Mielenosoitiksessa kaksi osapuolta

YLE 15. 8. 2017. "Charlottesvillen mielenosoitus aiheutti kolmen ihmisen kuoleman", meillä YLE:kin antoi ymmärtää että poliisihelikopterin puoaminen ja kahden poliisin kuolema on patrioottien vika, erinomaisesti päätelty. Paljon kohua herättäneessä mielenosoituksessa on kaksi osapuolta, ensimmäinen on kenraali Robert E. Leen patsaan poistamista vastustavien patrioottien ja toinen heitä rauhallisesti rautaputkilla hakkaavien ja kivillä paiskivien vihasta kiehuvien anarkistien, jos laittaa rasismilasit päähänsä niin ei näe kuin ensiksimainitut.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kreetta Peräkarvala Ilta-Sanomien kolumnissaan "Mieltään osoittavaa äärioikeistolaista saa hakata rautaputkella päähän kunhan käyttää iskuissaan positiivista väkivaltaa, sitäkin kohtuudella ja taitavasti ettei sorru vihoissaan useisiin yli eli ohilyönteihin".

Äänestä

Kommentoi aloitusta


EskoKurikasta kirjoitti:

YLE 15. 8. 2017. "Charlottesvillen mielenosoitus aiheutti kolmen ihmisen kuoleman", meillä YLE:kin antoi ymmärtää että poliisihelikopterin puoaminen ja kahden poliisin kuolema on patrioottien vika, erinomaisesti päätelty. Paljon kohua herättäneessä mielenosoituksessa on kaksi osapuolta, ensimmäinen on kenraali Robert E. Leen patsaan poistamista vastustavien patrioottien ja toinen heitä rauhallisesti rautaputkilla hakkaavien ja kivillä paiskivien vihasta kiehuvien anarkistien, jos laittaa rasismilasit päähänsä niin ei näe kuin ensiksimainitut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu