Propaganda

Raskasta elää yhteiskunnassa jossa propaganda luo ihmisille yleisiä mielipiteitä, jotka usein ovat mielestäni melko järjenvastaisia. Olen aina yrittänyt tutkia asiaa neutraalisti antamatta minkään tahon vaikuttaa mielipiteisiini. Asian on tehnyt erittäin vaikeaksi ystävieni sekä kansalaisten yleinen mielipide asiasta, joka mielestäni on voimakkaan propagandan aikaansaamaa. Taitavalla propagandalla on tapana saada varsinkin yksinkertaisemmat ihmiset uskomaan lähes mahdottomiakin asioita. Otan esimerkiksi Yhdysvaltojen hyökkäyksen Irakiin.
Euroopassa vallitseva mielipiteen mukaan hyökkäys Irakiin oli törkeätä. Argumentteinä käytetään Yhdysvaltojen himoa päästä Irakin öljyvaroihin käsiksi. Sota perusteltiin Yhdysvaltojen ja Britannian toimesta Irakin joukkotuhoaseilla sekä Irakin kansan vapauttamisella. YK ei antanut tukea hyökkäykselle. YK:n vastustus hyökkäykselle oli sikäli omituinen, sillä olihan Saddam jo vuosia kieltänyt asetarkastajia tulemasta maahan pitäen siten YK:ta pilkkanaan. Saddam päästi asetarkastajat maahan vasta kun sodan uhka oli todellinen. Ei ole epäilystäkään siitä etteikö Saddamilla olisi ollut enemmän kuin hyvää aikaa joko tuhota mahdollisia aseita taikka piilottaa niitä. Saddamin mielipuolisen käytöksestä johtuen todellakin oli syytä olettaa että hänellä oli joukkotuhoaseita sekä tahto kehittää niitä. Eikä pidä unohtaa faktaa että saddam käytti taistelukaasuja Kurdiväestöään kohtaan. YK:n sodan vastustukseen uskoisin olleen mm. Ranskan öljysopimukset Saddamin kanssa. Joko me kaikki olemme unohtaneet Saddamin hyökkäyksen Irania kohtaan. Sodassa kuoli huomattava määrä sekä Iranilaisia että Irakilaisia sotilaita. Joko on unohtunut päivä jolloin Saddam hyökkäsi Kuwaitiin. Kuwaitista perääntyessään hän päätti räjäyttää oljylähteet tuleen aiheuttaen humanitäärisen katastrofin. Kyseisen persianlahden sodan aikana hän myös hyökkäsi ohjuksilla Israeliin. Irakilaisia pakolaisia on ympäri maalilmaa satoja tuhansia jollei miljoonia. Kadonneita, teloitettuja ihmisiä on satoja tuhansia. Presidentin vaalit Irakissa olivat menestys. Äänestysprosentti oli pyöreät sata sekä myös Saddamin kannatus pyöreät sata. Kukaan ei siis isossa maassa ollut vaalien aikaan sairaana, koomassa tai muuten vaan kyvytön äänestämään. Saati että olisivat Saddamia äänestäneet, toisaalta hänhän oli vaalien ainoa ehdokas. Mielestäni Saddam oli mielipuolinen digtaattori joka tuli poistaa vallasta keinolla millä hyvänsä. Ei ainoastaan sen takia, että kehittäessään esim. ydinaseen olisivat seurakset katastrofaaliset vaan myös sen takia, että Irakin kansalla olisi huominen. Tosiasia on toki se, että kyseinen hyökkäys maksaa useiden tuhansien Irakilaisten ja Yhdysvaltalaisten henken mutta toivottavasti tulevaisuudessa Irakilaiset voivat elää vapaassa maassa. Tähän heillä ei mielestäni ilman Yhdysvaltain hyökkäystä olisi ollut mahdollisuutta. Ihmiset arvostelevat Yhdysvaltoja maailmanpoliisi asemasta, joka sekin mielestäni on outoa. Kuka muu olisi voinut pysäyttää entisen jugoslavian massamurhat, Talebanejen toiminnan jossa mm. naisten ei annettu opiskella edes lukemaan. Tämän päivä propaganda luo minulle kuvitelman että valtiot ovat koskemattomia. Ihmiset eivät välitä raakuuksista jota muissa maissa tapahtuu. Kunhan ne eivät tapahdu omassa asuinmaassa niin ihmiset ovat tyytyväisiä. Tämän menttaliteetin mukaan Hitlerin vallasta syökseminen oli myös törkeä teko.
9372
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

olen kyllä viestisi ensimmäisen osan kanssa täysin samaa mieltä, lukuunottamatta sitä että olet yrittänyt tutkia asiaa neutraalisti. viestistäsi huomaa että olet selvästi ottanut USA:n puolen, etkä katsonut asioita esimerkiksi ranskan ja irakin silmin. olisit voinut myöskin käyttää tuota neutraalia ajattelukykyäsi tuossa kurdien tappamisessa. uskotko todella että siellä olisi kuollut satoja tuhansia kurdeja, ja että CNN sun muut eivät olisi sodan hiljennytyä alkaneet pitämään asiasta meteliä. ainut "todiste" mikä näistä "murhista" on löydetty on muutaman tuhannen ihmisen joukkohauta. ja muistutan myös että näitä ruumiita ei ole edes tutkittu kunnolla. siellä ei ole käynyt mitään kansainvälisiä asiantuntijoita määrittelemässä kuolinsyytä. kyseiset ruumiit saattavat olla myös esimerkiksi aikasempien sotien uhreja. en toki väitä etteikö saddamin hallitus olisi ollut 'paha', mutta en todellakaan näe näin laajamittaiselle valloitukselle aihetta, koska asian olisi voinut hoitaa hiljaisemminkin. tuntuu kyllä että tekosyy vaikuttaa hieman samantyyliseltä kuin ystävällämme Adolf Hitlerillä oli Itävaltaa vallatessa (maan hallitus ei hänen mielestään onnistunut pitämään rauhaa maassa).

Äänestä
  • Varmasti olen yrittänyt tutkia asiaa neutraalisti. On eri asia olenko siinä onnistunut. Haluan muistuttaa että en missään nimessä ole USA:n puolella. Propaganda sekä asioden salailu kohdistuvat myös minuun ja se on juuri yksi syy miksi yritän aiheesta herättää keskustelua. Tavallisen pulliaisen kuten minun on erittäin vaikea saada kiistatonta faktaa asioiden kulusta. Olen pyrkinyt tulkitsemaan hyökkäystä Irakiin Irakilaisten silmin mm. Suomessa asuvien Irakilaisten pakolaisten näkökannan huomioonottaen. Liittyen Kurdien massamurhiin en usko että Saddam olisi ensitöikseen kutsunut CNN:ää raportoimaan asiasta maailmalle saati muistakaan Irakin sisäisitä asioista. Eikös Irak ollut Saddamin aikaan melko suljettu ulkopuolisilta jonka johdosta niin moni asia onkin vain kuulopuheiden varassa. Todisteena massamurhista pidän edelleen maasta paenneita Kurdeja jotka ovat kertoneen suruullisia tarinoita perheidensä kohtaloista. Myönnän että historiantuntemukseni on huono mutta käsittääkseni Itävalta oli jossain määrin vapaa maa eikä kyseistä maata hallinnut diktaattori, josta meillä toki edelleen on eriäviä mielipiteitä.

    Äänestä

  • Rehellinen... kirjoitti:

    Varmasti olen yrittänyt tutkia asiaa neutraalisti. On eri asia olenko siinä onnistunut. Haluan muistuttaa että en missään nimessä ole USA:n puolella. Propaganda sekä asioden salailu kohdistuvat myös minuun ja se on juuri yksi syy miksi yritän aiheesta herättää keskustelua. Tavallisen pulliaisen kuten minun on erittäin vaikea saada kiistatonta faktaa asioiden kulusta. Olen pyrkinyt tulkitsemaan hyökkäystä Irakiin Irakilaisten silmin mm. Suomessa asuvien Irakilaisten pakolaisten näkökannan huomioonottaen. Liittyen Kurdien massamurhiin en usko että Saddam olisi ensitöikseen kutsunut CNN:ää raportoimaan asiasta maailmalle saati muistakaan Irakin sisäisitä asioista. Eikös Irak ollut Saddamin aikaan melko suljettu ulkopuolisilta jonka johdosta niin moni asia onkin vain kuulopuheiden varassa. Todisteena massamurhista pidän edelleen maasta paenneita Kurdeja jotka ovat kertoneen suruullisia tarinoita perheidensä kohtaloista. Myönnän että historiantuntemukseni on huono mutta käsittääkseni Itävalta oli jossain määrin vapaa maa eikä kyseistä maata hallinnut diktaattori, josta meillä toki edelleen on eriäviä mielipiteitä.

    Eipä tainnut jenkitkään Abu-Ghraibiinkaan ensimmäisenä CNN'ää kutsua. Taisi vähän vahingossa livahtaa ettei vapauttaja ole sen kummempi kaveri eli: jollet olen meidän puolta olet kuollut.

    Äänestä

  • BashBong kirjoitti:

    Eipä tainnut jenkitkään Abu-Ghraibiinkaan ensimmäisenä CNN'ää kutsua. Taisi vähän vahingossa livahtaa ettei vapauttaja ole sen kummempi kaveri eli: jollet olen meidän puolta olet kuollut.

    Mitä Abu-Ghraibissa tapahtui oli valitettavaa. Sotavankien kohtelu sodassa kuin sodassa on poikkeuksetta enemmän tai vähemmän julmaa. Kyseinen Abu-Ghrain tapaus tosin oli erittäin merkittävä probagandan kannalta. Minulla ei ole eipäilystäkään siitä että joidenkin yksilöiden kohdalla olisi sotarikoksia tehty julmemmallakin tavalla. En ole koskaan väittänytkään etteikö sota olisi olisi julmaa. Siviilejä ja viattomia kuolee, rampautuu sekä pysyvät traumat eivät koskaan lähde pois. Mutta mitä luulet tapahtuneen Abu-Ghraibissa Saddamin hallinnon aikana? Viitatakseni alkuperäiseen viestiini, kysyn sinulta kumman itse valitsisit, vapauden tuleville sukupolville vai diktatuurin aiheuttamassa vankeudessa elämisen? Olisihan Suomikin voinut Venäjän hyökätessä alistua ilman aseellista vastarintaa. Valita vankeuden taikka vuodattaa verta ja säilyttää vapauden. Kummassa maassa sinä asuisit mieluummin, Saddamin Irakissa vai Yhdysvalloissa?

    Äänestä

  • Niin, unohtui kysäistä mikä esittämäsi "hoitaa hiljaisemminkin" olisi ollut?

    Äänestä

  • Rehellinen ... kirjoitti:

    Mitä Abu-Ghraibissa tapahtui oli valitettavaa. Sotavankien kohtelu sodassa kuin sodassa on poikkeuksetta enemmän tai vähemmän julmaa. Kyseinen Abu-Ghrain tapaus tosin oli erittäin merkittävä probagandan kannalta. Minulla ei ole eipäilystäkään siitä että joidenkin yksilöiden kohdalla olisi sotarikoksia tehty julmemmallakin tavalla. En ole koskaan väittänytkään etteikö sota olisi olisi julmaa. Siviilejä ja viattomia kuolee, rampautuu sekä pysyvät traumat eivät koskaan lähde pois. Mutta mitä luulet tapahtuneen Abu-Ghraibissa Saddamin hallinnon aikana? Viitatakseni alkuperäiseen viestiini, kysyn sinulta kumman itse valitsisit, vapauden tuleville sukupolville vai diktatuurin aiheuttamassa vankeudessa elämisen? Olisihan Suomikin voinut Venäjän hyökätessä alistua ilman aseellista vastarintaa. Valita vankeuden taikka vuodattaa verta ja säilyttää vapauden. Kummassa maassa sinä asuisit mieluummin, Saddamin Irakissa vai Yhdysvalloissa?

    mutta eihän tuohon aikaan irakissa ollut sotatilaa? koko kysymys on outo, puhutko jenkkien vai muun maailman propagandasta???

    ja nyt pitää muistaa se, ettei saddam olii oikeasti voinut piilottaa kemiallisia aseita, ilman että niitä olisi nyt löydetty. muistetaan kumminkin, että cia on maailman tehokkain tiedustelupalvelu. ja sen pääjohtaja (ex) myönsi todisteiden väärentämisen. siis niden todisteiden, joita powel niin innokkaasti yk:ssa esitteli...

    ja vaikka saddam olisikin ollut paha, paha, tosipaha, überpaha mies, ei jenkeillä ollut oikeutta hyökätä irakiin ilman yk:n lupaa. mihin maailma menisi, jos valtiot saisivat lähteä sotimaan omin luvin??

    Äänestä

propagandaa olikin...

"Suunnitelma osoittaa että nykyinen Bush nuoremman hallinto oli päättänyt jo ennen tämän virkaan astumista ottaa Persianlahden suoraan sotilaalliseen kontrolliinsa - riippumatta siitä olisiko Irakin johdossa Saddam Hussein vai joku muu. "Yhdysvallat on jo vuosikymmeniä pyrkinyt näyttelemään pysyvämpää roolia Persianlahden alueellisessa turvallisuudessa. Vaikka ratkaisematon konflikti Irakin kanssa tarjoaakin välittömän oikeutuksen tälle, tarve merkittävään Yhdysvaltain joukkojen läsnäoloon Persianlahdella ylittää kysymyksen Saddam Husseinin hallituksesta". Asiakirjassa todetaan että "vaikka Saddam poistuisikin näyttämöltä" tukikohdat Saudi-Arabiassa ja Kuwaitissa jäisivät pysyviksi paikallisesta vastustuksesta huolimatta, koska "Iran saattaa hyvinkin osoittautua yhtä suureksi uhaksi USA:n eduille kuin Irak on ollut"

http://www.vaikuttava.net/article.php?sid=3466


Taliban:

"Taleban-liike oli muutenkin ennen syyskuun 11:ta salonkikelpoinen kumppani korkea-arvoisille tahoille USA:ssa. Yhdysvaltalainen öljy- ja kaasuyhtiö Unocal on pitkään ollut tunnettu bisneksistään vastenmielisten hallitusten kanssa. Vuonna 1997 yhtiö otti tähtäimeensä yhteistyön talebanien kanssa. Vaikka Afganistanissa ei tiettävästi ole pisaraakaan öljyä, se on neljän entisen Neuvostoliiton öljytasavallan naapurimaa: Turkmenistanin, Azerbaidzanin, Uzbekistanin ja Kazakstanin. Niinpä Unocal päätti yrittää käyttää Afganistania kauttakulkumaana maakaasuputkelle Turkmenistanista Pakistaniin. Unocalin varajohtaja ilmoitti vuonna 1997 yhtiön maksaneen “ei-rahallisia bonuksia” Afganistanin Taleban-hallituksen edustajille. Loppuvuodesta 1997 Talebanin delegaatio vieraili Unocalin päämajassa Texasissa. Muutamaa päivää myöhemmin Taleban-hallituksen kaivosministeri tapasi korkea-arvoisen Yhdysvaltain ulkoministeriön Aasian asioiden virkailijan...."

http://www.anarkismi.net/kapis/30bushladen.htm

Äänestä

  • Jugoslavia- kirjoitti:

    "Saddam Hussein kehitti aikaisemmin näitä aseita Yhdysvaltain hallituksen ja –yhtiöiden tuella. Kun Saddam käytti kemiallisia aseita Iranilaisia vastaan, hän teki sen silloin Yhdysvaltain viranomaisten, kuten Donald Rumsfeldin suostumuksella. Irakin toimet kurdeja vastaan sai vain laimean reaktion Yhdysvaltain hallitukselta.
    · Vuonna 1998 YK:n asetarkkailijat tuhosivat onnistuneesti Irakin aseita ja samalla estivät Irakia hankkimasta lisää massatuhoaseita.
    · Kun vuonna 1998 Yhdysvaltain ja Britannian agentit jäivät kiinni asetarkkailijoina esiintymisestä, vedettiin nämä työryhmät pois Irakista."

    http://vaikuttava.net/article.php?sid=2813

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Rehellinen mielipide... kirjoitti:

Raskasta elää yhteiskunnassa jossa propaganda luo ihmisille yleisiä mielipiteitä, jotka usein ovat mielestäni melko järjenvastaisia. Olen aina yrittänyt tutkia asiaa neutraalisti antamatta minkään tahon vaikuttaa mielipiteisiini. Asian on tehnyt erittäin vaikeaksi ystävieni sekä kansalaisten yleinen mielipide asiasta, joka mielestäni on voimakkaan propagandan aikaansaamaa. Taitavalla propagandalla on tapana saada varsinkin yksinkertaisemmat ihmiset uskomaan lähes mahdottomiakin asioita. Otan esimerkiksi Yhdysvaltojen hyökkäyksen Irakiin.
Euroopassa vallitseva mielipiteen mukaan hyökkäys Irakiin oli törkeätä. Argumentteinä käytetään Yhdysvaltojen himoa päästä Irakin öljyvaroihin käsiksi. Sota perusteltiin Yhdysvaltojen ja Britannian toimesta Irakin joukkotuhoaseilla sekä Irakin kansan vapauttamisella. YK ei antanut tukea hyökkäykselle. YK:n vastustus hyökkäykselle oli sikäli omituinen, sillä olihan Saddam jo vuosia kieltänyt asetarkastajia tulemasta maahan pitäen siten YK:ta pilkkanaan. Saddam päästi asetarkastajat maahan vasta kun sodan uhka oli todellinen. Ei ole epäilystäkään siitä etteikö Saddamilla olisi ollut enemmän kuin hyvää aikaa joko tuhota mahdollisia aseita taikka piilottaa niitä. Saddamin mielipuolisen käytöksestä johtuen todellakin oli syytä olettaa että hänellä oli joukkotuhoaseita sekä tahto kehittää niitä. Eikä pidä unohtaa faktaa että saddam käytti taistelukaasuja Kurdiväestöään kohtaan. YK:n sodan vastustukseen uskoisin olleen mm. Ranskan öljysopimukset Saddamin kanssa. Joko me kaikki olemme unohtaneet Saddamin hyökkäyksen Irania kohtaan. Sodassa kuoli huomattava määrä sekä Iranilaisia että Irakilaisia sotilaita. Joko on unohtunut päivä jolloin Saddam hyökkäsi Kuwaitiin. Kuwaitista perääntyessään hän päätti räjäyttää oljylähteet tuleen aiheuttaen humanitäärisen katastrofin. Kyseisen persianlahden sodan aikana hän myös hyökkäsi ohjuksilla Israeliin. Irakilaisia pakolaisia on ympäri maalilmaa satoja tuhansia jollei miljoonia. Kadonneita, teloitettuja ihmisiä on satoja tuhansia. Presidentin vaalit Irakissa olivat menestys. Äänestysprosentti oli pyöreät sata sekä myös Saddamin kannatus pyöreät sata. Kukaan ei siis isossa maassa ollut vaalien aikaan sairaana, koomassa tai muuten vaan kyvytön äänestämään. Saati että olisivat Saddamia äänestäneet, toisaalta hänhän oli vaalien ainoa ehdokas. Mielestäni Saddam oli mielipuolinen digtaattori joka tuli poistaa vallasta keinolla millä hyvänsä. Ei ainoastaan sen takia, että kehittäessään esim. ydinaseen olisivat seurakset katastrofaaliset vaan myös sen takia, että Irakin kansalla olisi huominen. Tosiasia on toki se, että kyseinen hyökkäys maksaa useiden tuhansien Irakilaisten ja Yhdysvaltalaisten henken mutta toivottavasti tulevaisuudessa Irakilaiset voivat elää vapaassa maassa. Tähän heillä ei mielestäni ilman Yhdysvaltain hyökkäystä olisi ollut mahdollisuutta. Ihmiset arvostelevat Yhdysvaltoja maailmanpoliisi asemasta, joka sekin mielestäni on outoa. Kuka muu olisi voinut pysäyttää entisen jugoslavian massamurhat, Talebanejen toiminnan jossa mm. naisten ei annettu opiskella edes lukemaan. Tämän päivä propaganda luo minulle kuvitelman että valtiot ovat koskemattomia. Ihmiset eivät välitä raakuuksista jota muissa maissa tapahtuu. Kunhan ne eivät tapahdu omassa asuinmaassa niin ihmiset ovat tyytyväisiä. Tämän menttaliteetin mukaan Hitlerin vallasta syökseminen oli myös törkeä teko.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu