Suurpuolue

Suomessa ollaanmenossä kohti kahden suurpuolueen aikaa. Vanhanen on muokannut Keskustan täysin SDP:n kaltaiseksi. Näin ollen meillä on nyt RKP:llä täydennetty sosialistihallitus.

Tälle täytyisi saada oikeistolainen vastavoima. Kokoomuksen ja KD:n yhteenlaskettukin kannatus on vain noin puolet hallitussosialistien kannatuksesta.

Tulevaisuudessa saattaakin käydä niin, että Keskustan sosialisti sulautuvat SDP:hen ja aidot porvarilliset keskustalaiset löytävät kotinsa Kokoomuksesta.

Kehitys tuohon suuntaan saattaa olla hyvinkin nopea, mikäli Keskusta jatkaa Vanhalan valitsemalla linjalla SDP:n politiikkaa noudattaen.

Kokoomuksen painolastina on kuitenkin EVA:n tohtorit, jotka jatkavat taistelua tuulimyllyjä vastaan, vaikka oma puolu on jo mennyt alta.
3152
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

sielulleen.

Kauan eläköön Tatu Vanhanen!

Äänestä

... ja vasemmistolla mitataan puolueita, niin Keskusta on jo kauan ollut vasemmistolaisempi puolue kuin Lipposen johtamat demarit. Niinistön johtama Kokoomusjin oli vasemmistolaisempi.

Siksi aikoinaan kannatin Kokoomuksen ja Keskustan hallitusyhteistyötä, että ne olivat molemmat lähempänä toisiaan Lipposen johtamiin sossuihin verrattuna. Tosin nyt, kun demareiden hallitusryhmä on irtaantunut Lipposesta, niin nykyinen hallitusyhteistyö sujuu.

Äänestä
  • Kätyrilauma sankka.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ossi M kirjoitti:

Suomessa ollaanmenossä kohti kahden suurpuolueen aikaa. Vanhanen on muokannut Keskustan täysin SDP:n kaltaiseksi. Näin ollen meillä on nyt RKP:llä täydennetty sosialistihallitus.

Tälle täytyisi saada oikeistolainen vastavoima. Kokoomuksen ja KD:n yhteenlaskettukin kannatus on vain noin puolet hallitussosialistien kannatuksesta.

Tulevaisuudessa saattaakin käydä niin, että Keskustan sosialisti sulautuvat SDP:hen ja aidot porvarilliset keskustalaiset löytävät kotinsa Kokoomuksesta.

Kehitys tuohon suuntaan saattaa olla hyvinkin nopea, mikäli Keskusta jatkaa Vanhalan valitsemalla linjalla SDP:n politiikkaa noudattaen.

Kokoomuksen painolastina on kuitenkin EVA:n tohtorit, jotka jatkavat taistelua tuulimyllyjä vastaan, vaikka oma puolu on jo mennyt alta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu