Suurkuluttajat ovat kansantalouden selkäranka

Sontasepot ovat esimerkillisiä ja hyviä kansalaisia. He eivät äänestä ja eivät valita kohtelustaan, kunhan kaljan ja tupakan hinta on alhainen ja siitäkin suurin osa veroa.
Heitä varten ei tarvitse varata eläkkeitä, vanhainkoteja ja he vapaaehtoisesti luopuvat työelämästä antaen mahdollisuuden ulkomailta tuoduille työntekijöille, joille riittää minimipalkka eivätkä ole kuulleetkaan ammattiyhdistysliikkeestä.
Sontasepot tulevat toimeen pienellä korvauksella sontaluukuissaan ja kuolevat nuorina. Heille riittää minimi toimeentulotuki ja pelkistetty terveydenhoito mielen turruttavilla lääkkeillä.
He eivät käy äänestämässä eivätkä siten pilaa poliittisia voimasuhteita eivätkä vaadi etuja ja lisäoikeuksia itselleen.
Kaljaa kittaava , äänestämättä jättävä sontaseppo on kaltaiseni hyvinvoivan vähemmistön paras tukijalka sekä taloudellisesti että henkisen itsetunnon kohottojana.
3101
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Niin, kuinkahan paljon Suomen valtio on menettänyt vaikkapa viimeisen viiden vuoden aikana verotuloja ulkomaille ylihinnoitellun alkoholin sekä savukkeiden takia...

Äänestä

Tärkeintä , että viinan vaikutus on sama sontasepon elimistölle. Olisi hienoa, jos valtio myisi sontasepoille halpaa kotimaista ja hyvin väkevää perunaviinaa.

Äänestä

Lisäksi tätä kiimaaa ei kestä kohta loylykauha takoo sarjatulta!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Taksimittarinlukija kirjoitti:

Sontasepot ovat esimerkillisiä ja hyviä kansalaisia. He eivät äänestä ja eivät valita kohtelustaan, kunhan kaljan ja tupakan hinta on alhainen ja siitäkin suurin osa veroa.
Heitä varten ei tarvitse varata eläkkeitä, vanhainkoteja ja he vapaaehtoisesti luopuvat työelämästä antaen mahdollisuuden ulkomailta tuoduille työntekijöille, joille riittää minimipalkka eivätkä ole kuulleetkaan ammattiyhdistysliikkeestä.
Sontasepot tulevat toimeen pienellä korvauksella sontaluukuissaan ja kuolevat nuorina. Heille riittää minimi toimeentulotuki ja pelkistetty terveydenhoito mielen turruttavilla lääkkeillä.
He eivät käy äänestämässä eivätkä siten pilaa poliittisia voimasuhteita eivätkä vaadi etuja ja lisäoikeuksia itselleen.
Kaljaa kittaava , äänestämättä jättävä sontaseppo on kaltaiseni hyvinvoivan vähemmistön paras tukijalka sekä taloudellisesti että henkisen itsetunnon kohottojana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu