Lontoon MM-kisoista saatiin 5. sija

Lisäksi Aleksi Ojalan maratonilla sijoitus 14. Jokohan saavutettiin kaikkien aikojen pohjanoteeraus arvokisoissa.

Eilinen keihäskisa oli tuloksiltaan eräs historian kovimmista. Saksalainen Thomas Röhler jäi tuloksella 88.26 metriä neljänneksi.
7112
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Eipä sieltä paljon odotettu, Paavo Nurmen ajoista on maailma muuttunut niitä ei voi verrata.
Muutama nuori voi yltää lähivuosina mitalleille arvokisoissa, hyviä urheilijoita tulisi varmaan kun satsattaisiin rahallisesti kun ei. Mielenkiintoista seurattavaa miten huipulla mennään.

1Äänestä

Mitäpä noista mömmöm kisoista. Kun seuraavat kesäolympialaiset järjestetään Tokiossa v.2020, sinne kannattaa jo satsata.
Yleisurheilussakin saadaan mitali tai pari. Näin ovat mateen maksanmerkit näyttäneet viime helmikuussa Repojärvellä.

Nyt on kyllä kisaväsymys syvimmillään.

Äänestä

ViimeinenMM Lontoo kisakatsomo myös eläkeläisväellä. Katsotaan, mutta ei me mitään luusereita olla vaikka provo-porukka tuolla ketjua nosteleekin. Nuo ovat luusereita,, ei me.

1Äänestä

Eipä noissa mömmökisoissa enää pärjää kuin jotku naismies sukupuoliset kummajaiset. Kasteri Semenejat ja Wambuit ym. Keihäässä suomalaiset valmentajat opettaneet apinoita heittelemään keppiä , niin että valkoinen mies ei enää pärjää, ja Saksan miehet syöneet jotain muuta kuin kaurapuuroa.

Äänestä

Urheilun ntilastohenkilöt. Mikä lie lähin näin heikko suomalaismenestys kesälajien urheilutilastoissa.. Huonompaa tuskin löytyy kuin Lontoon MM 2017.
Jonkin maan mitaleilta pudonnut ja neljänneksi sijoittunut urheilija voitti teoriassa koko joukkueemme.

Äänestä

Pullakansa juhlii muita asioita, ex kukkaron herraksi---mummo kertoo kuinka täyttää paperit niin valtio hoitaa velat.....

Toista on Ruotsissa lähes kaikki myydään mitä omistaa!!

Äänestä
  • Urheiluliiton pomot ovat joko laitettu kuriin tai sitten viisatuneet lama-ajan takapankolla, ettei kisoihin laiteta potlaita ta rapakuntoisia urheilijoita.
    näinhtiin joskus aikaisemmin.
    Keskimäärin nyt lontoonkisoista joka kahdestoista urheilija sai pistesijan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


yleisurheilufani kirjoitti:

Lisäksi Aleksi Ojalan maratonilla sijoitus 14. Jokohan saavutettiin kaikkien aikojen pohjanoteeraus arvokisoissa.

Eilinen keihäskisa oli tuloksiltaan eräs historian kovimmista. Saksalainen Thomas Röhler jäi tuloksella 88.26 metriä neljänneksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu