Nenäverenvuoto, mksi vuotaa, milloin lääkäriin?

Nokkarikki

Kuinka yleistä on nenäverenvuoto ja mitkä ovat meillä suomalaisilla yleisimmät syyt, koska ja missä tapauksissa pitää lähteä ensiapuun tai varata aika lääkärille. Nenäni vuotaa jo toisen kerran, edellisestä on jo kahdeksan vuotta, silloin tuli kerralla kauan ja paljon, enkä tajunnut edes lähteä lääkäriin ajoissa, onneksi sain sen lopulta loppumaan. Nyt vuoto kesti ensin tunnin ja sain kokeneena sen loppumaan, mutta vuodot jatkuvat ,lyhytkestoisimpina, mutta parin vuorokauden välein keskimäärin, joskus on välissä useampi päivä, toisinaan taas uusii jo saman päivän aikana.

16

1451

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jarkisanoo

      Jos nenäverenvuotoa on usein, on syy selvitettävä. Kannattaa varata jonain arkipäivänä aika lääkäriin.
      Jos nenäverenvuotoa ei saa loppumaan, on mentävä päivystykseen. Tässä vaikuttaa vuodon määrä, ihmisen kunto jne.

      Monilla ihmisillä tulee lievää vuotoa rajun flunssan yhteydessä. Tilanne paranee, kun tautikin paranee.

    • köjfldhldldl

      Lapsilla syynä nenäverenvuotoon voi on usein tulehdus, eli kun limakalvot hoitaa kuntoon, niin ei niin vuodakaan. Muistan kouluajoilta kymmeniä vuosia sitten, että aina oli joku, joka sai herkästi nenäverenvuotoja.

      Kannattaisi asia tutkia, jos saa herkästi nenäverenvuotoja. Tosin kerran vuosikymmenessä ei ole kovin usein. Siltikin on aihetta mennä päivystykseen, jollei verenvuoto tyrehdy kotikonstein.

      http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00306

      • Ikävävaivatodella

        Tuossa linkki onkin ohjeet miten jokainen voi tyrehdyttää vuodon ja miten voi välttää uutta vuotoa. Siitäkin löytyy ohjeita. Lääkärissä kannattaa käydä ja tarkistuttaa nenän tilanne silloin kun vuotoa ei ole niin näkee limakalvot,polyypit ja jotain voi ehkä tehdä ettei vuodot jatku.
        Itselläni on ollut useita vuotoja,jotka olen saanut kotona tyrehtymään. Paperia,pakastepusseja niskaan,otsalle ja oikea puristava ote nenästä. On pitänyt varoa tilanteita joista seuraa vuoto. Siitä on ollut haittaa kun pitää rajoittaa liikkumistaan.


    • Nokkarikki

      En ole ihan nuori, joten voin sanoa, että nenäverenvuoto on silti ollut kohdallani harvinaista. Sain koulutyttönä parhaan pesäpalloilijan umpipuumailasta iskun nenääni ja olin kuolla verenvuotoon, joka lakkasi istuessani sairasautossa pää kuskin polvella. Olin jo vuotanut paljon ämpäriin ja kadulle, mutta nuoren kuljettajan äiti uskoi minun kuolleen, kun pojan housuista lähti vielä niin paljon verta niitä pestäessä. Nenäluu murtui silloin ja silmästä ratkesi suonia, joten syy oli selvä.

      Seuraavaan vuotoon kului useita kymmeniä vuosia ja vaikka olin ensiaputaitoinen, en saanut sitä pysähtymään, oli puoliyö ja olin yksin kotona. Verta tuli valtimon sykkeen tahdissa kolme tuntia isoja pisaroita ja jälkeen päin laskin, että olin vuotanut noin puolet verimäärästäni.
      Muistin sitten onneksi erään kurssin aikana kuulemani tarinan, jossa kaulavaltimon tapaturmaisen repeämän tukkimiseksi uhri sulki reiän sormellaan ja ajoi itse sairaalaan. Mietin, että jos vuoto nenässäni on sormeni ulottumissa, tukin sen samoin ja se oli ja se auttoi muutamassa minuutissa. Kaikki muut keinot vain lisäsivät vuotoa ja ohjeita oli muutenkin vaikea lukea verinen pyyhe toisessa kädessä netistäkään.
      Nyt kahdeksan vuotta edellisestä vakavasta vuodosta, uusi vuoto alkoi ilman varoituksia, mutta sain sen ensimmäisen pahimman ja yllättävän tukittua tunnin kuluessa edellisten käyttämäni ohjeiden mukaan. Vastoin edellistä kertaa vuoto alkaa aina uudelleen ja on kestänyt useita viikkoja, tosin tukin sen nyt nopeasti, mutta tilanne estää normaali toiminnan kodin ulkopuolella. Viimeksi tavallisissa verikokeissa , pari kuukautta sitten veriarvoni olivat hyvät, mutta vuodon syyt ovat epäselvät, samoin miten nyt pitäisi menetellä. Edellisellä kerralla nenässä näkyi myöhemmin arpi lääkärintarkastuksen yhteydessä, samoin punasoluissa oli paljon "nuoruusmuotoja", joka viittasi isompaan verenvuotoon. On hyvä kuulla miten muut ovat menetelleet tai miten tulisi toimia.

    • uudestaanuudestaan

      Jos olet käynyt viimeksi pari kuukautta sitten verikokeissa ja lääkärissä, on syytä mennä uudestaan. Lääkäri ottaa uudet verikokeet ja seuraavat verikokeet. Jos syy ei ala löytyä, hän voi ohjata sinut erikoislääkärille, esimerkiksi Korva- nenä ja kurkkutautien erikoislääkärille.

      Ensimmäisellä kerralla lääkäri selvittää todennäköisimmät syyt. Seuraavalla kerralla edetään toiselle asteelle jne. Mitkään terveydenhoidon resurssit eivät riittäisi siihen, että heti otettaisiin kaikki kokeet. Se olisi veromarkkojen tuhlausta. Siksi on ihan asiallista, että lääkäriin mennään uudestaan, kun oireet eivät poistu.

    • Nokkarikki

      Verikokeita pari kuukautta sitten ei otettu nenäverenvuodon takia, vaan muiden oireiden ja oletettujen sairauksien, mutta ovat tietysti nyt hyvänä pohjana selvittämään nykyisien oireiden taustoja.
      Koska silloin perusveriarvot olivat hyvät, en ole kiirehtinyt kesäaikana lääkärin vastaanotolle, mutta olen ollut valmiustilassa päivystykseen lähdön suhteen lähes koko kesän ajan ja pelännyt vuodon runsaantumista, toisaalta toivonut oireiden loppumista.

      Kun lukee muiden kirjoituksia, voi todeta, että usein suhtaudutaan melko kevyesti vuotoihin.Toisaalta kaikki tieto on ristiriitaista kuten ,,, nenäverenvuoto on yleensä vaaratonta, tai voimakas vuoto voi olla hengen vaarallista jne.
      Kävin silloin kahdeksan vuotta sitten lääkärissä vasta usean viikon kuluttua vuodosta ja itse pyysin silloin, että ei otettaisi laajaa verenkuvaa, koska olin vuotanut niin runsaasti ja perusteelliset kokeet vaativat monta putkellista verta.
      Tiedän nyt kirjoista ja netistä lukemani perusteella, että tärkeimmät syyt. ko. vuotoihin ovat K-vitamiinin puutostilat, perinnöllisyystekijät, allergiat, verta ohentava lääkitys, keliakia, pitkä antibioottikuuri, myrkytys jne, lisäksi särkylääkkeet ym hyvin yleisesti käytetyt lääkkeet ohentavat verta Kohdallani useampikin ehto täyttyy, mutta ei selitä sitä miksi juuri nyt kävi näin. Samoin luin muiden em. kokemuksia, joissa vuotoja ei oltu pyritty selvittämään, tai nenä oli poltettu useammankin kerran, huonolla menestyksellä.
      Meidän terveydenhuollon resurssit eivät myöskään riitä tutkimaan useampaa sairautta samalla kertaa. Ei kiireellisiä aikoja saa odottaa pitkään ja aina ei tiedä onko kiire vaiko ei. Pitäisi luoda vielä yksi aika nk, puolikiireelliset.

      • Nokkarikki

        Yllä olevasta listasta puuttuu vielä infektiot. Etenkin poskiontelotulehdukset ja tietysti nenän limakalvojen tulehdukset voivat olla syypäitä nenäverenvuotoihin.


    • syytäeilöytyny

      liika veri tulee, hukka putkesta pois, ei ongelmaa , kärsin tästä itse.

    • ak_arn

      Kokelepa homeopaattista Arnica valmistetta. Monet pitää tietenkin humpuukina, mutta älä välitä. Auttaa kaikenlaisiin verenvuotoihion ja ruhjeisiin. Akuutissa tilanteessa 10 pilleriä veteen sekoitettuna. Mieluiten D6 potenssina. Auttaa myös aivoverenvuotoon ja aivohalvaukseen.

    • ak_arn

      Vielä muistui, että C-vitamiini vahvistaa verisuonten seinämiä, joten ainakin kaksi annosta esim. 2x500mg C-vitamiinia päivässä. Ienverenvuotoon auttoi ainakin omalla kohdalla.

    • minsku51

      Minulla on vuotanut nenä verta elämäni aikana paljon,viimeisin kerta oli sen verran vaarallinen,että soitin ambulanssin.Nenä tamponoitiin päivystyksessä,vuoto tuli jostain sisältä,ei nenäverisuonista,joten polttaminen ei olisi auttanut.Jälkikäteen selvisi että asunnossani oli sisäilmaongelma,homeita,mm.alternaria alternataa,joka aiheuttaa mm.nenäveren vuotoa.Myös edeltävästi olen asunut mm.kellariin tehdyssä asunnnossa,jossa nenä vuoti verta,ja töissä ilmeisesti oli myös jotain sisäilmaongelmaa,siellä vuosi verta päivittäin.Nyt on mennyt vuosia ettei ole ollut yhtään nenäverenvuotoa,kun on ongelmaton koti.Monta kertaa piti muuttaa ennen kuin se löytyi.Hyytymistekijät oli todella huippuhyvät labrakokeissa silloin kun vuoti,joten olen tullut siihen tulokseen että syy on sisäilmaongelma.

    • Nokkarikki

      Sinulle homeongelmista lisätietoa , satun olemaan homeongelmiin perehtynyt, alternaria alternata kasvaa yleisesti myös tomaattien kannassa, se vain suurenee, se musta osa. Joten varo myös ruokia. Minulla on ollut lapsesta asti tietty hyytymätekijä normaalia alhaisempi. Ei silti haitannut kuin isoissa tapahtumissa, leikkauksissa, hampaan poistossa jne. Eikä siihen liittynyt merkittävää mustelmataipumusta, puuttuvaa tekijää ei ole nimetty, yksinkertainen hyytymistesti, joita aiemmin tehtiin osoitti hyytymisen olevan normaalin ylärajalla.
      Lisänä nyt on antibioottikuurit, tulehdukset, särkylääkkeet, joiden käytön pidän minimissä, refluksuslääkkeet , jotka vaikuttavat veriarvoihin ym. vastaavat veren hyytymistekijöihin vaikuttavat reseptilääkkeet , joita olen käyttänyt kuuriluonteisesti, refluksuslääkkeet saattavat muuten nostaa myös punasolujen määrää veressä ja keliakia. Edellisellä kerralla ei ollut ko. tekijöitä kuin siitepölyallergia, joten epäilin saaneeni esim. pihatöissä rotanmyrkkyä tai jotakin muuta kautta varfariinia. Homeita on taloyhtiössämme ollut aiemmin, mutta pääsimme niistä eroon, kyse oli aspergilluksesta. K-vitamiinin puute saattaa olla yleinen syy nykyisin, Ei pienellä kalorikulutuksella ruuasta irtoa riittävästi k-vitamiinia.

      • Nokkarikki

        Lisäisin vielä, että veren ylijäämän poistumisesta ei minun kohdallani ainakaan kahdeksan vuotta sitten ollut kyse. Hemoglobiini oli alhainen jo ennen runsasta vuotoa ja jos vuoto olisi vielä jatkunut olisin menettänyt silloin yöllä tietoisen hallinnan ja kontrollikykyni. Nyt syitä tai lisäsyitä voi olla monia, mutta se synnynnäinen vaje, jota ilmenee suvussakin ei ole niin merkittävä, että aiheuttaisi yksin jatkuvia ongelmia., eli muistaakseni normaali hyytymisaika on 3-6 minuttia ja minulla oli se 6 minuttia silloin. Eli epänormaali vuoto vaatii lisätekijöitä. Vitamiinien imeytymishäiriö voi olla yksi syy, stressi ja myrkytykset toinen. Vuotoja on jatkunut nyt melkein kaksi kuukautta. tosin vähentyen määrällisesti ja ajallisesti, lisäsin C-vitamiinia ainakin ym. saatavia olevia lisiä.


    • Nokkarikki

      Kiittäisin vielä vastaajia, sain sen tiedon mitä etsinkin, että miten Suomen terveydenhuollossa yleensä toimitaan tilanteessa ja sen, että löytyy muitakin, joille vuoto on ollut ongelma. Etsin nyt kaiken aikaa netistä lisätietoja ja täydennystietoni ovat peräisin ulkomailta. Syitä löytyy useita, perinnöllisiäkin montaa eri tyyppiä.
      Sain hammaslääkäriltäni ennaltaehkäisyohjeet , ostaa K-vitamiinia ennen hampaanpoistoa, jota silloin sai ilman reseptiä, nyt ei lainkaan kuin ruiskeena, jota suuresti ihmettelen. Veren ohennukseen saa ostaa jos mitä tuotteita, mutta vahvaa esim. myrkytyksen kompensoivaa K-vitamiinia ei saa Suomessa ainakaan mistään. Otin pari tablettia silloin kun nenä vuoti yöllä ja vuoto ei todennäköisesti siksi uusiintunut. Muutamat lääkärit ovat sitä mieltä, että Suomessa ei podeta K-vitamiinin puutetta. Kuitenkin K-vitamiinia on vain muutama mikrogramma melko harvoissa ruuissa ja tarve olisi 90 milligrammaa /vrk. Myrkytyksissä ja särky - ym lääkkeiden ottamisen jälkeen tarve on moninkertainen. Konakio- tabletit sisälsivät 10 mg, eli yksi tabletti 10000 mikrogrammaa. Antibioottikuurit, ripuli, keliakia ym estävät K-vitamiinin imeytymisen, joten puutetta ilmenee ainakin poikkeustilanteissa.

    • Nokkarikki

      Täytyy korjata yllä oleva kirjoitukseni, eli tarve on tietysti noin 90 mikrogrammaa vuorokaudessa, mutta ei sitäkään niin helposti ravinnosta irtoa. Kuka syö kilokaupalla ruusukaalia, tai pinaattia kuivatusta basilikasta puhumattakaan. Paljonko särkylääkkeet tai tietyt refluksuslääkkeet verottavat ko. määriä. Entä vitamiinien imeytymishäiriöt? Haluaisin tietää miksi K-vitamiini lopetettiin apteekkien hyllyltä kokonaan. Ennen sai kotieläimillekin ostaa myrkytyksen estämiseksi ko. tuotetta ihan vapaasti.-

    • ak_arn

      Luontaistuotekaupasta esim. Solgar K2 mk7 100µg. Voi ottaa 100-300µg päivässä, jos ei verenohennuslääkitystä.
      C-vitamiini ei ehkä auta verenvuotoon, jos ei ole puutetta tai lisääntynyttä tarvetta. Muutenhan se on hyväksi isompinakin annoksina. Arnica D6 kannattaa ottaa kokeeksi myös ennaltaehkäisyyn päivittäin esim. 2-3pill 3x päivässä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5510
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3527
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1652
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      205
      1624
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      77
      1087
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1078
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      907
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      836
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      809
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      808
    Aihe