En ymmärrä miten nämä muka meediot väittää monesti että he ei välttämättä saa yhteyttä johonkin, ja silti rahastavat täyden hinnan. Tää Maria Petala vaan jaaritteli, mitään tietoa ei ollut, kunhan mun mielestä vaan arvaili ja kyseli että onko tälläinen ja tälläinen näkymä. Kysyi nimeä ja sitten alkoi puhua maisemasta ja selitteli että voi tulla sukupolvien takaa. Sitten vielä yritti ottaa uudestaan tiettyyn henkilöön yhteyttä ja alkoi taas jaaritella ihmsen ominaisuuksista ja kyseli oliko tälläinen ja tälläinen. Aikaa kuluu, minuutit ja eurot juoksee. Laitoin 10 min kohdalla luurin kiinni ja taas köyhdyin 30e, mistä, aivan tyhjästä. Halusin saada viestiä sieluntasolla olevasta ihmisestä enkä kysymyksiä onko tämä ja tämä. Jos ei saa varmasti yhteyttä niin siitä kannattaisi jo sanoa sivuilla. Näin hän itse sanoo sivuillaan :
· Meediona tuon viestejä henkimaailmasta edesmenneiltä läheisiltäsi, tuttavilta ja jopa kaukaisilta sukulaisilta.
Mistä löytyisi oikeasti osaava meedio kuten olen nähnyt telkkarissa jenkkiläisissä ohjelmissa, että oikeasti tuovat sitä viestiä eivätkä vain jaarittele turhanpäiväisiä. Alkaa oikeasti usko mennä näihin kaikenmaailman ennustajiin ja selvännäkijöihin.
Maria Petala vaan jaarittelee
14
1993
Vastaukset
- kokeiltuon
soititko jonkun firman ennustajalle? ne ei tiedä mitään
- Myös_saman_todennut
Tuo ylläoleva on vain niin totta.....
- Huomattu_on
Ohjelmaa jo jonkin aikaa seuranneena olen huomannut pitkän aikaa sitten, että suurin osa niistä siellä esiintyneistä "ennustajista" ja "meedioista", mm. myös tuo Maria Petala, Saija Ranttila ja moni muu, ei tiedä yhtään mitään, eli eivät siis ole mitään oikeita ennustajia ja meedioita. Sen on huomannut mm. siitä, että kun asiakas jotakin kysyy, niin heiltä heti alkaa mennä jokin pieleen. Eli he alkavat kertoa tuntomerkkejä joistakin edesmenneistä, mutta soittaja ei tunnista lainkaan kyseistä henkilöä. Toiseksi, minusta nämä itseään meedioiksi käyttävät aika usein, tai lähes aina epäselviä ilmaisuja, kuten "Näen jonkin ruutuikkunan, ymmärrätkö mitä tämä tarkoittaa?"
Itse he väittävät saavansa viestejä symbolisesti. Joopa joo. Ei vaan mene läpi. Enemmän vaikuttaa siltä, että he vain keksivät nopeasti omasta päästään jotakin, josta ei varsinaisesti jää kiinni. Tai oikeampi ilmaisu lienee: ei voi jäädä kiinni. Huijaamisen huomaa siitä, että paitsi he käyttävät epämääräisiä, tai niin epäselviä lauseita, tai eivät sano sano mitään sellaista, mistä olisi heille soittaville asiakkaille mitään konkreettista ja todellista hyötyä.
Kummastelen vain sitä, että ohjelmaan soittavat eivät itse näytä huomaavan mitään, eivätkä panevan pahakseen sitäkään, että menettävät päivänselvää rahaa. Ja vieläpä valehtelijoille.
Luulen, että kyllä muidenkin ohjelmaa katsoneiden on täytynyt huomata edellä kertomiani asioita.
Älkää vaan ihmeessä soitelko millekään kalliisiin yrityksiin, jotka tarjoavat palveluksiaan puhelimitse. Menetätte vain rahanne ja huijareiden liiviin. - kuultu_on
täällä tämä yksi jolla on aikaa haukkua kaikki ennustajat taas melskaa,, eisiinä mitään, aina voi valittaa mutta ootteko_huomanneet_viivat elikkä eikö sulla ole mitään muuta harrastusta kuin selvänäkijöiden, meedioiden yms haukkuminen ja katkeroituminen siinä sivussa?
- Rambolia
Edellisen tavoin olen seurannut myötähäpeällä Petalan,Ranttilan ja Tarja Saharin yritystä löytää asiakkaalle uskottavia tuntomerkkejä tuonpuoleiseen menneistä. Esim. Maalaismaisemassa elänyt nainen. Sitten kun asiakas antaa jonkun vinkin niin sitä seuraten ja lisää udellen jatketaan juttua. Ainoastaan Laura Roine on saanut yhteyteen oikeita henkilöitä, tuntomerkkeineen, eleineen ja viesteineen.
- Kerttu-65
Minulle Maria Petala näki oikein tuntomerkein rakkaan läheiseni. Tuntomerkit olivat hyvinkin selkeitä ja varmoja. Hän myös mainitsi aluksi että aina ei voi olla varma saako yhteyden kuolleeseen. Myös tulevaisuudestani tiesi asioita mitkä ovat tapahtuneet. Samaa mieltä olen siitä että kannattaa huolella katsoa kenelle meediolle tai näkijälle soittaa. Maria Petalaa itse suosittelen kokemukseni perusteella.
- Pirkkopirkko
Olen ohjelmaa useasti myös seurannut ja huomannut Laura Roineen mutta myös Maria Petalan onnistuneen hyvin tuodessaan noita tuntomerkkejä toiselle puolelle siirtyneistä. Ei kai kukaan aina onnistu....
- SirkkaKainuu
Hei "meedioihinpettynyt", on taito myös kuunnella mitä meedio kertoo. Olen ollut meediotilaisuuksissa ja huomannut, että myös kuulijan oma energia ja avoimuus tilanteeseen vaikuttaa yhteyteen.
Joskus voi jonkun ajan jälkeen huomata, että puhuttiin tietystä tuntomerkkeihin sopivasta henkilöstä joka ei tullut mieleen meedioistunnon aikana, näin on minullekin käynyt.
Jos Maria Petala kertoi tunnusmerkkejä (kirjoitelmasi perusteella), käviköhän niin etteivät ne sinulle "kelvanneet" vaikka yhteys muodostui ja ennen asian selviämistä lopetit puhelun. Suosittelisin sinua kokeilemaan meediotilaisuuksia. - McDonaldsmeininki
Samaa mieltä yllä olevan kanssa. Jotenkin tuntuu, että monet täälläkin keskustelevista odottaa Maria Petalan, Tarja Saharin sekä muiden meedioiden ja selvänäkijöiden olevan koneita joilta pitäis saada täydelliset, aina oikeat, nopeat, helpot vastaukset omaan elämään. 😳 Sit kun tulkinta ja vastaukset ei kelpaa tai ole mitä halutaan, syytetään viestin tuojaa. 😂
- Rayya
Katson tv:tä useasti ennen työpäivän alkua ja minun mielestäni Maria Petala on onnistunut hienosti saamaan yhteyden näihin pois nukkuneisiin. Mieleeni on painunut etenkin pari tapausta. Ensimmäisessä, joka on jäänyt erityisesti mieleeni, Maria Petala luetteli kuolleen naisen napakan luonteen, rehevän ulkonäon, puutarha harrastuksen ja jopa lempikukan "Pionin". Toisessa, oikeiden luonteen piirteiden ja ulkonäön lisäksi, sen missä oli tämän edesmenneen kotipaikka ja sukujuuret sekä jopa astiasarjan nimen, jopa tämänkin soittaja heti tunnisti. Itselläni ei ole ollut vielä tarvetta ottaa yhteyttä meedion kautta kuolleisiin, mutta hänelle kyllä soittaisin.
- Kummitushuhuu
Nää teidän jutut on niin 👻😜
- nakija
sinne tehdään myös sovittuja soittoja joissa on käsikirjoitus.. järki hoi älä jätä
- Intuitioo
oon kuullu niin paljon tunnetuista ja tuntemattomistakin selvänäkijöistä/ meedioista puhuttavan täysin muuta kun oma kokemukseni on ollut. joitakin on kehuttu maasta taivaaseen (ystävienkin taholta) eikä ne oo nähny yhtikäs mitään erityistä ja sitten on kokemusta myös siitä, että jotain meedioo/ näkijää on arvosteltu kovastikkin jokapuolella ja se on kattonu mulle todella tarkkaan ja tienny kaikki asiat. kyllä se kannattaa ite vaan kokeilla omaan intuitioon kuunnelleen, niin saa varmuuden, eikä kuunnella toisten jorinoita.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1176096Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta334217- 823372
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä183006Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2582120Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?882014Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui441892- 1441819
Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81706Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881579