Olen opintojen vuoksi muuttamassa omaan asuntoon ensi kertaa syyskuun alussa. Yhtäkkiä on alkanut heinäkuusta lähtien tulla monen päivän kausia, jolloin mikään ei tunnu minua kiinnostavan. Entiset kiinnostuksen kohteet tuntuvat nyt tylsiltä, ja niiden ajatteleminen vain ahdistaa, koska yritän pakottaa itseäni nauttimaan niistä. Sama pätee uusiin asioihin joita olen kokeillut.Olen alkanut heräillä aamuisin ja olo on uupunut, eikä ruoka tunnu maistuvan. En kuitenkaan usko että kyse on masennuksesta. Itse olen muutosta ollut lähinnä innoissani, mutta mietin, voiko se alitajuisesti aiheuttaa stressioireita (luin että positiivisetkin asiat voivat aiheuttaa stressiä). Onko muille käynyt samalla tavoin?
Stressiäkö
2
210
Vastaukset
- 4364634
Olisko kuitenkin enmmän jännitystä ja sen tuomaa ahdistusta kuin stressiä? Stressi on sitä kun liikaa paineita saada asioita tehdyksi eikä välttämättä pysty siihen. Sinun oireesi kuulostaa enemmän ahdistukselta mitä jännitys tulevasta isosta muutoksesta elämäntilaneeseen voi aiheuttaa.
- TuletViihtymään
Joo, voi olla innostusta ja piilostressiä samalla! Ihan normaalia. Kyllä se siitä helpottaa kun pääsee omaan asuntoon ja antaa ajan vähän kulua. Siinä on kaksi isoa muutosta yhdellä kertaa: Oma asunto ja opiskelujen alottaminen. Molemmat yhtä aikaa ovat iso juttu! Ja hieno sellainen!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,1284639Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu293377- 203315
Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt472979Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka512965Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1222839Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod182590Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132315- 92199
MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142135