Vain hyvää palautetta näkijöistä

annaeläätäyttäelämää

Tämäkin sivuostu kaipaa positiivista energiaa. Eli mikä on teidä paras näkijäkokemukus. eli tässä topicissa on tarkoitus pelkkään hyvään

33

400

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pessimistieipety

      Tässä se nähdään, ei mitään positiivista tule

    • Rehellisesti_sanoen

      Keskustelun aloittajalle: Voi olla, että joudut odottamaan ihan turhaan mitään hyvää palautetta. Ja jos niitä tuleekin, niin ne, jotka sitä tähän kirjoittavat ovat itse alalla huseeraavat asialla, tai heidän lähipiirinsä. Tällaisiin kehujen kalastelemiseen ja pyytelemiseen täytyy suhtautua täydellä varauksella, tai ainakin niin, ettei voi, tai ei kannata ainakaan uskoa.

      Ikävä kyllä, aika monelle on tullut ikäviä ja huonoja kokemuksia, ja ovat menettäneet vain rahansa aivan turhaan. Kuplat ovat jo alkaneet posahdella. Entistä useamman huomatessa, että saamat ennustukset eivät pidäkään paikkaansa, tai on saanut kuulla pelkkiä valheita.
      Olen melko varma siitäkin, että tulevaisuudessa tulee näitä palveluita käyttäneiden ihmisten omakohtaisia kokemuksia vieläkin enemmän. Moni saattaa harkita vakavasti rikosilmoituksen tekemistä. Oikeastaan olisi vielä parempi, jos petetyksi ja huijatuksi tulleet ihmiset ottaisivat yhteyttä suoraan valtion hallintoon, esim. oikeusministeriöön, kertoisivat omista huonoista kokemuksista ja huijatuksi tulemisesta.

      Minusta olisi myös kaikkien, ennen kaikkea uhrien enempien tulemisen estämiseksi parasta, jos halllituksessa vastuussa olevat ministerit tekisivät kaikkensa tämän epärehellisen bisneksien lopettamiseksi. Se voi vaatia kyllä myös kansalaisaloitteen tekemistä. Olisi hyvä, että joku tekisi kansalaisaloitteen tämän selvänäköbisneksen harjoittamisen kokonaan lopettamiseksi.
      Näissä asioissa liikutaan suoraan sanoen laillisuuden rajoilla. Koska alalla harjoitetaan valheellista ja asiakkaita harhaanjohtavaa mainontaa. Koska he väittävät olevansa oikeita ennustajia ja meedioita, vaikkeivat sitä todella oikeasti ole. Minusta tällainen toiminta kyllä täyttää kaikki rikoksen ja petoksen harjoittamisen kaikki tunnusmerkit.
      Kaikkea ei pitäisi hyväksyä, ei edes vapaan elinkeinon harjoittamisen nimikkeellä.
      Koska tälläin liikutaan vähän liian kaltevalla pohjalla.

      • iloisellamielellä

        Oliko tämä avaus positiivista? Tämä on sitä samaa mitä muissakin topiceissa on. pyydettiin positiivista.

        Minä soitin ensimmäisen kerran näkijälle noin 25v vuotta sitten, en muista hänen nimeään, mutta tiesi kyllä niin, että ihan puistattaa vieläkin. ja nykyään otan tulkinnan kirjalisena, voin niin seurata sitä ja kyllä hyvin on paikkansa pitänyt. ja säilytän myös tulkinnat niin voin niitä sitten lueskella, jotkut asiat heittää hieman ajallisesti mutta tapahtuu kyllä,

        Kun ottaa kirjallisena niin voi sitten asiakas kysäistä ilman että pitää maksaa siitä minuuttitaksaa. Ja olen kyllä aloittajan kanssa ihan eri mieltä asioista.

        Itse en ainakaan katso että menettäisin rahaa, palvelut maksaa ja tämä keneltä tulkinnat ovat niin ei sitä minuutissa kirjoiteta on niin paljon tekstiä että siihen menee muutama tunti

      • taasvaannäitä

        kyllä sinuakin jossain määrin kiinnostaa ennustaminen , koska jaksat näillä sivustoilla lukea ja kirjoitella, aika ristiriidassa sun mielipiteen kanssa

      • Näin_vain_on
        iloisellamielellä kirjoitti:

        Millähän todistat hyvät kokemuksesi? Et mitenkään. Sitäpaitsi aika usein se menee niin, että ihminen itse toteuttaa saamansa ennustukset.
        Liian monella on huonoja kokemuksia ja osunut kohdalle vain toteutumattomia ennustuksia.
        Ja vain manit on mennyt.

        Jos itse koet, että et ole menettänyt rahojasi soittaessasi ennustajille, niin otapa huomioon, että on olemassa hyvin monia, jotka ovat kylläkin pelkästään menettäneet rahansa vastikkeettomiin palveluihin.

      • Selvennykseksi
        taasvaannäitä kirjoitti:

        kyllä sinuakin jossain määrin kiinnostaa ennustaminen , koska jaksat näillä sivustoilla lukea ja kirjoitella, aika ristiriidassa sun mielipiteen kanssa

        Väitteesi ei pidä lainkaan paikkaansa. Se, että kommentoin, tai tuon esille epäkohtia, ei tarkoita sitä, että olisin kiinnostunut millään tavalla ennustamisesta. Näillä kahdella asialla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa.
        Ei pidä mennä tahallaan sotkemaan keskenään eri asiakohtia.
        Itse en ole soitellut mihinkään Astral tv:oon, tai millekään muullekaan palveluntarjoajalle.
        Omista todella huonoista kokemuksistani on jo yli viisi vuotta. Jonka jälkeen en ole soitellut.
        Ennustuspalveluiden käyttämisen ja ennustajalle soittamisen lopulliset seuraukset olivat vain liian kohtalokkaat.
        Ainoa motiivi, mikä minulla on se, että toivon, ettei tulisi enää enempää uhreja. jotka menettävät rahaa katteettomiin ennustuksiin.
        Niitä on ollut jo aivan tarpeeksi.
        Ja yksikin on liikaa.

      • vaiettäennustaa
        Näin_vain_on kirjoitti:

        Millähän todistat hyvät kokemuksesi? Et mitenkään. Sitäpaitsi aika usein se menee niin, että ihminen itse toteuttaa saamansa ennustukset.
        Liian monella on huonoja kokemuksia ja osunut kohdalle vain toteutumattomia ennustuksia.
        Ja vain manit on mennyt.

        Jos itse koet, että et ole menettänyt rahojasi soittaessasi ennustajille, niin otapa huomioon, että on olemassa hyvin monia, jotka ovat kylläkin pelkästään menettäneet rahansa vastikkeettomiin palveluihin.

        ihminen itse toteuttaa saamansa ennustukse??? mietis nyt kaksi kertaa, ennustaja sen näki menevän niin, ei ihminen ole robootti joka muistaa tietyssä kadun kulmassa että ai joo se ennustaja käskikin mennä bussilla :P sulla on kyllä niin nokkelat selitykset että kompastut ihan omiin saappaisiin

    • sainapua

      Minulle on nähty todella tarkasti pariinkiin otteeseen tulevaa. Asioita joitaka ei vaan voi arvata. Elikkä sain kerran sellaisen kirjallisen tulkinnan, siinä oli asioita jotka tulivat toteen ja ihan työpaikkaa, asumista ja lapsia myöden kaikki meni nappiin. Minulla on edelleen ko kirje talessa ja sitä luen aina sillointällöin.
      Sitten toinenkin kokemus on, jossa nähtiin silloin menneisiin ja nykyisyyteen sekä muutamaan kysymykseensain tarkat vastaukset tulevaa varten. Eli, minua ei ainakaan ole huijattu, sensijaan sain voimaa nostaa itseni ylöspäin ja voimaa yrittää esim työssäni ja liitossani parhaani. Olin tuolloin masentunut kun tulkintoja pyysin.. ja ikuisesti kiitollinen näille kahdelle näkijälle, joiden nimiä en listaa, mutta jotka molemmat saivat energiani kohomaan ja sain vastauksia joista oli oikeasti hyötyä . Eli sain kaipaamani avun ja rahallinen korvaus siitä oli mielestäni pieni.

      • Olet selekästi niitä, jotka hyötyvät tuosta sairaasta bisneksestä.

        Asia pitäisi ottaa koulussa puheeksi jo ala-asteella ja jatkaa läpi ylä-asteen. Vain idiooteilta kerätään rahat yliluonnollisen perusteella, mukaanlukien uskonnot.

      • olipasvaankerran
        he-ma kirjoitti:

        Olet selekästi niitä, jotka hyötyvät tuosta sairaasta bisneksestä.

        Asia pitäisi ottaa koulussa puheeksi jo ala-asteella ja jatkaa läpi ylä-asteen. Vain idiooteilta kerätään rahat yliluonnollisen perusteella, mukaanlukien uskonnot.

        eikö sulla ole muuta tekemistä? kun mollata ja syytellä täällä

      • olipasvaankerran kirjoitti:

        eikö sulla ole muuta tekemistä? kun mollata ja syytellä täällä

        On toki, valmistaudun noitasapattiin, grillaan vauvoja, katson pahalla silmällä, ennustan korteista sekä kommenteista, aloituksista puhumattakaan sekä langetan kirouksia.

      • Just_näin

        Oikein osuvati sanottu.
        Kiteyttää erittäin hyvin sen, mitä tuohon alaan pitäisikin suhtautua.
        Eli pelkällä huumorilla.
        Tai siten, että se on pelkkää teatteria ja huuhaata.

    • jovainko

      Minulla on useasta näkijästä ja ennustajasta ja parantajasta ym vain hyvää sanottavaa. Ei täällä pidä yleistää kaikkien kokemuksia huonoiksi, koska selvästikään näin ei ole. Jatkossakin aion käyttää selvänäköpalveluita ja vaihtoehtohoitoja sekä luontaislääkintää, ompahan ainakin luotettavaa se, ettei asiani leviä kellekään muulle
      kuin näkijälle tai hoitajalle. Sillä on arkaluontoisia asioita joista ei tee mieli puhella, eikä ainakaan bisnekseen nimeltä lääkeiede ole sen isompaa luottamista.

      • Oliko_tuo_mainostamista

        Olet vähän liian hyväuskoinen. Sikäli mikäli ylipäätään edes olet todella ollut kyseisten palvelujen käyttäjä.
        Mutta niinhän ne henkilöt, jotka turvautuvat selvänäkö ja meediopalveluihin, että he ovat enemmän tai naiiveja, tai lapsenuskoisia.

    • Prosentit

      Noin viisi prosenttia soitetuista puheluista on ollut sellaisia , jossa on oikeasti nähty tulevaa. Kaksi ei 0700 näkijää ja kaksi 0700 näkijää. Eniten osumia ja soittoja toiselle ei 0700 näkijälle.

      • Se_kertoo_jo_jotakin

        Eli onpa aika pienet ennustusten toteutumisprosentit.
        Joten eipä kannata siinä tapauksessa soitella.

    • tiettyontämä

      Jos täällä menee kehumaan jotakin ennustajaa niin siitä tulee pitkä haukkuma ketju, siksi pyysinkin että tulisi positiivista, mutta ei siihenkään pystytä. ymmärrän sen silti kun jonkun nimen mainitset ni siitä se sota taas alkaa

      • Menikö_nyt_perille

        Omien kokemusten esilletuominen ei ole haukkumista, eikä mitään negatiivista, vaan totuuden kertomista. Jos jokin on negatiivista, niin se on nimenomaan se, mitä nämä itseään ennustajiksi itseään väittävät harjoittavat. Eli ihmisten huijaamista ja heidän rahojensa viemistä ansiottomasti. Omien huonojen kokemusten kertomisella yritetään estää muita joutumasta hyväksikäytetyksi ja etteivät he nk. aiemmin huijatuksi tulleet menettäisi samalla tavalla rahaa. Tämä kaikki siksi, että jotkut voivat menettää hyväuskoisuutensa tai elämässään kokemansa ahdistuksen takia jotain paljon enemmänkin, kuin pelkkää rahaa. Kun ihmiselle paljastuu se, että ennustukset eivät toteuneetkaan ja olet saanut kuulla pelkkiä valheita, tai sinua huijattu, todellisuus iskee ankarasti vasten kasvoja. Silloin menettää uskonsa ihmisiin, elämään, elämäntarkoitukseen ja ehkä jopa Jumalaankin. Koska kun ihmiselle paljastuu totuus kaikessa karmeudessaan, niin ensimmäinen kysymys on, miksi Jumala ja kukaan muukaan ei tehnyt mitään estääkseen jotakuta joutumasta vedätetyksi. Miksi tätä toimintaa ylipäätään annetaan edelleen jatkaa ja harjoittaa.

        Pahin, mitä jollekin voi tapahtua on se, että hän on saattanut saada ennustajaksi itseään väittävältä vahvistuksen esim. siitä, että hänen kannattaa alkaa ryhtyä tekemään jotakin tiettyä työtä. Eli tekee siis tietyn uravalinnan. Mutta jos siitä ei ole ollutkaan itsellesi mitään todellista konkreettista hyötyä, ja kaikki se on osoittautunu täysin vääräksi valinnaksi, niin mitä Sinä sitten teet? Etkö halua varoittaa muita tekemästä samaa, mitä itse teit, että soittelet jollekin itseänsä aidoksi ja oikeaksi ennustajaksi väittävälle?
        Haluat tietää kenties, mitä tulevaisuudessa tapahtuu, saatko työpaikan, löydätkö elämääsi uuden ihmisen. Ennustajat käyttävät toisten sillä hetkellä kokemaa epävarmuutta, ahdinkoa, tai ahdistusta hyväkseen, saadakseen itselleen rahat. Sen jalompaa syytä heillä ei oikeasti ole.
        Ja puhun kokemuksen syvällä rintaäänellä.

        Ja he syyllistyvät asiakkaiden harhaanjohtamiseen ja petokseen väittäessään mainoksissaan olevansa oikeita ja aitoja selvänäkijöitä ja meedioita.

      • niinnähty

        juurikin näin, olisit voinut tuon oman tekstiisi laittaa vaikka uuden ketjun että vain huonoja kokemuksia ennustajista?? eikö?? täällä on monella lukemisen ymmärtämisessä vikaa kun pyydetään hyviä kokemuksia, niin siihen on pakko tulla paasaamaan. vaikka on nyt sinulla oma kokemus niin se on kuitenkin negatiivinen joten olisit voinut kirjoittaa sen ihan toiseen ketjuun, mutta ei, sinun on jo monta päivää ollut tarve kirjoittaa kokemuksestasi joka ikiseen topiciin, kyllä ne on jo nähty ja luettu

      • vaikkamitenpaasais
        Menikö_nyt_perille kirjoitti:

        Omien kokemusten esilletuominen ei ole haukkumista, eikä mitään negatiivista, vaan totuuden kertomista. Jos jokin on negatiivista, niin se on nimenomaan se, mitä nämä itseään ennustajiksi itseään väittävät harjoittavat. Eli ihmisten huijaamista ja heidän rahojensa viemistä ansiottomasti. Omien huonojen kokemusten kertomisella yritetään estää muita joutumasta hyväksikäytetyksi ja etteivät he nk. aiemmin huijatuksi tulleet menettäisi samalla tavalla rahaa. Tämä kaikki siksi, että jotkut voivat menettää hyväuskoisuutensa tai elämässään kokemansa ahdistuksen takia jotain paljon enemmänkin, kuin pelkkää rahaa. Kun ihmiselle paljastuu se, että ennustukset eivät toteuneetkaan ja olet saanut kuulla pelkkiä valheita, tai sinua huijattu, todellisuus iskee ankarasti vasten kasvoja. Silloin menettää uskonsa ihmisiin, elämään, elämäntarkoitukseen ja ehkä jopa Jumalaankin. Koska kun ihmiselle paljastuu totuus kaikessa karmeudessaan, niin ensimmäinen kysymys on, miksi Jumala ja kukaan muukaan ei tehnyt mitään estääkseen jotakuta joutumasta vedätetyksi. Miksi tätä toimintaa ylipäätään annetaan edelleen jatkaa ja harjoittaa.

        Pahin, mitä jollekin voi tapahtua on se, että hän on saattanut saada ennustajaksi itseään väittävältä vahvistuksen esim. siitä, että hänen kannattaa alkaa ryhtyä tekemään jotakin tiettyä työtä. Eli tekee siis tietyn uravalinnan. Mutta jos siitä ei ole ollutkaan itsellesi mitään todellista konkreettista hyötyä, ja kaikki se on osoittautunu täysin vääräksi valinnaksi, niin mitä Sinä sitten teet? Etkö halua varoittaa muita tekemästä samaa, mitä itse teit, että soittelet jollekin itseänsä aidoksi ja oikeaksi ennustajaksi väittävälle?
        Haluat tietää kenties, mitä tulevaisuudessa tapahtuu, saatko työpaikan, löydätkö elämääsi uuden ihmisen. Ennustajat käyttävät toisten sillä hetkellä kokemaa epävarmuutta, ahdinkoa, tai ahdistusta hyväkseen, saadakseen itselleen rahat. Sen jalompaa syytä heillä ei oikeasti ole.
        Ja puhun kokemuksen syvällä rintaäänellä.

        Ja he syyllistyvät asiakkaiden harhaanjohtamiseen ja petokseen väittäessään mainoksissaan olevansa oikeita ja aitoja selvänäkijöitä ja meedioita.

        ja "menikö-ny-perille- ei ole mitään jumalaa? vai oletko kenties nähnyt tyypin, raamattu on maailman suurin satukirja, kukaan ei ole nähnyt niitä

      • Myöntäkääpä_tosiasiat
        vaikkamitenpaasais kirjoitti:

        ja "menikö-ny-perille- ei ole mitään jumalaa? vai oletko kenties nähnyt tyypin, raamattu on maailman suurin satukirja, kukaan ei ole nähnyt niitä

        Pitäisin enemmän huolestuttavana sitä, että jotkut näköjään näyttävät myöskin uskovan siihen, että on olemassa ylipäätään mitään selvänäkemistä ja oikeita näkijöitä. Minusta se on vielä enemmän sellainen asia, mistä oikeasti ja todella pitäisi olla huolissaan, että ihmiset turvautuvat elämässään ja siinä olevissa ongelmissa joihinkin itseään selvänäkijöiksi ja meedioiksi väittäviin.
        Ennustusjutut ovat kaikki huuhaata.
        Koska nk. sanoin, ei ole olemassa mitään sellaisia yliluonnollisia kykyjä, että kukaan näkisi tulevaisuuteen. Minusta on huomattavasti rehellisempää sanoa ja myöntää suoraan tämä asia.

        Huolestuttavaa on se, että tämän(kin) erään rikollisuuden lajin, eli hyväuskoisten rahojen huijaamisen ja ennustustoiminnan harjoittamista annetaan edelleen jatkua.

        Se kertoo vain yleistyneestä välinpitämättömyydestä.
        Tuntuu todella siltä, että kukaan ei näytä tekevän yhtään mitään.
        Joten uhreja tulee tulevaisuudessa tulemaan lisää.

    • Ihmepalsta

      En ole ikinä ymmärtänyt tämän palstan kirjoittajien ajatusten juoksua... Riitaa ja väittelyä. Suurin osa varmaan puolison dumpaamia, kuka himassakaan tällaista jaksas. Kun kysytään selkeästi tässäkin positiivisia palautteita, kiirehditään riitelemään ja ei kunnioiteta aloittajan pyyntöä. Täällä on riittävästi negat. ketjua, pakkoko sitä on joka ketjuun työntää?

      • Selvennykseksi

        Kun alan huomata, että joku yrittää käyttää tätä palstaa omien bisneksiensä harjoittamiseen, tai sen ilmiselvään mainostamiseen, niin silloin minun on pakko kertoa omista todella huonoista ja kohtalokkaaksi osoittautuneista kokemuksista. Koska tätäkin keskustelupalstaa on käytetty jo kauan omien bisneksien harjoittamisen ja edistämisen välineenä. On pantu merkille ja kyllä huomattu.

        Ainoa motiivi, mikä on minulla on koskaan ollut, on se, että haluan estää uusien uhrien tulemista. Se (toimiminen) kuuluu kyllä kansalaisvelvollisuuteenkin.

        En hyväksy toisten hyväksikäyttämistä, tai kusettamista, tapahtui se missä muodossa, tai tavalla tahansa. Hyväuskoisten ja vaikeassa elämäntilanteessa olevien ihmisten rahastaminen, heille valehteleminen ja heidän huijaamisensa on täysin väärin ja tuomittava asia.

        Jos kirjoittamani eivät mene perille, tai tarkoitusperä ei ole selvinnyt, niin sille minä en voi mitään. Mutta vilpittömänä toiveena todella on, etteivät ihmiset soittaisi minnekään vastikkeettomiin selvänäkö ja meediopalveluihin. Koska siinä tapauksessa he saavat vaan täysin katteettomia ja toteutumattomia ennustuksia. Ja menettävät rahansa aivan turhaan.
        Joten en todellakaan suosittele.
        Olen puhunut totta. Minä menetin aikoinaan, joskus kauan sitten ( yli viisi vuotta sitten) lähes 2000 euroa, mutta menetin samalla muutakin. Elämäni tuhoutui täysin ja kokonaan toteutumattomien ennustusten takia. Ja se kaikki vain yhden lieron huijarin ja valehtelijan takia. Ja muidenkin Rajatieto organisaatiossa huseeraavien takia.
        Ei siinä mitään, että menetin rahat, mutta se, että ihmisen koko elämä tuhoutuu, se on vähän liian turhan kallis hinta.

      • polttaaliekitrovion
        Selvennykseksi kirjoitti:

        eihän tässä ketjussa hyvänen aika ole kehuttu ketään nimeltä!!! mutta sinä "maailman pelastaja" haluat nyt johdattaa ihmiset johonkin jumalan uskoon. Olihan jo ekr noitia, ne poltettiin roviolla, nykyään ei enää polteta

      • uskoisitnyjo
        Selvennykseksi kirjoitti:

        Kun alan huomata, että joku yrittää käyttää tätä palstaa omien bisneksiensä harjoittamiseen, tai sen ilmiselvään mainostamiseen, niin silloin minun on pakko kertoa omista todella huonoista ja kohtalokkaaksi osoittautuneista kokemuksista. Koska tätäkin keskustelupalstaa on käytetty jo kauan omien bisneksien harjoittamisen ja edistämisen välineenä. On pantu merkille ja kyllä huomattu.

        Ainoa motiivi, mikä on minulla on koskaan ollut, on se, että haluan estää uusien uhrien tulemista. Se (toimiminen) kuuluu kyllä kansalaisvelvollisuuteenkin.

        En hyväksy toisten hyväksikäyttämistä, tai kusettamista, tapahtui se missä muodossa, tai tavalla tahansa. Hyväuskoisten ja vaikeassa elämäntilanteessa olevien ihmisten rahastaminen, heille valehteleminen ja heidän huijaamisensa on täysin väärin ja tuomittava asia.

        Jos kirjoittamani eivät mene perille, tai tarkoitusperä ei ole selvinnyt, niin sille minä en voi mitään. Mutta vilpittömänä toiveena todella on, etteivät ihmiset soittaisi minnekään vastikkeettomiin selvänäkö ja meediopalveluihin. Koska siinä tapauksessa he saavat vaan täysin katteettomia ja toteutumattomia ennustuksia. Ja menettävät rahansa aivan turhaan.
        Joten en todellakaan suosittele.
        Olen puhunut totta. Minä menetin aikoinaan, joskus kauan sitten ( yli viisi vuotta sitten) lähes 2000 euroa, mutta menetin samalla muutakin. Elämäni tuhoutui täysin ja kokonaan toteutumattomien ennustusten takia. Ja se kaikki vain yhden lieron huijarin ja valehtelijan takia. Ja muidenkin Rajatieto organisaatiossa huseeraavien takia.
        Ei siinä mitään, että menetin rahat, mutta se, että ihmisen koko elämä tuhoutuu, se on vähän liian turhan kallis hinta.

        ihan omaa tyhmyyttä jos noin paljon rahaa hassasit, taidat olla tyhmäkin vielä. kyllä se jo ekalla soitolla näkee että tapahtuuko asiat, pöljät vaan soittaa uusiksi, onneksi on nykypäivänä sähköpostitulkinnat, ei tarvi maksaa 3€ minsataksaa

      • polttaaliekitrovion

        olet oikeassa "ihmepalsta" nämä ketä täällä ruikuttaa huijaamisesta ja jumalista on niitä jätettyjä akkoja kun niiden miehet ei ole niitä jaksanut katsoa/kuunnella ja olisi kova hinku saada puoliso, mutta yksikään näkijä ei sitä puolisoa näe hänelle niin sitten on aika tulla syyttämään hujariksi. ja tälle "selvennykseksi" sanoisin että eihän täällä nyt kukaan näkijä ole kehunut itseään ja kukan ei ole mainunnut nimeä. mutta sitä tietysti kun kansalaisvelvollisuudeksi ajattelit varoittaa kaikkia. Se on kuule niin, että mitä enemmän säädät täällä ja kaikki ei näitä käy lukemassa niin et pysty siihen etteikö näkijöillä olisi asiakkaita. eikä ihmiset ylipäätään lue näitä palstoja, kun haluaa näkijän niin googleen voi kirjoittaa selväänkijä ja niitä tulee sieltä kymmeniä, joten nämä haukkumispalstat ei ole niitä kanavia mistä näkijää haetaan ja kun minua et nyt usko niin googleta, selvännäkijä ja ennustaja, siellä niitä on vaikka miten paasaisit

      • Hmm_hmm
        uskoisitnyjo kirjoitti:

        ihan omaa tyhmyyttä jos noin paljon rahaa hassasit, taidat olla tyhmäkin vielä. kyllä se jo ekalla soitolla näkee että tapahtuuko asiat, pöljät vaan soittaa uusiksi, onneksi on nykypäivänä sähköpostitulkinnat, ei tarvi maksaa 3€ minsataksaa

        Ja väittävät olevansa muita "henkisempiä", muita ylempänä olevia ja yliluonnollisia kykyjä omaavia ihmisiä..

      • Vikaan_meneviä_arvauksia
        polttaaliekitrovion kirjoitti:

        olet oikeassa "ihmepalsta" nämä ketä täällä ruikuttaa huijaamisesta ja jumalista on niitä jätettyjä akkoja kun niiden miehet ei ole niitä jaksanut katsoa/kuunnella ja olisi kova hinku saada puoliso, mutta yksikään näkijä ei sitä puolisoa näe hänelle niin sitten on aika tulla syyttämään hujariksi. ja tälle "selvennykseksi" sanoisin että eihän täällä nyt kukaan näkijä ole kehunut itseään ja kukan ei ole mainunnut nimeä. mutta sitä tietysti kun kansalaisvelvollisuudeksi ajattelit varoittaa kaikkia. Se on kuule niin, että mitä enemmän säädät täällä ja kaikki ei näitä käy lukemassa niin et pysty siihen etteikö näkijöillä olisi asiakkaita. eikä ihmiset ylipäätään lue näitä palstoja, kun haluaa näkijän niin googleen voi kirjoittaa selväänkijä ja niitä tulee sieltä kymmeniä, joten nämä haukkumispalstat ei ole niitä kanavia mistä näkijää haetaan ja kun minua et nyt usko niin googleta, selvännäkijä ja ennustaja, siellä niitä on vaikka miten paasaisit

        Jotkut ovat näköjään ryhtyneet tekemään päätelmiä niistä, jotka ovat tuoneet esille omia huonoja kokemuksia. Vikaa menee. Itse en ole ollut niitä, jotka ovat käyttäneet ennustuspalveluita kysyäkseni löydänkö itselleni aviomiehen.

        Miksi tämä palsta muuten on ylipäätään kyhätty? Jos ennustajat haluavat turista joistakin asioista keskenään, niin sitä varten on sähköpostit, älypuhelimet ym. viestimiseen tarkoitetut laitteet. Vai eivätkö he osaa niitä käyttää?

        Kun katsoo aloituksia, niin kyllä niistä on selvästi nähtävissä merkkejä nimien esiin utelemisesta ja kysymisestä. Takavuosina oli myös nähtävissä selkeitä merkkejä omien palvelusten mainostamisesta.

      • Kumpi_kelpaa_ennemmin
        uskoisitnyjo kirjoitti:

        ihan omaa tyhmyyttä jos noin paljon rahaa hassasit, taidat olla tyhmäkin vielä. kyllä se jo ekalla soitolla näkee että tapahtuuko asiat, pöljät vaan soittaa uusiksi, onneksi on nykypäivänä sähköpostitulkinnat, ei tarvi maksaa 3€ minsataksaa

        Voisitte jo alkaa päättää, että ovatko teille soittelevat, tai ei-soittavat tyhmiä.
        Koska tuntuu siltä, että oli asia miten päin tahansa, niin he ovat jokatapauksessa.

        No, sittenhän te ette tienaa mitään, jos ihmiset eivät teille lainkaan soita.

      • Kukakohan_lienee
        uskoisitnyjo kirjoitti:

        ihan omaa tyhmyyttä jos noin paljon rahaa hassasit, taidat olla tyhmäkin vielä. kyllä se jo ekalla soitolla näkee että tapahtuuko asiat, pöljät vaan soittaa uusiksi, onneksi on nykypäivänä sähköpostitulkinnat, ei tarvi maksaa 3€ minsataksaa

        Ensin pitävät omista kokemuksista kertovia negatiivisina, ja sitten kuitenkin itse haukkuvat heitä tyhmiksi. Onko tuo nyt sitten yhtään sen positiivisempaa ja arvostamisen arvoista toimintaa?

        Tuli pantua vain merkille.

        Silloin kun mennään tuolle asteelle, että aletaan haukkua, niin se kertoo vain siitä, että jollakin on joku taka-ajatus. Ainakin tuossa yllä olevassa näkyi jotain mainostamiseen viittaavaa. Koska siinä puhuttiin siis ennustajista, jotka tekevät tulkintoja sähköpostitse.

    • Prosentit

      Eiköhän ne ukkojensa kanssa tappelevat akat tuo sen rahan aika monellekin näkijälle. Suurin osa kun soitoista taitaa olla näitä puheluita. Voisipa olla että puhelin ei kovin tiuhaan soisi, jos niitä ei soittajissa olisi. Soittelut loppuu kyllä automaattisesti kun huomaa, ettei näkijä mitäån näe. Mutta kyllä nämä keskustelut ainakin minulle avaavat myös sitä puolta, että kuinka näkijät asiakkaitaan arvostavat (ei kaikki), eipä ole paljon lapsille kertomista. Seuraavat soitot pitää harkita todella tarkasti.

      • elämänkevätsentään

        yleensä nämä ukkojensa kanssa tappelevat muijat on jo iskenyt silmänsä toiseen mieheen, ja yleensä syytetään että miehet tekee sitä, se ei vaan mene niin ja sitä kysellään että onko ihastuksella tunteita, no joo se tuo leivän pöytään kyllä, mulle passaa

    • Prosentit

      Kummallista kyllä olen huomannut sen todella hyvin ettei näihin ihmissuhdeasioihin edes kovinkaan moni edes näe. Hyvin harva näkee oikein, mutta moni kyllä osaa selitellä sitä että miksi meni pieleen, itse kuittaan jo nuo selitykset sillä että mitään ei ole edes loppupeleissä nähtykään. Niille nostan hattua, jotka näkevät eivätkä selittele.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      4
      2437
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      116
      1607
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      36
      1346
    4. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      156
      1181
    5. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1095
    6. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      113
      1082
    7. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      57
      1041
    8. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      105
      1034
    9. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      46
      909
    10. Vaikutat mukavalta ja

      hyväsydämiseltä ihmiseltä. Oltais oltu hyvät kaverit. ❤️
      Ikävä
      60
      882
    Aihe