Syvältä Etelämantereen jääkuoren alta löytyi 91 tulivuorta – jos ne purkautuvat, seuraukset voivat olla arvaamattomat.
Siihen ei auta vihreitten ilmastokokoukset pätkän vertaa, joilla huijanneet ilmaiset lomamatkat.
Tutkijat ovat löytäneet 91 tulivuorta Antarktiksen jääkuoren alta, kertoo Guardian.
Tutkijat ovat löytäneet 91 tulivuorta Etelämantereen alta, kertoo muun muassa Guardian. Edinburghin yliopiston tutkijoiden tekemä löytö merkitsee sitä, että maapallon suurimman vulkaanisen alueen valtikka siirtyy. Geologien mukaan alue pesee todennäköisesti Itä-Afrikan vulkaanisen alueen, jota on tähän mennessä pidetty maailman tiheimpänä vulkaanisena tulivuorikeskittymänä.
Tähän mennessä Etelämantereella on tiedetty olevan 47 tulivuorta. Nyt tehty tutkimus lähes kolminkertaistaa mantereella tunnettujen tulivuorien määrän.
Tulivuoret sijaitsevat kaksi kilometriä valtavan jääkuoren alla Etelämantereen länsiosassa. Korkein vuorista on 4 kilometriä korkea jättiläinen. Yhtä suuria vuoria löytyy Euroopassa vain kolmesta maasta: Sveitsistä, Ranskasta ja Italiasta.
Tutkijat varoittavat, että Etelämantereen tulivuorten aktiivisuudella voi olla huolestuttavia seurauksia. Mahdolliset tulivuorten purkaukset edistävät entisestään heikentämän jään heikkenemistä Etelämantereen länsiosassa.
– Mikä tahansa, mikä edistää jään sulamista, nopeuttaa sen virtaamista meriveteen, sanoo jäätikköasiantuntija Robert Bingham Guardianille.
Mahdolliset purkaukset eivät todennäköisesti ulotu jääkuoren pintaan, mutta voivat tutkijoiden mukaan sulattaa jäätä alta päin ja näin horjuttaa radikaalisti sen tasapainoa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.