Oon 15v ja oon ny menettäny kaiken mielenkiinnon elämään eikä ole enään yhtään hauskaa. Ollut jotain yli 6kk tätä masennusta ja nyt viimeset about 2kk on ollut yhtä helvettiä. Raavin itseeni käsivarsiin ja saksilla pistelen ja jalkoihin teen pahemmat jäljet ettei kukaan näe niitä. Käyn kyllä välillä puhumassa jossain, mutta eipä se paljoa auta vaan ärsyttää. Oon kaukosuhteessa ja aina odottaa innolla että tavataan mutta sitten kun tavataan nii se kumppanini ei uskalla muiden nähden pussailla ja halia ja sit vaan harmittaa. Ainoa syy miks oikeestaan elän on se että en aiheuta muille pahaa mieltä ja surua itsemurhalla, mutta en tiiä kauanko jaksan.
Ei kiinnosta enään elää
ElämäOnVitunPaskaa
15278
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Hei!
En ole sinä, mutta jos olisin asemassasi, tekisin ehkä näin:
1. Ilmaisisin ärsytykseni kohteliaasti tälle keskusteluapua tarjoavalle henkilölle. Hän ymmärtää varmasti.
2. Kertoisin myös, että keskuteluapu ei tässä tilanteessa ole riittävä määrä apua.
3. Kysyisin mitä muuta voitaisiin kokeilla. Olisiko mahdollista saada ENEMMÄN JUURI SINULLE HYÖDYLLISTÄ APUA?
Ymmärrät varmasti, että tällä hetkellä masennus ajattelee puolestasi. Kiusaamistapausta selvittävä opettaja, joka on tähän mennessä kuullut vain toista osapuolta, ei voi tehdä vielä oikeita päätöksiä ennen kuin myös toista henkilöä on kuultu, eikö? Samalla tavoin sinä olet viimeisen kuuden kuukauden aikana ollut kovin yksipuolisen tiedon armoilla. Olet saanut sitä tietoa, mitä aivosi ja muu kehosi ovat masennuksen takia sinulle antaneet.
Tämä selittää myös sen, miksi et voi kuvitella, että elämäsi olisi jossain vaiheessa parempaa. Itseasiassa ihan kaikkiin ihmisiin ( masentuneisiin ja ei-masentuneisiin) pätee se, että nykyinen tila merkitsee enemmän kuin tulevaisuus. Jos menee nälkäisenä karkkikauppaan, tulee sieltä ostettua karkkia, vaikka olisi kuinka suunnitelmissa elää terveellisesti. (kokeiltu on) Tulevaisuus häviää nykyiselle olotilalle kirkkaasti.
Tämä on siitä huono asia, että masentuneen ajattelu alkaa ajautumaan kuvaamaasi suuntaan. Kun keho selkeästi ilmaisee, että elämä ei ole minkään arvoista, niin kuka hullu ei muka sitä uskoisi? Oman kehon kanssa kun synnytään ja totutaan siihen, että se puhuu totta. Kyllä minä ainakin uskon, että olen ruuan tarpeessa kun vatsa kurnii!! Samalla tavoin sinä luotat mielesi ja muun kehosi antamiin merkkeihin. Eikä siinä ole mitään väärää. Niin me kaikki teemme.
Kuuden kuukauden matka masennuksen kanssa on siten ollut sinulle myös opintomatka. Joka päivä olet oppinut "opettajaltasi", että toivoa ei näy. Jos sinulle kuuden kuukauden ajan opetettaisiin joka päivä sen verran matematiikkaa, kuin tähän mennessä olet ollut masennuksen armoilla, niin mitä luulet kuinka paljon viisaampi olisit matematiikan parissa? Minustakin olisit aika hyvä siinä. Samalla tavoin siis olet ollut joka päivä masennuksen oppilaana ja tullut siten yhä etevämmäksi toivottomuuden ja kärsimyksen näkemisessä.
Haluan, että löytäisit toisenlaisen "opettajan", Sellaisen joka antaisi päinvastaista opetusta. Tähän mennessä olet kuullut vain näkemyksen, jonka mukaan maailma on pimeä paikka. Jos kuitenkin saisit kuuden kuukauden ajan opetusta, jonka mukaan maailmassa on myös valoa, olisi lopputulos erilainen. Nyt on selvästi käynyt ilmi, että saamasi apu ei ole lähimainkaan riittävää. Sitä pitäisi olla sen verran enemmän, että se peittäisi alleen masennuksen kurjuuden.
Ei nuotiokaan syty talven kylmyydessä ja jään ympäröimänä ennen kuin syntyy riittävävästi lämpöä kitkan myötä tulitikkua raapaistessa. Mutta kun liekit ja lämpö kasvavat, alkaa jää sulaa.
Tässä kaikki se syy kerrottuna, miksi minä tekisin noin kuin tuossa alussa ehdotin, jos olisin asemassasi.
Tsemppiä!
Kiitos viisaista sanoista.
Elämä on muuten hyvin mielenkiintoista!
Väillä "huttuu, välillä lettuu". Se on sellaista.
Ite oon ehtinyt pian 70-kymppiseksi. On ollut välillä niin synkkää, että ei uskoisi mitä kaikkea voikaan sattua.
Mutta täällä vain pällistelen ja elo jatkuu! Sitä sun tätä.
Olen elämänmyönteinen ja odottelen jännityksellä mitä kaikkea tässä vielä tapahtuu!
En rupee saarnaamaan mitään, mutta HEI MISSÄ SUN HUUMORINTAJU JA JÄNNITYS ON???
15-vuotias, -elämä edessä! Tee jotain! Parhainta aikaa!
Jos tietäisit miten rankkaa mulla on ollut ja että silti oon niin täynnä toivoa, niin ihmetteleisit!
On mulla huumorintajua ja jännitystä ja oon paljon kavereiden kanssa ja sillon on hauskaa, mutta sitten kotona tulee aina se että ei jaksa ja ei kiinnosta.
En halua elää....
Voisitko yrittää ajatella niin että olet oman elokuvasi päätähti.Juuri sinä olet tärkein ja paras omassa elämässäsi.Ja haluathan katsoa sen elokuvan loppuun saakka,siinä on vielä käänteitä ja muutoksia vaikka kuinkapaljon.
minullakin on ikää ja kaikkea on nähty,myös maapallo kierretty.Sinulla on tulevaisuus joka voi tuoda mitä tahansa ihanaa,joskus vaan on rämmittävä hetki suossakin.
sano itsellesi:Haluan elää ja kokea paljon ihania asioita!Tosta sitä useasti ja hymyile itsellesi peilistä,kaikki tulee muuttumaan.
Kannattaa aina muistaa, että mikään elämäntilanne ei ole niin hirveä, etteikö parempia aikoja voisi olla tulossa.
Osaatko sanoa, mikä sinua surettaa, harmittaa tai masentaa?
Onko sinulla ollut itsemurha-ajatuksia?
Mikä auttaisi jatkamaan elämää?
Miten toiset ihmiset voisivat auttaa?
Paras askel olisi nyt, että lopettaisit viiltelyn ja itsensä vahingoittamisen. Se vain pahentaa ongelmaa.
Muista, että et ole yksin ja apua on aina saatavilla. Kerro läheisille ongelmasta, jos et ole vielä kertonut. Se on vaikeaa, mutta helpottaa oloasi.
Nyt elämä voi tuntua synkältä, mutta elä päivä kerrallaan. Se palkitaan vielä.
SINÄ selviät kyllä! Minäkin selvisin ja haluan tukea sinua.
sinut on passattu piloille.
siinä koko paska.
Mitä tarkotat?
kun et muuhun pysty.
Tosiaan 15-v ja elämä edessä! Upea juttu. Pääset opiskelemaan töihin ja kaukorakkaussuhde muuttuu vielä monta kertaa paremmaksi, koska suhteet eivät ole pysyviä tuon ikäisillä.
Osasit kertoa hyvin noissa viesteissäsi sen asian että elämä tuntuu rankalta esim. kotona. Vanhemmat ei oo aina mukavia ja usein on tylsää, mutta sulla on siis kavereita kuitenkin ja vielä mukavaa elämää sellaiset 75v jäljellä. Aikuisena tuo murrosiän ongelma helpottaa. Pääset hyviin hommiin.
Kaikkee hyvää!
Ajattelen näin, että sulla on just nyt vain hankalaa.
Hyvä kun kerrot!
Mutta kuules kaveri, se menee ohi.
Näin on NIIN MONELLA MUULLAKIN. Kuuluu tähän elämään ja nuoruuteen.
Hyvä että ilmaiset itsesi, se jo auttaa.
Kyllä sinä selviit!
NIIN MONI MUUKIN on selvinnyt. Miksi sinä et selviäisi?
Tsemppiä, aurinko paistaa risukasaankin!
Moi!
"kumppanini"? Seksuaalivähemmistöt käyttivät moista kiertoilmaisua homovainojen aikana.
Ei uskalla halia eikä pussailla? Hmm hmm. Olet 15 vee eli ns. sakkolihaa, onko "kumppani" tai "partneri" täysi-ikäinen? Silloin melko ymmärrettävissä.
Yleensä nuori ei ole seurusteluvaiheessa ole masentunut vaan lemmen huumassa. Minun nuoruudessani teinit olivat harvoin masentuneita, nyt tuntuu että puolet on mielialalääkityksellä keskustelupalstoista päätellen. Ja puolet vähän liian vapaasti kasvatettuja, kahden korttelin päähän asuntoon kuuluu hengailupaikalta "vittuuuh!". On tämä nykyaika vaan hienoa.
Neuvoja tuskin tarvitsee sen kummemmin miettiä, saksilla viiltely on oikein hyvä syy mennä lääkäriin katsomaan mitä vaihtoehtoja on. Ei ne lääkkeet ilopilleriksi tee ja eivät välttämättä niin hyvääkään, mutta parempi se kuin alkaa vetämään katuhuumeita tai heittäytyä alkoholistiksi. Kun se ura nimittäin on ohi, niin silloin on joko kuollut tai saa syödä tuplasti enemmän mielialalääkkeitä ja ne toimivat tuplasti huonommin enää pirin mädättämillä aivoilla.
Ei oo muodissa olla emo
Kuten joku jo aikaisemmin sanoi, kannattaa sanoa terapeutillesi (tms, millä ikinä käytkään puhumassa) jos hän sanoo jotain, mikä saa sinut ärsyyntymään. Lopeta myös itsesi satuttaminen. Tiedän, ettei se ole helppoa, mutta voin sanoa, että aikuisena sinua kaduttaa, kun on kaikki paikat täynnä arpia. Tiedän myös kokemuksesta, että viiltelystä tms. tulee vain noidankehä, joka on kauhean vaikea pysäyttää; viiltelet, josta seuraa ahdistus/pahaolo ja sen jälkeen satutat itseäsi lisää. Nyt on hyvä aika hoitokontaktisi kautta hankkia lääkäriaika ja kertoa hänelle tuntemuksistasi ja myös siitä, että olet satuttanut itseäsi, jos et ole vielä kenellekään ammattilaiselle kertonut. Voit saada tilanteesi paremmin sopivaa hoitoa, jos vain uskallat kertoa rehellisesti.