Masennus tuli takaisin

Saat varmasti paljon hyviä vinkkejä...
Mun vinkki, jonka saat aloitettua heti on ruokavalio.
Syö joka aamu 2 kanamunaa päivän aikana vihanneksia, hedelmiä juureksia ja kanaa kalaa
Maksalaatikkoa puolukkahillolla pari kertaa viikossa.

Älä syö sokeria tai valkoista vehnää paljon.

Sokeri riippuvaisuus masentaa.

Elämä ei ole helppoa (todellisuudessa). Meidän pitää kärsiä jos elämme opittujen tapojemme mukaan. Kärsimys on osa elämää. Kärsimys voi helpottua jo sillä että hyväksyy sen. Elämä on epävakaata ja olemme alttiita sairauksille.

Uskon, että paranit ekasta masennusjaksosta lääkkeillä? Uusiutumisriski on paljon suurempi elpi kun parantuu lääkkeillä. Jätä ne.

ylös-ulos-ja-lenkille

ja TÖIHIN.

Kaikki muu on paskanjauhamista.

Anna kun panen sun masennuksen pois edes hetkeksi, läheisyys auttaa.

Ota parempi terapeutti kuin viimeksi! Älä huoli huonoa.
Lääkityksen kanssa ole tarkka. Älä jatka sitä tarpeettoman kauan.
Juttu menee niin että oma mieli parantaa. Masennus on oire voimien hupenemisesta kun tulee koettelemuksia elämässä. Ja niitähän aina tulee!
Fyyysisten voimien kanssahan on sama juttu. Jos raataa tarpeeksi kauan, uupuu näännyksiin.
Kun tulee vastoinkäymisiä ja monenlaisia päällekkäin, psyykkiset voimat vähenee ja silloin myöskin ihminen uupuu ja nääntyy ja masennus on sen merkkinä.

Kun me ihmiset väsymme raskaasta työstä, mitä me teemme? Menemme lepäämään ja keräämme voimia.
Siksi masentuneenkin täytyy pysähtyä ja antaa mielen hoitaa itse itsensä.
Lääkityskin helpottaa oloa mutta liian pitkään jatkuvana estää mieltä hoitamasta itseään sillä psyyke jää kiertämään noidankehää kun lääkeaineet sekoittavat aivojen kemiaa.

Hae sairaslomaa ellet ole jo hakenut. Tärkeintä on vähentää kaikki stressi minimiin.
Haasteellista on antaa itselleen aikaa toipua sillä meille on opetettu että pillerit korjaavat tilanteen parissa viikossa helposti. Näinhän ei ole, ja masennus toistuu kun aivoille ei anneta aikaa korjata itseään ajan kanssa.

Mulla vaati ns. täyttä lepoa. Omat kokemukset ja mielenterveysongelmat alkoivat jo ala-asteella jatkuen edelleen tähän päivään asti. Olen 22-vuotias nuori nainen. Olen saanut apua ja tällä hetkellä elämä on hyvällä mallilla. Lääkkeitä on tarjottu moneen otteeseen, mutta ne eivät ole vaihtoehto ellen kirjaimellisesti makaa sängyssä ja kuse alleni, kun ei jaksa mennä vessaan. Toki prosessini on vielä kesken, mutta mulla on aina ollut tunne, että tää on pysyvää. Mun aivoissa on pysyvä toimintavirhe enkä pysty elämään ns 'normaalia' elämää. Tulee huonoja päiviä, viikkoja..joskus menee ihan hyvin ja sitten taas ei jne... Stressinsietokyky on mitätön, mutta opiskelu sujuu terpian tuella ja puhumalla avoimesti asioista.
99% todennäköisyydellä tämä on pysyvää, mutta lääkkeet tuhoavat aivoja vielä entisestään. Olen siis kokeillut kahta eri mielialalääkettä, toinen ei pidemmän päälle auttanut ja toinen teki hulluksi. Suurin helpotus itselleni on ollut hyväksyä se tosiasia, ettei tämä koskaa täysin helpota. Yritän koko ajan enemmän hyväksyä omia tunteita ja reaktioita eri tilanteisiin. Muistutan itseäni päivittäin, että ne ovat vain tunteita ja ajatuksia..saavat olon niin huonoksi, että tekee mieli oksentaa, mutta ne menee ohi. Tulvat kyllä ajoittain, mutta niiden kanssa oppii elämään. Joskus voi tuntua epäreilulta, että miksi just mun täytyy kärsiä tällaisesta, mutta se on sairaus ja sen kanssa voi tulla toimeen hyväksymällä tilanteen. Enkä kyllä toivoisi tätä kenellekään muulle. Ehkä, joku ihmistä mahtavempi on ajatellut juuri minun pystyvän kantamaan tämän taakan, joku toinen olisi jo luovuttanut.
Ei ole hyvää ilman pahaa. Ei valoa ilman pimeyttä.

Hei taas! Kiitos kaikille neuvoista ja viesteistä.
Oon nyt tosiaan sitten tämän kuun sairaslomalla ja aloitin terapian. Vakavaa masennustahan ne sielä epäilee ja laittoi mut odottelemaan aikaa lääkärille. Ehdottivat että jatkaisin sairaslomaa ja haluaisivat, että alottaisin lääkehoidon.
Ja sinulle, joka siellä melskasi töihin menosta; mulla ei ole ammattia, joten en ole töitä saanut vaikka olen yrittänyt hakea työpaikkaa. Jos olisin siinä kunnossa, että voisin mennä töihin niin mielelläni menisin. Ei ole kovin helppoa elellä rahattomana ja peläten sitä, että seuraavassa kuussa ei olekaan rahaa pakollisiin menoihin.
Ja tosiaan tuosta lääkityksestä vielä, että en tosiaan parantunut sen avulla, vaan se lopetettiin vuosia ennen kuin lopetin terapiassa käymisen. Ymmärrän ettei lääkkeiden avulla tule mitään ihme parantumista, mutta lääke voi auttaa jaksamaan vaikeimpien aikojen yli, kuten se minulla aikaisemmin.