Itä-Häme 6.7.2017 Mielipidepalsta.
Matti rohkeasti tuo esille kantansa.
Olen samaa mieltä, että oikeusoppineemme ovat lukeneet perustuslakia mikroskoopin kanssa, eivät kuitenkaan ihmisoikeuksia osalta.
Olen eri mieltä, että tahallaan unohdetaan kansainvälisiä sopimuksia. Miksi muuten 30.000 ihmistä oli vastaanotettu vuonna 2015?
Matti pohtii lainsäädännön muutoksia, joiden takia turvapaikkaprosessi muuttuu. Mutta muuttuuko? Maahanmuuttajien lapsia koulutetaan jopa prosessin aikana, perheitä yhdistetään jopa laajempi, kun aiemmin: vastoin vanhaa perheen määritelmää Migri nyt pitää perheenjäseninä yli 18 lapsia, eli se on erittäin positiivinen lähestymistapa.
Matti moittii Migrin hitautta, mutta oliko Migri valmis vuonna 2015 30.000 turvapaikkahakemusten käsittelyyn? Yllätys oli kaikille.
Ja sisäministeriö ja sisäministeri Risikko jatkuvasti osoittavat, että maahanmuuttopolitiikka on muuttunut paljon inhimillisemmäksi. Jopa ISIS:in puolesta taistelleet nyt armeliasti otetaan vastaan takaisin erikoissopeutumisohjelmalla.
Olen samaa mieltä Matin kanssa, että hylkääviä päätöksiä on paljon. Mutta uskallan olla eri mieltä hylkäämissyistä. Voiko olla, että turvapaikkahakija hakee turvapaikka väärin perustein? Jos syynä on vain lasten koulutus ja mahdollisuus perheen yhdistämiseen, niin kyseessä ei ole turvapaikka. Ja kun hallinto-oikeuden tasolla perusteita muutetaan, niin päätöskin voi muuttua.
Matin katkeruus perustuu vain yhden hakijan kokemukseen ja kolmeen päätöksen sisältöön. Mutta nimenomaan muun Euroopan käytännön noudattaminen tekee mahdolliseksi sen, että turvapaikkoja myönnetään monille. Aiemmin Suomi oli ankaran linjan noudattaja, nyt Suomi on muita houkuttelevampi.
Huolimattomiakin päätöksiä on, mutta yhtä huolimattomia on sekä myönteisiä että hylkääviä päätöksiä. Kiirettä voi ymmärtää, koska kyseessä on suuri määrä hakijoita.
Matti, olen eri mieltä kanssasi koskien maahan muuttaneiden rajallista mahdollisuudesta oikeudenkäyntiin. Päinvastoin, annetaan jokaiselle mahdollisuus valitukseen, ilmaiseen oikeusapuun, ilmaiseen tulkkausapuun. On useita hyväsydämisiä lakimiehiä, joiden huolellinen työ ja inhimillinen asenne oli monille avuksi. Toki, jos puutut lakimiehen tehtäviin, niin tiukkis voi heittää sinut ulos. Ilmoita asiasta Asianajoliittoon. Lakimiesten toiminta on sietämätön muuten ja lakimiehet laskuttavat vain asiakkaita (tai valtiota), vaikka tappiota tulee. Sairas käytäntö.
Matti, olet sydämellinen ihminen ja jos pysyt sellaisena, niin ota se tuttusi afgaani-perhe kummiksi ja lähetä joka kuukausi vaikka kymmenen euroa avustusta. Näin minä itse teen, eli tuen vaikeassa taloudellisessa tilassa olevan kummiperheen pienellä kuukausimaksulla.
Kiitos muuten mielipiteestäsi.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kuka on Matti Nissinen?
Jotenkin tuttu nimi...