En tiedä onko oikea aihealue, sillä en tunne itseäni sinänsä masentuneeksi, tai ainakin uskottelen itselleni niin, en halua sanoa sitä ääneen. Tuntuu että oon täysin epäonnistunut ihmisenä ja tekemisissäni. Olen sössinyt asiani pienessä ajassa hyvin pahoin. Tämä lisää tätä pahaa oloa mitä oli jo ennen tätä . En jaksa huonoa itsetuntoani. en saa mitään järkevää aikaiseksi, en halua tutustua ihmisiin vaikka toivonkin että saisin uusia ystäviä. Perus arki kyllä sujuu vaikka väsyttääkin välillä hirveästi, mutta elämä tuntuu muuten hirveän tyhjältä . Öisin kun ummistan silmäni toivon vaan että kumpa kuolisin luonnollisesti yön aikana. Joka ilta sama juttu. Apua en halua hakea.. en halua lääkkeitä en kestä sitä häpeää.
en enää tiedä mitä tehdä
Avuton786
282
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hei avun hkemisessa ja lääkkeissä ei todellakaan oo mitään hävettävää, ite elin vuosia salaille ja peitellen pahaa olooni ja masennustani, kun siitä sai jossain vaiheessa sanottua ääneen, asiat helpottu :) ihan oikeesti sul on elämä edessä eikä mikään psykologillr puhuminenen sitä elämää pilaa, päin vastoin!
Ihan sama oli minulla aikanaan. Melko vakaasti oli myös selvää että en mene lääkärille enkä ota lääkkeitä.
Tosiasiassa otin korvikelääkkeitä. Lohtusyömällä jäätelöä ym. ja lutraamalla limunaatia ja röökäämällä toista askia päivässä ja välillä täydet kännit ja välillä vaan sikspäkki iltaisin. Pitkässä juoksussa, vuosikausissa ne pahensivat asiaa.
Lopulta tuli hiljalleen koventuen ja yhä useammin ahdistusta vuosia jatkuneen piinan lisäksi. Sellaisetkin asiat alkoi ahdistaa joissa normaali ihminen ei näe mitään ahdistavaa. Selvinpäin ei oikein ihmisiä halunnut tavata, naapurille rappusissa nyökkääminen oli sen mitä juuri ja juuri jaksoi.
Tarpeeksi kun tasainen sisäinen tuska kasvoi ja monipuolistui, niin lopulta nielin sen ylpeyteni ja menin lääkärille. Ja otin lääkkeet. Ainoa mitä kadun on se etten tehnyt sitä vuosia aiemmin.
Ruokavaliokin tuli sen jälkeen kuntoon ja tupakka tuli tumpattua ja sitä sikspäkkiäkään ei tarvi hakea kaupasta joka päivälle, että pystyy viettämään itsensä kanssa kotona illan ja nukkumaan.
Mutta se on oma valinta mitä tekee. Itsellä piti tulla tarpeeksi kovaksi oleminen ja eläminen ennen kuin haki apua. Olisihan tuota itsensä voinut vähemmälläkin päästää eikä suotta vältellä 15 minuutin lääkärikäyntiä vuosikausia, mutta nyt sillä ei ole enää väliä.