Olen 45v fiksu, komea ja varattu mies. Johtuen erilaisista seksihaluista "kotona", minulla on usean vuoden aikana ollut ihan tavallisia naisia (opiskelija, sairaanhoitaja) yksi kerrallaan ystävättärenä ja olen maksanut. En siitä että saan pillua vaan siitä etten kuule pillusta saantikertojen välissä.
Kivaa voi olla ja on ollutkin, mutta suhteen luonne pysyy molemmille selvänä. Suosittelen järjestelyä, naiset varsinkin antaa vedättää itseään tyhjänpäiväisillä lupauksilla yheisestä tulevaisuudesta. Hintalappu vaan tiskiin meille varatuille.
Näkökulma tämäkin
6
490
Vastaukset
- nainen44v
Tuollainen suhde kuulostaa suuri sellaiselta, mitä tarvitsisin. Seksi maistuu ja ylimääräiselle käyttörahalle olisi tarvetta, enkä halua miehestä ylimääräistä riesaa elämääni. Elän seksittömässä parisuhteessa, joten vaitiolo puolin ja toisin olisi taattu.
Miehen toivoisin olevan seksissä normaaleista asioista innostuva ja itsestään huolta pitävä, koska itsekin olen vastaava. Hei 44v nainen. Laitatko spostia tähän suomen postiin. Oon sun ikänen siisti ja kiva varattu mies.
- uteliasnainen_
Minkä verran olet maksanut hoidollesi? Maksatko joka kerta vai mikä on systeemi?
- HerraA50
Utelias nainen kyseli hinnoista. Sanoisin näin että rahalla paikataan tasoeroa. Nuori hyvännäköinen voi huoletta pyytää 250€ tunti randomeilta eli sillä hintaa kaikki oksetuksetkin kelpaa asiakkaiksi (lähes kaikki:) Sitten kun on ekan kerran tavattu niin yleensä tyttö antaa jonku ns. vakkarihinnan miehelle.
Itse olen 50 ja mun vakkari 20. Ekasta tapaamisesta maksoin 250€ kahdesta tunnista joka oli aika vähän . Toisaalta nähtiin ensin puolen tunnin autoajelun verran jolloin en koskenut häneen ja maksoin siitä 50€.
Nyt ollaan tavattu melkein 30 kertaa ja maksan 100€ ilman aikarajaa. Paljaalla tuohutaan kun ollaan oltu jo niin monta kertaa yhdessä. Tietenkin jos hän alkaa seurustelemaan niin sitten otetaan kumi väliin.
Mutta siis tasoeroa paikataan rahalla. Jos mulla olis 55v salarakas niin en maksais mitään, nelikymppiselle maksaisin puolet siitä mitä parikymppiselle ja kuuskymppiseltä ottaisin itse 50€ tunti :)- Justnoi
Täytyy kyllä sanoa ,että sun oma taso on nolla.Seksi mikään ikäkysymys ole ,idiootti.
Tietysti kun oot saamaton ja osaamaton tollo ni parempi noin.
- HerraA50
Juuri niin, ei seksi ole ikäkysymys, se on rahakysymys. Tai oikeastaan toimeentulokysymys. Havaintoni mukaan naiset hakeutuvat varakkaiden miesten seuraan vaikka miehet ei suoranaisesti maksaisi itse aktista. Ja tutkimuksen mukaan parempi tuloisilla miehillä on parisuhteessaan enenmän seksiä kuin muilla (työ) miehillä.
Ja mitä tulee idiotismiin niin lukijat on varmasti sen verran fiksuja että pystyvät itse päättelemään ketkä kirjoittajista on idiootteja ja ketkä ei, mutta jos saat tyydytyksen nimimerkin suojassa toisia solvata niin siitä vaan. Solvaaminen kun vaan tappaa hyvät keskustelut...
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2944781Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1353066Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k522983Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281541Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271242- 471189
Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa
Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.71016Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?
Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu78991Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58981Paskalaista valokuitulakiin
Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais52979