Vituttaa...

3673

Pankin sijoitusneuvot päin persettä. Olen sijoittanut heidän rahastoihinsa kuukaudessa tietyn summan nyt vuoden ajan. Tilastot kertovat, että rahaston arvo on noussut viime vuonna 5% ja tänä vuonna 4%. Silti sijoitukseni on voitolla vain paskaiset 0,7%. Näinkö nämä pankit saatana kusettaa ihmisiä?

5

521

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vakuusvaje

      Aivan puhdas matematiikka selittää yli puolet asiasta. Kun olet sijoittanut tasaisesti pitkin vuotta, olet koko ajan ostanut kalliimpia osuuksia. Niiden arvohan on ollut nousussa ja viimeisimmät osuutesi eivät ole vielä ehtineet nousta lainkaan. Jos osuuden arvo on kohonnut vuodessa satasesta 104 euroon, olet maksanut omistasi keskimäärin 102. Sinun tuloksesi pitäisikin siis nyt olla plussalla vain kaksi prosenttia eikä neljä. Vasta seuraavalta vuodelta nämä osuudet tienaavat täyttä arvonnousua.

      Selitettäväksi jää enää 1,3 prosenttia, mikä voi johtua merkintäpalkkiosta tai satunnaisista tekijöistä. Todellisuudessahan osuuden arvon kehitys ei ole tasainen vaan päivävaihtelu voi hyvin olla prosentin verran. Jos pari ostoa sattui kalliille päivälle, loput erosta voi seurata siitä.

      Pankki harvemmin suosittelee asiakkaalle edullisinta vaihtoehtoa, jos voi tarjota pankin kannalta parempaa. Suoranaisesta huijauksesta ei kuitenkaan liene kysymys. Jos tämä rahasto ei mielestäsi ole hyvä kohde, valitse maailmalta toinen. Niitä riittää.

    • Patun_vinkki

      Pankin päämäärä on viedä rahasi. Kannattaa katsella itse sijoitus mahdollisuuksia ja hatuttaa sitten vähemmän, jos menettää rahaa.

    • S.I.Joittaja

      Handelsbankenin rahastot ovat tuotteneet aina hyvin. Minulla ollut niitä oli 10 vuotta

    • Aivan.oikein

      Hölmöläisiltä rahat pois, pölkkypäät ovat vapautettava turhasta omaisuudesta. On aivan oikein että näin toimitaan, rahat kuuluvat fiksuille, tyhmiltä ne pitää ottaa pois.

      • ghikvc

        Juuri näin, ei tyhmät rahalla mitään tee!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      366
      1378
    2. Mitähän ajattelet

      Nykyään minusta tai meistä tai tapahtuneista?
      Ikävä
      58
      864
    3. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      83
      860
    4. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      115
      844
    5. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      51
      710
    6. Hankkikaa elämä

      Tiedetään että hän on mielenkiintoinen mutta rajansa kaikella.
      Ikävä
      94
      691
    7. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      45
      671
    8. Voisitko mies auttaa..

      Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.
      Ikävä
      48
      566
    9. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      54
      553
    10. Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä

      Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku
      Sinkut
      108
      503
    Aihe