IPU:lla on kultakaivos, mutta onko työhaluja?

HeikkiJPulkkinen

Itsepäisyyspuolue on edelleen Suomen johtava EU:sta irtautumista ajava liike - ainakin sen pitäisi olla. Itsenäisyys on puolueen liikeidea, ja se on hyvä sellainen. Ainakin voisi olla.

Hajanaisuus, saamattomuus ja päivänselvä laiskuus sekä itsepäinen joustamattomuus; jonkinlainen uuden-etsintä ilman että mitään löydetään, vaikka vanhat teemat ja tekijät hyljätään - vanhat vahvistukset jätetään, vaikka uutta voimaa ei todella ole näköpiirissäkään. Maassamme on tai oli vielä hetki sitten tuntuvaa henkistä kapasiteettia EU-kaappauksen käsittelemiseksi, mutta IPU tahtoi jättää tämänkin junan asemalle ja sieltä menemään menojaan - olettaen ja kuvitellen, että jotakin "uudempaa" hyvää olisi olemassa tai tulossa puolueen avuksi.

EU-kaappauksen purkaminen on aatteellinen kultakaivos. Yhdelläkään toisella puolueella ei ole yhtä suurta ja hyvää tavoitetta. Kaivoksen louhiminen edellyttäisi jonkinlaista ammattitaitoa ja työhaluja.

Maailmalla on tapahtunut muutoksia ja vallankumouksia, Britanniassa ja Jenkeissä on ollut tekemisen meininki. Vallanpitäjäeliitti valtamedioineen on kokenut historiallisen kansannousun ja saanut oikein kunnon turpasaunan. Kansanliike syntyy työllä ja taistelulla. Toki tiedämme, ettei Suomessa ole Donald Trumpin, Nigel Faragen tai Jacob Rees-Moggin mittaisesta miehestä edes minkäänlaista mielikuvaa olemassa, niin pitkällä on valhemedian aivopesu, mutta johtohahmon puuttumista pahempaa on Ipun kentän ilmeinen työhaluttomuus.

Suomen vapaus Euroneuvostoliitosta on paras tavoite, mikä kotimaisella puolueella olla voi, mutta se on samalla myös vaikein ja haastavin, sillä se edellyttää keskittymistä ja kovaa työntekoa. Ipulle parasta olisi nyt seurata läntisen maailman uutta politiikkaa.

Fb /heikkijpulkkinen
Twitter @Hessu234

3

192

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • MikkoVapa

      Hyvin sanottu.

    • ipun-rooli

      Suomessa valta on luisunut yrityksille jotka ovat lahjoneet puolueet ämpäröimään niille verorahat ja antamaan niille verotusoikeuden. Venäjän tsaari poisti jo yli sata vuottasitten yrityksiltä äänioikeuden . EU antoi taas niille samat oikeudet politikoida joka on merkinnyt kansantalouden loppumista ja kansan rosvoamista. IPU ei ole ollut ajan tasalla koskaan eikä tyhjällä puheella voi saada menestystä. Nyt on annettu koko maailmalle mahdollisuus kupata suomalaisia globalisaatio-huuhaalla eikä IPU halua muuta kuin suojella kaikkia maailman ääliöitä kristillisin periaattein. Näin on suomalaiset jätetty oman onnensa nojaan kaikkien saalistajien käsiin.
      Mikä tässä on niin vaikeata ettei kukaan pysty edes sanomaan että olemme muukalaisia huonompia omassa maassa?

    • valistus-liike

      Suomalaiset ovat itämaista orjakansaa jonka juuret ovat Venäjältä tsaarien ajoilta. Meidän pitää totella nykyisin puolueita jotka eivät aja meidän etujamme vaan puolueiden kanssa pelaavien rosvojen etuja hamaan loppuun asti. Meidät pakotetaan tottelemaan jonkun päsmärin ajatuksia vaikka niillä saatetaan koko valtakunta selvitytilaan. Nyt totellaan kirkkoa ja EUta jotka eivät välitä mitään suomalaisten tulevaisuudesta. Ne ovat syyllisiä tilanteeseen jossa meiltä on viety valta tehdä omia päätöksiä ja uhkataan meitä eri tavoin tottelemaan EUn toimia ja päätöksiä jotka pian saattavat meidät perikatoon pelkkien velkojen takia.
      IPUa ei ole johdettu oikein. Siitä johtuu ettei ole tullut menestystä vaaleissa. Valtaa ei ole jaettu maakuntiin ja sensuuri on ollut kammottavalla tasolla. Vaaleissa IPU on järjestelmällisesti estänyt ehdokkaita puhumasta johdon pitäessä niukat langat tiukasti käsissään. Tästä on jatkuvasti seurannut riitoja ja hajaannusta ikäänkuin meitä olisi liikaa tekemässä työtä puolueen eduksi. Nyt jopa esitetään että johdon pitää tiukentaa otettaan. Diktatuuri ei tuo tulosta jos diktaattori ei viitsi keskittyä menestyksenkään hankkimiseen.
      Meitä mukana roikkujia on paljon mutta johto ei sitä tiedä. Tarvitaan vain vapaus puhua ja toimia,kaikkihan tietävät mistä tässä on kysymys ei sitä tarvitse jankuttaa. Raha ei ole mikään ongelma eikä syy IPUn menestykseen. Alkuvuosina se tuntui olevan mutta netti muutti tilanteen toiseksi.Nyt puoluevallan omistama valemedia on menettänyt monopolinsa ja IPUn olisi pitänyt tämä heti käyttää hyväkseen. Vaan vielä nytkään IPUlla ei ole toimivaa nettisivua vaan sieltä paistaa keskitetyn vallan sanoman levitys joka muistuttaa menneestä ajasta jolloin suut olivat supussa.Kaikki tämä on johtanut tilanteeseen jossa IPU vaatii samaa kuin EU niin taloudessa kuin ajattelussa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      142
      1670
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      154
      1134
    3. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      349
      992
    4. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      70
      980
    5. 69
      768
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      743
    7. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      69
      701
    8. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      38
      654
    9. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      8
      623
    10. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      591
    Aihe