Olen asunut täälä Pattiksella vuodesta 2010 Soi Leengenillä. Täälähän ei saa tehdä työtä ilman työlupaa ja olen työlupaa anonut onnekkaasti saaden sen nyt.
Minun työni on Pattayan mainostaminen ja vihdoin sain vuosien jälkeen työluvan toimittaen viranomaisille kaikki matkablogikirjoitukseni johon tarvitsin lavataksin, koska materiaali todella runsas.
Tänään sain sitten vihdoin työluvan, kun toimitin vielä alla olevan viranomaisille.
He tosin kysyivät kirjoituksen luettuaan, että mihin töihin lähden ja kerroin sen vain olevan humoristinen lausahdus, kun oikeasti menen piipahtamaan ensin ja sitten polskahtamaan, ennen liplatusta.
Sulla on lerppa ihan hyvä tahti tänään. 30 kirjoitusta ja päivä on vasta nuori. Eilen sulla tais mennä 200 rikki? Meneekö tänä vuonna 50000 rikki yhteensä ja sitten purjehtimaan?
Mä joudun menee töihin niin en ehdi nyt sua järkyttää totuuksilla enempää, mutta muista vastata lerppana aina kun SiamHdltä kysytään ja muista aina vastata SiamHDnä kun lerpalta kysytään. Näin saat sellaisen tunteen että sinulla on ystävä joka suojelee sinua.
OHJEENI, TARKKAILKAA TOTUUTTA JA OLKAA REHELLISIÄ, SE ON ELÄMÄNTARKOITUS.
Minun työni on Pattayan mainostaminen ja vihdoin sain vuosien jälkeen työluvan toimittaen viranomaisille kaikki matkablogikirjoitukseni johon tarvitsin lavataksin, koska materiaali todella runsas.
Tänään sain sitten vihdoin työluvan, kun toimitin vielä alla olevan viranomaisille.
He tosin kysyivät kirjoituksen luettuaan, että mihin töihin lähden ja kerroin sen vain olevan humoristinen lausahdus, kun oikeasti menen piipahtamaan ensin ja sitten polskahtamaan, ennen liplatusta.
Sulla on lerppa ihan hyvä tahti tänään. 30 kirjoitusta ja päivä on vasta nuori. Eilen sulla tais mennä 200 rikki? Meneekö tänä vuonna 50000 rikki yhteensä ja sitten purjehtimaan?
Mä joudun menee töihin niin en ehdi nyt sua järkyttää totuuksilla enempää, mutta muista vastata lerppana aina kun SiamHdltä kysytään ja muista aina vastata SiamHDnä kun lerpalta kysytään. Näin saat sellaisen tunteen että sinulla on ystävä joka suojelee sinua.
OHJEENI, TARKKAILKAA TOTUUTTA JA OLKAA REHELLISIÄ, SE ON ELÄMÄNTARKOITUS.
Vastaukset 17
Vanhimmat
TerveisetSoiLengkeeniltä
8.8.2017 13:56
ThaiHdSiam kirjoitti:
Jos vuodesta 2010 tekis seksitreffit soi leengin kanssa oman condonsa vessaan, voisi hän imeskellä mansikan makuista ensin napaten pillerin ja sitten rakastella itse itsensä kanssa antaen itselleen taivaallisia räjisyttäviä sillä aikaa kun rouva on matkaoppaana tänään norjalaisille.
Näytä lisää
Kyselet palstoilla toisten mielenterveydestä. Ovetko nuo oksennuksesi terveen ihmisen jätöksiä
Asunut Pattayalla vuodesta 2006. Mulla on muutakin tekemistä kuin nykypalstan Maija metsästys. Tänään osa 164.
En tunne Jomtienin suomalaisia kuin naamalta.
Minäkin olen asunut täällä vuodesta 2004 eikä oo mitään muuta tekemistä ku naamailla.
Niin ja tietysti kierrättää, piipahdella, polskahdella, liplatella ja keulii, sen takiahan tänne tultiin
Tein tänään provikkasopimuksen takautuvasti, saan 5 centtiä per persläpikirjoitus.
Saan myös 10 centtiä per uusi nimimerkki.
Olen sanonut että minusta tulee miljonääri taas.
Siitäs saitte apinat.
Saapas näkee mihin kellonaikaan Maija alkaa provikkaansa tänään kartuttamaan ja millä tarmolla.
Persläpilerppa odottaa innolla jo, koska pitää aamusta aikaisin kysellä...
"Elo tää Hiekkaharjussa on,
meille käskynä kohtalon
ja kenties matkamme määrä
siellä köyhyyteen kadota on"
Persläpilerppa lauleskelee aamusta iltaan tätä, minkä palstoille raapustamiseltaan ja pullonkeruultaan ehtii.
Maijan kestotilauksen johdosta seuraavaa matkailupalstan lukijoille jos Teitä ylipäätään on:
Tervetuloa Thaimaan matkailun matkailupalstan syövereihin nauttimaan kaikesta siitä annista, mitä Pattaya ihmismielessä voikaan saada aikaan.
Parhaimpia otteita kannattaa lukea esimerkiksi hammaslääkäristä, Chiang Main ravitoloista, sekä luonnollisesti Harrikka moottoripyöristä kun moottoripyöräily on osa puheena olevan maan arkipäivää.
Kiitos kaikille, jotka nauttivat tämän matkailupalstan annista jopa päivittäin.
Älä puhu paskaa vanha lehmä Maija.
Sinä trollaat joka tapauksessa vaikka yksinäsi, kuten on nähty.
Haastat sujuvasti riitaa itsesikin kanssa sinua Maijaa ollen 10.
Vastailet itsellesi, kannustat itseäsi, kehut itseäsi, ruokit itseäsi ja innostut kuin ilmapallo jos saat muiltakin huomiota kuin itseltäsi.
Sun on turha selitellä syitä trollaamisellesi kun ainoa syy on että olet maaninen ja psykoottinen nettitrollaaja Suomesta joka väittää asuvansa vuodesta 2010 Soi Leengkenillä.
Totuus tarua ihmeellisempää, tai toisin päin.
🛫🛬 1 miljoona.
🍺🍺 1 miljoona.
👙🐰 1 miljoona.
4 🏃🎠 nuorin rippikouluikäinen.
👸🙋🙌🙏 saksalainen kasvatustapa, ei kiroilua, ei isän vastaista mielipidettä ääneen.
2 👱👧 x, joiden kanssa 27v.
💏👄💔👙👠💰300.
👿 50v. vain oma mielipide oikea.
👙👠💘3 kuukautta.
📝✏ 10.000 riviä.
💻💻 24 h / vrk. 7 vrk / viikko. 12 kk / v. 5 vuotta.
Baaritytön unelma POJU ?
Maija.
Maija, oletko ehtinyt tänään viettää glamourlaatuaikaa rakkaasi kanssa vai onko hän siirtynyt X-ryhmään? 💔💔💔
Entä kumpaa olet ajatellut tänään enemmän, rakastasi vai minua? 💲💲💲💣💣💣💻💻💻
Kävelin tänään täällä Pattayalla yksin rantabulevaardia pitkin ja tunsin oloni niin yksinäiseksi mutta onnelliseksi, että päätin yksinäisyyttäni lievittää kirjoittamalla teille rakkaille Pattayan ystävilleni kuinka onnellinen olen.
Minä olen luonteeltani niin avoin ja suvaitsevainen, että ketään tai mitään arvostelematta hyväksyn kaikenlaiset ihmiset ketään syrjimättä tai arvostelematta.
Tämä minun kotikaupunkinihan on kaikkien tietäen ns. sulatusuuni kaikille mahdollisille ja täältä löytää aina kaltaistaan seuraa vaikka yksinäisyys valtaisikin mielen.
Kävellessäni pohdin kuinka voi olla mahdollista että on elämää ylipäätään kohteissa joissa ei ole rantakatua Pattayan tavoin, eikä edes kevyenliikenteenväyliä Tuusulan tavoin.
Kaikkihan tietävät minun paljon kirjoittavan matkablogeja ja kun oikein innostuu, niin tulee kirjoiteltua sammakoita, kuten aviomiehen harrikka-ajeluista Chiang Maista Hua Hiniin vedin hatustani, eikä sellaiselle ole mitään muuta selitystä.
Nyt olen ongelmissa totuuden torvensoittaja kun olen, minulta perätään näyttöä.
Harmittaa kun olen sateenkaarimies.
Täällä tulee noudattaa lakeja ja säännöksiä.
Niin syyskuinen sunnuntaiaamupäivä on alkanut jälleen Maijojen suurhyökkäyksellä, etenkin palstojen suurtuhooja, PersläpiMaija Vuodesta 2010 on ollut äänessä, alkaakohan pian toinen minänsä PersläpiMaija Soi Lengkeeni sotkea mukaan.
Haaveilisivat vain ilman julkisia kommenttejaan kellarialivuokralaiskämpässään, vuoroin Thaimaan lomailusta ladypoikien kera, vuoroin Harrikka-ajeluita ja veneen omistamisesta, puhumattakaan ÄSSÄ MERSUISTA.
Sitten olisi iltasella jälleen mukava pistää nukkumaan ja huomata jälleen kasvaneensa yhdeksi ihmiseksi.
Niin pääsisivät asialliset kirjoittajat kertomaan Thaimaan matkailusta, nyt sellainen on täysin poissuljettua Maijan ansiosta.
Chiang Mian ja Huahinin yhtyneet lerpat keräsivät Suomessa kaatopaikoilta paljon vanhoja risoja huonekaluja, tarkoituksena laivarahdata kontillinen Thaimaahan, aikoessaan muuttaa sinne.
Rahtaus tyssäsi rahdin maksuun ja matkakin, koska pullojenkeruu tuotti liian vähän ja sekin vähä hupeni kiljuaineisiin.
Siihen lopahtii senkertainen Thaimaahan muuttaminen
onkomiestäviivalle 5.9.2017 12:47
Tule Lerputin koittamaan onneasi
Minulla on jo työlupa
Klo 11:07-17:42. Syyskuinen Tiistai- päivä 2017, Thailand, Chiang Mai.
Olen tehnyt kyseisenä ajanjaksona 49 kpl maijakirjoitusten nostoja ja raapustanut niiden lisäksi muutaman uuden aloituksen, vastaillut itselleni ja vastaillut minuun kohdistuviin epäilyksiin sekä muiden kommentteihin yhteensä 89 kertaa vajaassa viidessä tunnissa. Se tarkoittaa että tänään paukahtaa 300 kirjoitusta rikki! Heheh! Se tarkoittaa 100 000 kirjoitusta vuodessa! Eiks oo aika hyvin? Heheh?
Minulla EI OLE MITÄÄN ONGELMIA, enkä leiki mitään KOSTAJAA. MINULLA ON KAIKKI HYVIN!
Minulla on kädet täynnä töitä ravintolakonsernissani, kukkabisneksissäni, harrasteissani, perhe- ja sukupuolielämässäni, merellä, tatuointishopissani ja jengikavereideni kanssa HD:llä kurvaillessa Thaimaan auringon alla että MITEN TE KUVITTELETTE että olisin MUKAMAS neljän seinän sisällä maleksiva nettihöperö? YMMÄRRÄTTEKÖ ETTEI MULLA OLE AIKAA SELLAISEEN MISTÄ MINUA SYYTÄTTE?
MINÄ EN OLE OMITUINEN KOSTAJA ENKÄ MIKÄÄN VAMMAINEN TROLLAAJA SUOMESSA, MUTTA JOS TROLLAAMISEENI EI VASTATA, TAI JOS VASTAATTE VÄÄRIN, TAI JOS VASTAATTE OIKEIN, TAI JOS MINÄ VASTAAN ITSELLENI VÄÄRIN, NIIN SITTEN KIIHDYTÄN TAHTIA REPPANAT!
YMMÄRRÄTTEKÖ? KIIHDYTÄN TAHTIA! Myös jos asutte Thaimaassa tai käytte Thaimaassa, niin raivostun ja sanon maijaksi. Jos teillä on työpaikka ja rahaa, olette maijoja. Jos teillä on nainen niin olette valehteleva vuokramorsian-maija ja tulee bakteereja niin että tuntuu!!!
Jos saatte liiton korvauksia tai maataloustukia niin kuulutte vihani piiriin, maijat!!! Jos ajatte motskarilla niin olette maijamaijoja! Se jolla on toimiva erektio on supermaija!!! Normaalipainoiset ihmiset ovat myös maijoja ja tosi inhottavia sellaisia!!! Varmaan hiki haisee kuitenkin pallomahassa täh???
Elämänne muuttuu kammottavaksi kun kutsun teitä maijaksi. Olen nääs niin älykäs. Tokalla luokalla jo havaittiin että olen yliälykäs lapsi ja minut siirrettiin suoraan tukioon, MUTTA MUISTAKAA ETTÄ SITÄ SAATTE MITÄ TILAATTE JA SITTEN... mikä se sana olikaan joka kuulosti hienolta... ai niin MERIITTI ja toinen oli toi sana minkä opin juuri... MIELENTERVEYSKUNTOUTUJA! Heheh!?
Kuka väitti etten osaa yhdys sanoja? Osaan pas! Olin nääs lento kentällä Tikka koskella töissä kolme kymmentä vuotta lento kapteenina ja insinööri majurina.
Sain skypepuhelun itseltäni ja siinä sitten pitkä tovi keskusteltiin kuinka valloittavan ihanasti Pattaya ja koko Thaimaa kaikkinensa on elämäni.
Päätimme lähteä moottoripyöräilemään Chiang Maihin, minä ajan ja kloonini istuu tarakalla.
On mutkateitä kaveri on kertonu.
Minä olen se lienenkö kymmenes Maijasi, joka en lainkaan pidä kirjoituksistasi persläpilerppa ja siksipä laitan tämän pienen selvitykseni:
Minä PääMaija2010, sekä minun 9 KlooniMaijaani olemme päättäneet aktivoida näitä meidän kymmenen Maijan kirjoituksia siten, että jonain päivänä ne ovat kaikki samalla päivällä.
Näin me kaikki 10 Pattayan rakasta olemme estraadilla ihan ykkösinä ja kaikki muut kakkoset voivat vaivatta lukea meidän rakkaiden näkökantoja aivan kaikesta.
Terveisiä näin vielä kaikille rakkaille jotka meidän kirjoituksista pitävät.