Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Revon Sähkö Oy?

Yxääni

Mitenkä Revon myynnistä saadut miljoonat (markkaa) on sijoitettu ja mitä ne on tuottaneet Haapavedelle? Sain Eleenijalta kesä asuntoni verkkolaskun touko-kesäkuulta, kulutus 32 kwh, lasku 34,5 euroa. Lisäksi sähkömyyjä veloittaa sähköstä n. 15 euroa. Kalliita on kilowatit. Maakunnan etua ajateltiin, sano entinen kunnanvaltuutettu, pitäjäneuvoksen titteli tuli. Mitäpä luulet, mikä olisi verkkomaksu ja sähkömaksu tällä hetkellä, jos Repoa ei olisi myyty.

12

369

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Töttrströmis

      Kylmää on ollut kyyti maakunnassa tuonkin pääätöksen jälkeen,. Voi verrata lähinnä tuntemukseen kun talvella kylmissään kusee housuunsa, niin hetken lämmittää mutta kohta on entistä kylmempi.
      Vuosikymmenten saatossa kerätty omaisuus ja tieto taito työpaikkoineen hävitettiin maakunnasta taivaan tuuliin pilkkahinnalla ,
      Maakunta on maksanut ja tulee maksamaan kovan hinnan Revon Sähkön myynnistä.

    • SuomiHuutokaupattavana

      Onhan se mukava maksaa siirtomaksua joka on nelinkertainen kulutukseen verrattuna.

      Ulkoistamisien, yhtiöittämisien ja kilpailuttamisen juhla-ajat menossa kun maan hallinnossa on yritysporvaripamput jotka toistensa taskuun pelaa. Ulkomaalaiset pörssipelurit kiittää vielä monet kerrat Sipilää ja kumppaneita kun suomen verovaroilla rikastuvat. Tarkoittaa sitä, että olisi lähes sama jos uomalaiset maksaisi osan veroistaan jatkossa ulkomaille lopputulos kun on sama joka tapauksessa. Nyt on menossa VR ja vielä kun alkon saattavat pössipelureiden käsiin niin johan kaikki muu mikä myytävissä on on kohta myyty halvimman tarjouksen antajalle. Kun saavat markkinta haltuun alkaa rahastaminen mistä esimerkkinä sähkölaskujen hurjat korotukset ja suomipoika maksaa voimatta asialle yhtään mitään. Vanhuspalvelusektorin ovat kohta jo vallanneet yksityisiä hoitokoteja nousee kuin sieniä sateella sitten on vuorossa sote. Sitten kun markkinat on vallattu nostetaan hinnat pilviin laskien samalla taso alas voittojen maksimoimiseksi ja taas suomipoika maksaa. Menot kasvaa ja palveluiden taso laskee. Kohta lähtee kuntien verovaroista puolet sotemenoihin ja vastineena hyvä jos jää edes terveyskeskusta omaan kuntaan. Kuka voitti?

      • sullemullet

        lopulta käy kun hituran kaivokselle. Nostavat kytkintä ja jättävät suomalaiset siivoamaan jäljet ja huom. maksamaan siivoamisen.

        eivät myy alkoa on niin hyvin lypsävä lehmä. Tupakan hinta nousee millä nikotiiniriippuvaiset kasvattaa valtion kassaa. Siinä sivussa alkoholiriippuvaiset saa ruokakauppoihin väkevämpää juomista ja kiljunkeittovapautukset loppukuulle kun työttömyyskovaukset on ensin juotu. Muut sairaat maksaa jo enemmän kun matka- ja lääkekorvauksia laskettiin ja maksuja korotettiin. Nyt suunnittelevat rikkaille lisää veroalennuksia suomi-kuntoon talkoissa joihin rikkaat halutessaan sai osallistua köyhiltä ei edes kysytty. Vielä kun saisivat ammattiliitot polvilleen että yrityspomot rikastuisi hiukan lisää ja perusduunarit saa ottaa toisen työn että hengissä pysyvät. Hieno meininki porvarihallituksella.


    • tasajakoko

      Sehän kannattaa sinunki alkaa yrittäjäksi ja maksaa työtekijöillesi huippupalkkaa.
      Uskon että käsityksesi moneen asiaan sen jälkeen muuttuisi ja sattaisi jopa silmäsikin aueta suuremmalle monessa asiassa sullemulletti.

    • enmuurari

      Sähköyhtiöitä ei olisi saanut myydä, eikä viestiverkkoa, eikä suomalaista teollisuutta. Kokoomuslaiset vapaamuurarit tuhoavat ihmisen maailman- jostain syystä.

      • AinoaSyy

        Syy tähän kokkareiden toimintaan on vain ja ainoastaan raha. Heidän omassa taskussaan.


    • Älyttömästi

      Revon Sähkön myynnin yhteydessä meni myös osuus Olkiluoto Ykkösestä. Sitten oltiin valmiita sijoittamaan venäläisvetoiseen RosAtomiin Hanhikivenniemeen.

    • Ollikainennnaa

      Kukahan sen päätöksen revon sähkön myymisestä teki. Keskusta sen teki. Ja ne varat, ne vaan on olemassa mutta niitä ei käytetä. MIKSI?

    • Yxääni

      Revon sähkön myivät, kuntapäättäjät, joilla ei ollut mitään käsitystä tulevasta. Kunnia merkit ja taulut siitä oli tuloksena. Kepulaiset halusi RAHAA ja merkkejä. Missä rahat?

    • Yxääni

      Kuka omistaa nykyisen verkkoyhtiön, ELENIA OYn ? Onko arvauksia tai tietoa.

      • Hilowattihuntti

        Elenian omistaa Eleenija Olikorkki from Russia? Arvaus.


    • Kiristäjästävapaa

      Jokakodin ja kylävoimalat ovat tulevaisuutta, joten kannattaa unohtaa Elenia ja alkaa rakentamaan rinnakkaista sähköverkkoa kylille Reporahoilla

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      85
      2258
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      50
      1954
    3. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1838
    4. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      80
      1708
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      10
      1598
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1522
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      24
      1403
    8. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1362
    9. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      72
      1331
    10. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      36
      1326
    Aihe