Menin hammaslääkärille paikkaamaan hammasta. Kuinka ollaakkaan siellä oli tuttu kasvo. Menin ihan tukkoon. Että pitikin sattua. Olin ihan normaali, mutta ei ollut helppo kun se puhui niin se oli kuin olisi taivaaseen päässyt. Eikä siinä vielä mitään onneksi kipu hampaassa piti ajatukset kasassa.
Kun hän sitten lopulta häipyi ennen omaa lähtöäni ja hänen äänensä soi kuin huilu taitavan ihmisen käsissä, se jäi kaikumaan päässäni.
Melkein halusin tehdä toisen reiän hampaaseen ihan vaan siksi että kuulisin hänen äänensä.
Kuinka tyhmää, en mene enää ikinä hammaslääkäriin. Toivoisin vain oven avatessani näkeväni hänet. No onneksi en näe häntä pitkään aikaan. Mahaan sattuu ei pysty hengittämään, kuinka joku voi vaikuttaa niin paljon.
Oikeastaan toivoisin törmääväni häneen kadulla, mutta menisin vain niin kipsiin etten pystyisi liikuttamaan mitään.
Tuijottaisin varmaan silmiä kuin en olisi niitä koskaan nähnyt. Haluaisin hukkua niihin, uida niissä ja tuntea jokainen silmän liike itsessäni. Enkä edes voisi itselleni mitään. Se olisi hypnoosia, huumetta mihin tulee riippuvaiseksi yhdestä sanasta, yhdestä hetkestä, yhdestä katseesta.
Myönnän olen hullu, mutta voin myöntää myös tuo ihminen vie minut kuuhun, näyttää tien sinne minne olen menossa. valaisee sen kuin olisi päivä.
Minun pitää unohtaa hänet vaan voinko, huomaan uneksivani hänestä, en saa.
Keksinkö jonkun syyn nähdä hänet vai hukutanko itseni vain ikävään, tolkuttomaan tunteeseen mikä muuten vie mukanaan eikä päästä irti.
Entä jos haluan hukkua häneen, sulautua tuntea kaikki mitä hän tuntee ja olla kuin mitään ei tapahtuisi. Voisinko kieltää häneltä mitään, varmaan sanoisin vain hallitsemattomia sanoja, joita en itsekkään ymmärtäisi.
Ehkä tämä menee ohi, en silti tiedä haluanko edes sitä.
Ainakin minulla on hänen hymynsä ja äänensä taltioituna mieleni sokkeloihin. Siellä ne kaikuvat minulle kun kuljen katuja mittaillen.
Kun hän sitten lopulta häipyi ennen omaa lähtöäni ja hänen äänensä soi kuin huilu taitavan ihmisen käsissä, se jäi kaikumaan päässäni.
Melkein halusin tehdä toisen reiän hampaaseen ihan vaan siksi että kuulisin hänen äänensä.
Kuinka tyhmää, en mene enää ikinä hammaslääkäriin. Toivoisin vain oven avatessani näkeväni hänet. No onneksi en näe häntä pitkään aikaan. Mahaan sattuu ei pysty hengittämään, kuinka joku voi vaikuttaa niin paljon.
Oikeastaan toivoisin törmääväni häneen kadulla, mutta menisin vain niin kipsiin etten pystyisi liikuttamaan mitään.
Tuijottaisin varmaan silmiä kuin en olisi niitä koskaan nähnyt. Haluaisin hukkua niihin, uida niissä ja tuntea jokainen silmän liike itsessäni. Enkä edes voisi itselleni mitään. Se olisi hypnoosia, huumetta mihin tulee riippuvaiseksi yhdestä sanasta, yhdestä hetkestä, yhdestä katseesta.
Myönnän olen hullu, mutta voin myöntää myös tuo ihminen vie minut kuuhun, näyttää tien sinne minne olen menossa. valaisee sen kuin olisi päivä.
Minun pitää unohtaa hänet vaan voinko, huomaan uneksivani hänestä, en saa.
Keksinkö jonkun syyn nähdä hänet vai hukutanko itseni vain ikävään, tolkuttomaan tunteeseen mikä muuten vie mukanaan eikä päästä irti.
Entä jos haluan hukkua häneen, sulautua tuntea kaikki mitä hän tuntee ja olla kuin mitään ei tapahtuisi. Voisinko kieltää häneltä mitään, varmaan sanoisin vain hallitsemattomia sanoja, joita en itsekkään ymmärtäisi.
Ehkä tämä menee ohi, en silti tiedä haluanko edes sitä.
Ainakin minulla on hänen hymynsä ja äänensä taltioituna mieleni sokkeloihin. Siellä ne kaikuvat minulle kun kuljen katuja mittaillen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Heini on kyllä ihana, olisi tehnyt mieli viime käynnillä ottaa kiinni ja suudella ;)