"kaikki mitä poliisit tekee on laillista"

Ajelin 4.12.2002 (klo 9.04) jämsän ruonavuoressa jyväskylään päin kun ohituskaista osuudella tukkirekka oikaisi kurvissa niin että jouduin väistämään vastaan tulevien kaistalle, liki penkkaa ja näkymä loppui eteen ja taakse. Painoin
kaasua minuun päin kaartuvassa mutkassa ja tulin editse pois hyvin liukkaalla tiellä, selvisin.
Vastaantullut poliisi auto vilkutteli jarruvaloja ja seuraava oli joka valo palaen keskellä tietä. Noustessani autosta tukkiauto suhahti puolen metrin päästä minusta. Jyväskyläläinen Erkki Jaatinen heilutteli lappua nenäniedessä ja kysyi onko tuttu, ei ole vastasin. Sitten herjailtiin kesälomarahoista eikä nähty normaalia muoviajokorttia saatikka kuultu puhelin numeroa. Viereinen viksumpi se onneksi tulkkasi hänelle.
Maksoin laskun... Sitten ajattelin ei tää näin voi olla... Valitin käräjäoikeuteen.. vei aikaa.. puolivuotta 300 euron uhkasakko.. korvaus todistajana olevalle poliisille.. Asianajaja sanoi ei niiden lörppöjen kanssa kannata... kustannukset.. Vaanin ja täräytin Jaatista päin
noin satametriä ylinopeutta 30.7.2003 (kesälomarahoista ystävät) kyselin meneillään olevan ilmastointilaite esittelyn ohessa toisen kirjottaessa.. että muistatko.. odotetusti ei muistanut..Myös Veikko Stolt vastaili palstoillaan nopeuden valvonta kuuluu...Mitähä jämsässä ilmotetuissa jatkotutkimuksussa Jaatinen ja kumppanit oliva kertoneet?...
191186
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

taidat olla pikku pieruissa kun olet kirjoittanut tätä tekstiä.......ei saa mitään tolkkua tekstistä........ja ei kande ohitella liukkailla...

Äänestä
  • Hehettele vaan, mutta en ollut siinä kaasussa.
    Ammu vaikka itseesi sähköä ja ole tässä maailmassa.

    Äänestä

  • Tiivistelmä ei taida olla helppo lukuista sinulle ?

    Äänestä

  • kojetaulunpäällä on pallo arvotaan seuraavat lukemat!

    Äänestä

  • ei tiedä ja vastaa tollai taitaa olla alan "mies".

    Äänestä

  • 2*aj..aihetta kirjoitti:

    ei tiedä ja vastaa tollai taitaa olla alan "mies".

    Jäävin idiootin on myös helppo vastata vaikka yöllä aikansa kuluksi.

    Äänestä

  • 2*aj..aihetta kirjoitti:

    ei tiedä ja vastaa tollai taitaa olla alan "mies".

    Empatia sinulta tietysti puuttuu, mutta jos itse joutuisit koivutukkilastissa olevan (ehkä vielä yli kuorma) liistausyrityksen kohteeksi en usko että kovinkaan tarkasti vilkuilet nopeus mittariin. "Alan miehenä" heittävä idiootti sanan kuulleena ei tarvitse uskoa kaikkea, senhän jo saattoi äitikin opettaa, mutta kun tämän päälle kyseinen rekka sujahtaa alle metrin etäisyydeltä teikäläisten sijoittuessa keskelle tietä ja kertoilevan siinä tilanteessa kesälomarahoista eikä näe ajokortista mitään ja heittäytyy kuulemattomaksi kertoo että 105 lapussa. Niin oppii idiootiksi ja jurauttaa 2*aj..aihetta toisen kerran kyseisen XXX saaliiksi ihan uus avuttomien epäonnistuneiden filminkehitteliän ja koulukarkurin mieliksi. Mitä mieltä olet kerätäänkö uusi kolehti ensi kesäksi, siitähän tulisi hyvä mieli ja voisi esitellä vaikka ilmastointi laitetta. Kirjoitappa vaikka seuraavaan tekstiisi agressiivinen yhteys tietosi... ai niin ethän sinä uskalla olet umpi rehellinen ja toteutat omat lakisi jossain korvessa ja iso veljien seurassa kertoen jonkun nopeus lukeman, tosi idioottimaista toki.

    Äänestä

  • 2*aj..aihetta kirjoitti:

    ei tiedä ja vastaa tollai taitaa olla alan "mies".

    Pierussako ?

    Äänestä

  • Näinhän se menee kaasua ja pierua...

    Äänestä

  • Juh 99 % uskottavus ja luottam..

    Äänestä

  • Ootpa koko XXXXpää.

    Äänestä

Kieltämättä tekstisi on äärimmäisen vaikealukuista :)

Äänestä
  • Johtunee varmaan tekstin laajuuden sisällöstä
    tai sitten palstan valinnasta kun näin alussa
    pätkii. Aiheena kylläkin aika monia koskettava.

    Äänestä

  • Joensuun käräjäoikeus
    tuomitsi poliisin joka osasi kaksi
    sanaa lontoota -harjoitteli väärässä
    paikassa.

    Äänestä

  • Kannatta miettiä mikä on mies? Uskallatko antaa yhteys tietosi niin kävisin katsomassa.

    Äänestä

  • Lukijat päättävävät....
    Oikeudenmukaisuus tulkoot esiin..

    Äänestä

että olet valittanut saamastasi sakosta. Aivan turhaan nyky Suomessa, ei auta vaikka miten olisit oikeassa.

Äänestä
  • Totta, nykyäänkin toimisin lähes samoin jos perävaunullinen koivutukkilastissa oleva rekka oikaisisi kolmikaistaisella tiellä samalla tavalla kuin silloin. Mutta nämähän kuitataan
    heh heh henkilöiden toimesta (Klo 5.02) kirjoittannut pierut mielessä. Valvottu yö
    vastaakin melkoista pierua....Nopeuskin ilmoitettiin viiden yksikön tarkkuudella...

    Äänestä

Voi kun sais ton äijän käsiinsä näiden vuosien jälkeen..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pietarissako kirjoitti:

Ajelin 4.12.2002 (klo 9.04) jämsän ruonavuoressa jyväskylään päin kun ohituskaista osuudella tukkirekka oikaisi kurvissa niin että jouduin väistämään vastaan tulevien kaistalle, liki penkkaa ja näkymä loppui eteen ja taakse. Painoin
kaasua minuun päin kaartuvassa mutkassa ja tulin editse pois hyvin liukkaalla tiellä, selvisin.
Vastaantullut poliisi auto vilkutteli jarruvaloja ja seuraava oli joka valo palaen keskellä tietä. Noustessani autosta tukkiauto suhahti puolen metrin päästä minusta. Jyväskyläläinen Erkki Jaatinen heilutteli lappua nenäniedessä ja kysyi onko tuttu, ei ole vastasin. Sitten herjailtiin kesälomarahoista eikä nähty normaalia muoviajokorttia saatikka kuultu puhelin numeroa. Viereinen viksumpi se onneksi tulkkasi hänelle.
Maksoin laskun... Sitten ajattelin ei tää näin voi olla... Valitin käräjäoikeuteen.. vei aikaa.. puolivuotta 300 euron uhkasakko.. korvaus todistajana olevalle poliisille.. Asianajaja sanoi ei niiden lörppöjen kanssa kannata... kustannukset.. Vaanin ja täräytin Jaatista päin
noin satametriä ylinopeutta 30.7.2003 (kesälomarahoista ystävät) kyselin meneillään olevan ilmastointilaite esittelyn ohessa toisen kirjottaessa.. että muistatko.. odotetusti ei muistanut..Myös Veikko Stolt vastaili palstoillaan nopeuden valvonta kuuluu...Mitähä jämsässä ilmotetuissa jatkotutkimuksussa Jaatinen ja kumppanit oliva kertoneet?...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu