jotenkin tuntuu, että meitä taas kusetetaan oikein kunnolla tuolla velkakellohupatuksella.

      • New-age

        Niinpäs

        Piiskausta
        mutta jotkut tykkää siitä..



      • Kusetetaan ja kusetetaan. Itse me itseämme kusetamme, jos jatkuvasti velaksi elämme.


      • entinenmiäs kirjoitti:

        Kusetetaan ja kusetetaan. Itse me itseämme kusetamme, jos jatkuvasti velaksi elämme.

        Millä keinoin tämmöinen pieni ihminen voisi valtion velkaan vaikuttaa.
        Isommat saappaat tätä laivaa ohjailee.
        Vain äänestämässä voi käydä ja siltikään ei mikään muutu.
        Maailmassa riittäisi kyllä ruokaakin koko väelle, jos se vaan tasaisemmin jaettaisiin.


    • Jos.siltä.tuntuu

      Plus70 tee itse ruumisarkkusi

    • tööttt

      No miksei maailma pauhaa yhtään niistä "namukuormista" joita mailma roudaa maahan kuormittaen maata huume-päihdeongelmilla - t uskin niistäkään paljon tai ei yhtään mitään verotulojavaltion pussiin kerry - päinvastoin - aina vaan yhä nuorempia koukuttavat sos- ja terveydenhuollon työtaakaksi ja perheitten ongelmavyyhdiksi?
      Oivaa pikasiivousta toki edustaa toi kaik roskat maton alle - esteettisen ja edullisen vaikutelman luomiseksi kuin hiekankerääjämatot porstuassa.

    • Niinhän se velka kasvaa. Tiedossa on kaikilla, ainakin pitäisi olla, ilman velkakellojakin. Ja hyväähän se ei tiedä mutta minkäs teet kun keneltäkään ei saa ottaa mitään pois, oli sitten hyvä- tai vähempi hyväosainen.

    • LopenTympääntynyt

      Eipä tikittänyt velkakello, kun Jutta selkä vääränä rahoja Kreikkaan kantoi ja Jyrki kannusti ja hurrasi vieressä. Äläkää työ uskoko poliitikkoja, sieltä ei muuta tule kuin valetta.

    • On aina apinoilla lopettaa ajattelu!

    • Aivovoimistelu

      on hyväksi ihmiselle.

      • Ihmissalakuljetusta

      • Ihmissalakuljetusta kirjoitti:

        Ihmiskauppa on lisääntynyt Euroopassa näiden salakuljettajien takia
        ja salakuljettajat ansaitsevat sillä miljoonia.

        http://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005320750.html

        Juuri oli uutinen, että salakuljettajat heittäneet ihmisiä mereen, kun pelkäsivät jäävänsä kiinni.


    • Haitanneeko

      Missä hyvät asiat kun olette ne lakaisseet pois.

    • 6__vuotta__vankina

      Siellä Afrikassa ei yritetä kotouttaa eikä anneta rahaa käteen.
      -
      Ruotsalaismies eli kuusi vuotta terroristien vankina Malin aavikolla ja kertoo nyt tarinansa – kuuli kaverinsa tappaneet laukaukset, kääntyi muslimiksi ja yritti turhaan paeta
      Ruotsalainen Johan Gustafsson ei uskonut koskaan pääsevänsä vapaaksi terroristijärjestö al-Qaidan kynsistä. Tänään Tukholmassa hän kertoi siepattuna olostaan ensimmäistä kertaa julkisesti.

      Kuusi vuotta vankina,jonka aikana hän pelkäsi, kääntyi muslimiksi, oppi elämään aavikolla, karkasi, jäi kiinni, harrasti tähtikarttojen piirtämistä ja lopulta, vastoin kaikkia odotuksiaan, pääsi vapaaksi.

      GUSTAFSSON päätyi Maliin marraskuussa 2011. Hän oli matkalla Euroopasta Afrikan läpi Etelä-Afrikkaan. Hän oli lepäämässä hotellihuoneessa Timbuktussa, kun hän kuuli meteliä sisäpihalta. Gustafsson nousi ylös ja avasi oven.

      Vastassa oli Kalašnikov-rynnäkkökiväärin piippu, vain kymmenien senttimetrien päässä hänen kasvoistaan....


      . . .

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      60
      7502
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      123
      2926
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      142
      1766
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1649
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      115
      1458
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      167
      1404
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      130
      1144
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      73
      827
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      47
      802
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      52
      735
    Aihe