Hallitus valehtelee EU:sta

Jälleen kerran hallitus antaa väärää tietoa perustellessan rataverkon yksityistmistä EU-säädöksiilää:
https://yle.fi/uutiset/3-9780437

Ei ole suinkaan ensimmäinen kerta. Poliitikot tietävät tismalleen, miten huonosti suomalaiset tuntevat EU:n. He käyttävät tiedonpuutetta hyväkseen ja valehtelevat ihmisille.

EU ei vaatinut Metsähallituksen yksityistämistä toisin kuin keskustaministeri väitti. EU ei myöskään vaadi yhtiöittämään julkisen sektorin sote-palvelutuotantoa, muuttamaan osakeyhtiölakia niin, että omistukset voitaisiin piilottaa hallintarekisteriin ulkomaille tai asentamaan kaikkiin autoihin seurantalaitteita, jotka mahdollistaisivat veron keräämisen ajettujen kilometrien mukaan.

Näillä väitteillä yritetään vierittää vastuu päätöksistä EU:lle ja esittää viatonta. Voih, me kun olemme täällä hallituksessa vain pahan EU:n riepoteltavana!
4187
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

On tämä hallitus osoittautunut sen luokan ketkugalleriaksi, että en ihmettele enää yhtään mitään. Tarkkana täytyy olla, milloin taas valehdellaan, EU:n piikkiin tai muulla keksityllä verukkeella.

Äänestä

Jatkuvaa tietoista valehtelua, ei vain EU:n muka-vaatimuksista, vaan monesta muusta asiasta.

Äänestä

Miksei kukaan vaadi hallitusta tai valehtelevia ministereitä vastuuseen. Pelkääkö oppositio, että syntyy koston kierre ja hekin joutuvat puhumaan totta ollessaan hallituksessa? Suomessa ei ole myöskään oikeusministeriä ja uusi presidenti Niinistön vaatmuksesta nimitetty oikeusministeri Pöysti valehtelee samalla tavoin. Joten siltäkään taholta ei paljon korjausta asiaan ole luvassa.

Äänestä
  • Kyllä niiltä vaaditaan, mutta vastaus on aina, että he ottavat "poliittisen vastuun", eli ei mitään vastuuta.
    Pöystiä ei muuten nimitetty oikeusministeriksi, vaa oikeuskansleriksi palkkiona toimimisesta perseelleen mennen SOTE:n pääarkkitehtina. En usko, että presidentti yritti vaikuttaa nimitykseen.
    Aloittaja on täysin oikeassa. Muka EU:n vaatimuksista milloin missäkin asiassa valehdellaan törkeästi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Neutral_Observer kirjoitti:

Jälleen kerran hallitus antaa väärää tietoa perustellessan rataverkon yksityistmistä EU-säädöksiilää:
https://yle.fi/uutiset/3-9780437

Ei ole suinkaan ensimmäinen kerta. Poliitikot tietävät tismalleen, miten huonosti suomalaiset tuntevat EU:n. He käyttävät tiedonpuutetta hyväkseen ja valehtelevat ihmisille.

EU ei vaatinut Metsähallituksen yksityistämistä toisin kuin keskustaministeri väitti. EU ei myöskään vaadi yhtiöittämään julkisen sektorin sote-palvelutuotantoa, muuttamaan osakeyhtiölakia niin, että omistukset voitaisiin piilottaa hallintarekisteriin ulkomaille tai asentamaan kaikkiin autoihin seurantalaitteita, jotka mahdollistaisivat veron keräämisen ajettujen kilometrien mukaan.

Näillä väitteillä yritetään vierittää vastuu päätöksistä EU:lle ja esittää viatonta. Voih, me kun olemme täällä hallituksessa vain pahan EU:n riepoteltavana!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu